"En voinut olla tarttumatta mahdollisuuteen" – Tv-kokkijulkkis palkattiin Palaceen

Hans Välimäki kutsui Palaceen aisaparikseen keittiömestari Eero Vottosen. Hän on Välimäen entinen kollega ja luottomies Chez Dominiquesta. _

Jussi Vehkasalo

Suomen kaikkien aikojen menestynein ja kansainvälisesti arvostetuin keittiömestari Hans Välimäki ottaa Helsingissä marraskuussa uudelleen avautuvan ravintola Palacen keittiön haltuunsa.

Fine diningin pariin palaava Välimäki on pyytänyt Palacen keittiöön aisaparikseen suomalaiskokkien oman ranking-listan kärkisijaa pitävän Eero Vottosen Parivaljakon tavoitteena on palauttaa Palace ansaitsemaansa asemaan, eli kirjaimellisesti modernin suomalaisen gastronomian huipulle.

Neljän vuoden sapattivapaa Michelin-tason keittämisestä."

Hans Välimäki saavutti luotsaamalleen Chez Dominiquelle ensimmäisen Michelin-tähden vuonna 2001 ja heti kaksi vuotta myöhemmin sille myönnettiin toisena ravintolana Pohjoismaissa kaksi tähteä. Ylläpidettyään kahta tähteä historialliset yksitoista vuotta, ilmoitti Hans Välimäki ottavansa etäisyyttä fine diningiin ja pitävänsä sapattivapaata uusia asioita opiskellen. Nyt hän palaa ravintola Palacen keittiömestarina takaisin siihen ruokatyyliin, josta hänet parhaiten tunnetaan.

– Neljän vuoden sapattivapaa Michelin-tason keittämisestä antoi paitsi paljon energiaa, myös mahdollisuuden opiskella itselleni uudenlaisia toimintamalleja ja ravintolaruoan popularisointia. Erilaisten ruoka- ja ravintolakonseptien ideointi ja alullepano oli piristävää, mutta nyt olen valmis palaamaan sen pariin, mitä eniten rakastan, sanoo Välimäki.

– Klassinen keittotaito pysyy aina arvossaan ja kun minulle avautui mahdollisuus päästä toteuttamaan sitä ravintolalegendan keittiössä, en voinut olla tarttumatta mahdollisuuteen. Palacen juju on aina ollut modernissa suhtautumisessa ruokaan ja sitä linjaa tullaan edelleen jatkamaan, hän jatkaa.

Vottonen kertoo, että keittiön lisäksi Palacen ilmeeseen palautetaan sille ominainen klassinen uudenaikaisuus.

Historiallinen valokyltti nostetaan pian takaisin Palacen katolle."

– Sen 50-luvun tyylipuhdas modernismi on päivitetty 2020-luvun Suomeen, sillä annosten lisäksi koko ravintola kunnioittaa yksinkertaista, selkeää muotokieltä ilman turhia koristeluja. Palace on aina toiminut suunnannäyttäjänä ja sen kautta on usea gastronominen käytäntö rantautunut Suomeen, taustoittaa Vottonen.

– Lupaan, että Palace tulee pian loistamaan kirkkaampana kuin koskaan. Se toki varmistetaan ruoan ohella myös sillä, että talon historiallinen valokylttikin on restauroitu ja nostetaan pian takaisin Palacen katolle, Vottonen paljastaa.

RavintolayhtiöRoyal Ravintolat kertoi keväällä tulleensa valituksi Eteläranta 10:n, eli Elinkeinoelämän keskusliiton ja sen jäsenliittojen neuvottelukeskuksen uudeksi ravintoloitsijaksi.

Palace sai Suomen ensimmäisen Michelin-tähden vuonna 1987.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  2. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  3. Kesä tuo kouluihin ja päiväkoteihin sisäilmakorjauksia – Vantaalla töitä tehdään muun muassa Askistossa, Länsimäessä, Hiekkaharjussa ja Kannistossa
  4. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  5. Fazerin vierailukeskus avautuu ensi viikolla – kesällä pihalle avataan kasvihuone
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  11. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  12. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  13. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  14. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  15. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  3. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  4. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  5. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  6. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  7. Vantaa ennen ja nyt: Vierumäen koulusta peräisin oleva vanha opetustaulu kertoo, kuinka terveyttä suojaavin keinoin vuosikymmeniäkin sitten taisteltiin – tuolloin uhkan nimi oli tuberkuloosi
  8. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  9. Fazerin vierailukeskus avautuu ensi viikolla – kesällä pihalle avataan kasvihuone
  10. "Vantaalla on alueita, joilla ei ole parkkipaikkaa vapaana" – Kotihoidon työntekijä ei usko uuden luvan ratkaisevan pysäköintiongelmaa
  11. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  12. Kesä tuo kouluihin ja päiväkoteihin sisäilmakorjauksia – Vantaalla töitä tehdään muun muassa Askistossa, Länsimäessä, Hiekkaharjussa ja Kannistossa
  13. Kaksi uimahallia pysyy Vantaalla suljettuna – Syynä remonttivirheiden korjaustyöt
  14. Kesko ja HOK-Elanto teettivät Kivistön kauppakeskuksesta uuden suunnitelman – ostoksille ehkä jo syksyllä 2022
  15. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.