Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Tikkurilan jokirantaa uusitaan 12 miljoonalla – Jättiuudistus pääosin valmis vuonna 2021

MULLISTUS Ensimmäisiä muutostöitä tehdään Åvikin alueella ensi vuonna.

Tikkurilan jokirannan mittava uudistus eteni tiistaina, kun Vantaan tekninen lautakunta hyväksyi alueen yleissuunnitelman. Suunnitelman toteutus maksaa kaupungille noin 12 miljoonaa euroa vuosina 2018–21.

–Jokiranta ei varmaan ole vielä kokonaan valmis 2021, mutta keskeisimmät uudistukset on tuolloin tehty. Ensimmäisiä muutostöitä tehdään ensi vuonna entisellä Villa Åvikin alueella, kertoo Vantaan puistosuunnittelupäällikkö Hanna Keskinen

Jokirannasta muovataan tiiviisti rakennetun keskustan vastapari, vehreä keidas. Tavoitteena on, että lopputuloksena syntyy tikkurilalaisten olohuone.

Joki ja rannat nostetaan keskeiseen rooliin puistossa ja merkittävät oleskelu- ja tapahtuma-alueet sijoitetaan rannan tuntumaan. Yleissuunnitelma perustuu maisema-arkkitehtuurikisan voittajatyöhön Keidas, jonka loi LOCI maisema-arkkitehdit Oy työryhmineen. Suunnittelussa pääteemoja ovat tiede, taide, alueen kulttuurihistoria, luonnon monimuotoisuus ja moderni kaupunkikulttuuri.

–Keitaan pääideat on säilytetty suunnitelmassa. Vain sillankorotusta ei tehdä kustannusyistä ja siksi, että alueelle ei haluta siltoja liian tiheään, Keskinen selvittää.

Yleissuunnitelma rakentuu useista vaiheittain toteutettavista osa-alueista. Vernissan pihapiiristä muodostetaan puistoalueen sykkivä sydän. Kosken partaalle rakennetaan nykyistä laajempi terassipaikka ravintola- ja kahvilakäyttöön. Lisäksi rantaan tehdään ympärivuotinen tapahtumapiha. Tikkurilankosken pato puretaan osin ja koski kunnostetaan luonnontilaisen kaltaiseksi.

Veininmyllyn ja Villa Söderbon pihapiiristä kehitetään kesäkeidas. Sinne rakennetaan uusi tanssilava ja terassit. Åvikin tontilla säilytetään vanhoja puita, ja näiden luo tulee uusi leikkipaikka.

Tikkurilantien varteen Heurekan sillan pohjoispäätyyn rakennetaan uusi puiston saapumisaukio ja rantaan porrastetut oleskeluterassit. Yhteys keskustasta ratasillan vartta Tikkurilantien yli parannetaan uusilla portailla ja luiskalla, joka sijoittuu Heurekan sillan tasolle aukiolle.

Heurekan eteen luodaan monikäyttöinen tapahtuma- ja oleskelualue. Rinteeseen porrastetaan katsomo, josta näkee Silkkitehtaalle ja joenrantaan. Rantaan muodostetaan piknik-alue ja laituritasanne. Kivinäyttely siirretään uudelle Tiedeaukiolle. Heurekan ulkonäyttelyn Galilein eteen tehdään kaikille avoin teemaleikkialue.

Neilikkapuistosta luodaan urbaani toiminnallinen puisto, joka toimii keskeisenä sisääntulokohtana jokirantaan. Alikulun suulla korkeusero ratkaistaan isolla kiipeilyseinällä. Aukion reunoille tulee liikuntatoimintoja, kuten monitoimikenttä. Puiston isot tammet säästetään.

Tikkurilantien vanhan Kuninkaantien linjausta korostetaan yhdistämällä katupuurivejä. Historiallisten rakennusten luo tehdään aukiot. Tikkurilantien jalankulku ja pyöräily erotetaan omille väylilleen. Silkkitehtaan edustan katua siirretään pohjoisemmaksi ja kadun tasausta madalletaan. Ratatien liittymään Tikkurilantielle tulee kiertoliittymä ja Neilikkatien yhteys Ratatielle katkaistaan. Pikaraitiotiellekin on varaus.