Viime perjantaina ensi-iltansa saanut Tuntematon sotilas on kerännyt yleisöä elokuvasaleihin ennätystahtiin.
Sunnuntai-iltaan mennessä elokuvan oli nähnyt yhteensä 170 265 katsojaa. Näistä 48 438 katsojaa näki uutuuselokuvan sen ennakkonäytöksissä 13.–26. lokakuuta.
Avausviikonloppunaan uusi Tuntematon keräsi teattereihin 121 827 katsojaa. Elokuvaa on esitetty yhteensä 140 paikkakunnalla ja 200 valkokankaalla tänä aikana, kertoo tuotantoyhtiö.
Avausviikonlopun katsojamäärä lyö aiemmat kotimaiset elokuvahitit, kuten Matin ja Luokkakokous-elokuvat.
–Mahtavaa, että niin moni on halunnut nähdä Tuntemattoman sotilaan. Elokuvamme selvästi tavoittaa eri sukupolvia ja siitä käydään laajaa keskustelua, kommentoi ohjaaja Aku Louhimies tiedotteessa.
Tuntemattoman edelle menevät avausviikonlopun katsojamäärissä vain ulkomaiset elokuvat: James Bond -elokuva 007 Spectre sai avausviikonloppunaan 136 458 katsojaa ja Tähtien sota -leffa The Force Awakens 122 237 katsojaa.