Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Äärioikeistolla keikkailta vantaalaisravintolassa – näin baarinomistaja perustelee tilaisuutta

ILOLA Yrittäjä ei näe mitään ongelmaa siinä, että hänen ravintolassaan soittaa kolme kohubändiä.

Bar Rock Bearissa Ilolassa järjestetään itsenäisyyspäivänä Suomi 100 vuotta -nimeä kantava keikkailta. Esiintymässä on kolme bändiä: Vapaudenristi, Sankar’hauta ja Pyhä kuolema. Yhtyeiden tausta on poliittisesti vahvasti värittynyt.

Vapaudenristi on esiintynyt muun muassa asema-aukion pahoinpitelystä tuomitulle Pohjoisen vastarintaliikkeen aktivisti Jesse Torniaiselle järjestetyssä tukikonsertissa syyskuussa. Pyhän kuoleman piti vuosi sitten esiintyä William K -ravintolassa, mutta HOK-Elanto perui esiintymisen artistin äärioikeistoyhteyksien takia. Sankar’hauta-yhtyeen tiedetään soittavan niin sanottua hatecorea eli natsimielistä hardcorepunkkia.

Mainosjulisteessa mainitaan keikan yhteistyötahoina Northern brotherhood-nettikauppa ja Kiuas-kustantamo. Northern Brotherhood -nettikaupan sivuilta löytyvässä blogissa on selkeästi uusfasistista propagandaa

Kiuas-kustantomo puolestaan julkaisee oikeistoradikaalia Sarastus-lehteä, jonka nettisivuilla todetaan lehden tuovan suomalaisen yleisön ulottuville "uuden oikeiston" keskeisten ajattelijoiden kirjoituksista.

Soundcheckin aikana joku kävi laittamassa ravintolan vessanpönttöihin sementtiä."

Bar Rock Bearin omistaja Veikko Bakker vastailee itsenäisyyspäivän keikkailtaan liittyviin kysymyksiin lungisti.

–Musiikki on musiikkia, politiikka on politiikkaa. Pidetään ne erillään, toteaa Bakker.

Hän ei ota kantaa siihen, miksi kyseisten bändien keikkoja on peruttu muualla.

–Sen mitä olen kuullut, niin tiedän, että heillä on isänmaallisia sanoituksia. En ole huomannut niissä olevan mitään epämääräistä.

Kun soitetaan tietynlaista musiikkia, paikalla on tietynlaisia ihmisiä."

Bakker korostaa, ettäBar Rock Bearissa soitetaan musiikkia ihan kaikista genreistä.

–Laidasta laitaan bluesista raskaaseen metalliin.

Yrittäjä ei pelkää, että kohuttujen bändien keikkailta karkottaisi asiakkaita muina iltoina.

–Kun soitetaan tietynlaista musiikkia, paikalla on tietynlaisia ihmisiä, sanoo Bakker.

Itsenäisyyspäivän bändikattauksesta ei ole tullut Bakkerille yhteydenottoja.

Aiemmin tänä vuonna Bar Rock Bearissa esiintyi Sielunvihollinen-yhtye, jonka esiintymisen turkulaisravintola oli aiemmin evännyt, sillä yhtyeen sanoituksia pidetäänislamofobisina.

–Ennen Sielunvihollisen keikkaa sain viestejä ja bändin soundcheckin aikana joku kävi laittamassa ravintolan vessanpönttöihin sementtiä, kertoo Bakker.