Satu haluaa olla seuraava Metal Angel – ''Tatuoinnit ja metallisuus olivat hirveä haloo''

Lohjalainen Satu Kataja-Portti tavoittelee Metal Angel -titteliä. Tomi Norrby

Maijaliisa Valkonen

Miss Rock -kisa on noussut viime vuosina melkoiseen suosioon, mutta se ei ole suinkaan ainoa kilpailu, jossa tatuoinnit ja muu rouhea ulkonäkö sallitaan.

Muutaman vuoden järjestetyssä Metal Angel -tapahtumassa etsitään ''metallisemman tyylin pr-tyttöä'', jolta sujuvat niin juontaminen kuin mallintyöt.

Finaalissa mukana oleva Satu Kataja-Portti uskoo, että kisassa ratkaisee asenne.

–Tässä ei haeta kaikkein kauneinta. Mukana ei ole mitään ulkonäköön tai kokoon liittyvää, vaan meitä on ihan kaikennäköisiä ehdokkaita, kertoo lohjalainen Kataja-Portti.

Metal Angel -tapahtumassa kampanjoidaan ajankohtaisen lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvän hyväntekeväisyyskohteen vuoksi. Tänä vuonna kohteena on nuorten ja nuorten aikuisten päihdetyö. Viime vuonna hyväntekeväisyyskohteena oli mielenterveystyö.

–Yritämme mainostaa kilpailua, sillä kaikki varat, joita saamme kerättyä, menee hyvänteväisyyteen. Kukaan meistä tule saamaan penniäkään, ei edes järjestäjät.

Kilpailun perusti Saara-Maria Karlström-Rantala kolme vuotta sitten.

–Hän on aikoinaan voittanut Miss Rovaniemi -kilpailun. Hän sai hirveästi kritiikkiä siitä, että miten hän voi kilpailun voittaa, kun hänellä on tatuointejakin. Hän tekee kyllä mallinhommiakin, mutta tatuoinnit ja metallisuus olivat hirveä haloo siellä päin Suomea. Sitten hän päätti, että hän järjestää tällaisen kilpailun. Koko ajan kisa vain kasvaa, Kataja-Portti kertoo.

Kataja-Portti työskentelee arkityönsä ohella Mannerheimin Lastensuojeluliitossa perheliikunnan vetäjänä.

–Kaikki hyväntekeväisyys on lähellä sydäntäni, hän toteaa.

Finaali kilpaillaan Rovaniemellä helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Voittaja pääsee muun muassa työskentelemään mallitoimisto Matinén alaisuudessa.

Metal Angel Facebookissa: https://www.facebook.com/metalangelkilpailu/

Metal Angel Instagramissa: @metalangeltapahtuma

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  2. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  3. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  4. BRQ Vantaa Festival jää tältä kesältä väliin – Pienimuotoisia erilliskonsertteja kuitenkin luvassa syksyllä
  5. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas
  6. Vainio 30.5.
  7. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  8. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  9. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  10. Ministeriön selvitys: Kasvosuojista vain niukasti hyötyä, ei tarjoa suojaa tartunnalta
  11. Poliisi tyrmistyi koronakevään rumista luvuista: Nuoret miehet kaahaavat yhä enemmän yli 50 kilometrin ylinopeuksia, humalassa tai huumeissa ajaminenkin yleistynyt
  12. Entinen Neuvostoliitto näkyy edelleen väestötilastossa – ulkomaalaistaustaisista jo puolet asuu pääkaupunkiseudulla
  13. Mies kärähti 16 kertaa ratista parin vuoden aikana – niin suuri vaara sivullisille että esitetään vangittavaksi
  14. Oikeus vangitsi nettipetoksia tehtailleen nuoren miehen – edellisen tuomion jälkeen petokset jatkuivat alle viikossa
  15. Lelusalakuljettajan tuomio koveni hovioikeudessa – Siirtolapuutarhamökin ostaminen lahjoitusrahoilla oli törkeää rahanpesua

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  2. Pienkerrostaloja ja ruokakauppa Backaksen peltoalueelle –  "Rakentamisen laatuvaatimukset on asetettu erittäin korkealle"
  3. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  4. Suunnitelma: Lentokenttäjoukkue töihin Helsinki-Vantaalle parissa vuorokaudessa, jos koronavirustilanne vaatii
  5. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  6. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  7. 41 vantaalaista on menehtynyt koronavirukseen, vahvistettuja tartuntoja yli 800 – "Tartuntojen määrä on menossa alaspäin"
  8. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  9. Vantaan kaupunki sai lahjoituksena 100 000 kasvosuojainta – annetaan lapsiperheitä ja vanhuksia hoitaville
  10. Mielipide: Frisbeegolfin suosio räjähtänyt – Vantaalta ei löydy harrastuspaikkoja
  11. Vantaa edelleen pohtii koronaviruskartan julkaisemista – "Valtaosa tautiin sairastuneista on jo parantunut"
  12. Tarkat aikataulut, turvavälit, ei kättelyjä, ei halauksia, ykköset päälle ja Youtube auki – Näin abiturientista tulee ylioppilas
  13. Vantaalla lapsia koronakaranteenissa kahdesta päiväkodista ja neljästä koulusta – kaupungin mukaan jatkotartuntoja ei ole tullut
  14. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  15. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.