Helsinki määräsi Malmin hangaarin tyhjäksi – lentokoneet häädettiin, yhtään tapahtumavarausta ei ole tehty

LENTOKONEHALLI Ilmailuharrastajien lentokoneet häädettiin pois, koska lentokonehallista piti tulla tapahtumatila. Toistaiseksi sinne on sovittu vain yksi tv-kuvaus, yleisötilaisuuksia ei lainkaan.

Malmin lentokonehallissa säilytettiin tähän syksyyn asti noin neljääkymmentä eri omistajien pienkonetta. Päivi Tuovinen

Jukka Hämäläinen

Finavia vetäytyi Malmin lentokentän ylläpidosta viime vuodenvaihteessa. Lentokenttä jäi Helsingin kaupungin haltuun odottamaan asuinrakentamista.

Alueelle on tarkoitus rakentaa asuntoja vuodesta 2020 alkaen. Siihen asti Malmin kenttä on väliaikaiskäytössä.

Neuvotteluja on käyty, mutta sopimuksia ei vielä ole.”

Lentotoiminta jatkuu kentällä ilmailuharrastajien voimin, mutta osa kiitorata-alueesta on vuokrattavissa erilaisiin tapahtumiin.

Entinen lentokonehalli eli hangaari oli määrä tyhjentää lentokoneista syyskuun alkuun mennessä, sillä siitäkin tulee vuokrattava tapahtumatila.

Toistaiseksi hangaariin on vain yksi käyttövaraus.

– Se on televisiokuvaukselle, kertoo tapahtumakäytön koordinoinnista vastaava Tukkutorin projektisuunnittelija Merja Sorakari

Kiinnostusta on Sorakarin mukaan ollut muutenkin.

–Neuvotteluja on käyty, mutta sopimuksia ei vielä ole. Tilaakin päästään paremmin markkinoimaan vasta nyt, kun se alkaa olla tyhjä.

Koneiden säilytystä jatkettiin aiemmasta päättymisajankohdasta toukokuun puolivälistä elokuun loppuun asti.

–Selvittelemme myös parhaillaan, pitääkö esimerkiksi sähköistystä parantaa ja riittävätkö nykyiset poistumistiet.

Vuokrattavaa korkeata hallitilaa on noin 2500 neliötä.

Myös lentoasemarakennuksen ja hangaarin toimistotilat on vuokrattu. Suurin osa vuokralaisista on lentotoimintaa harjoittavia yrityksiä.

Ulkona tapahtumia on jo ollutkin. Kesällä kenttä oli varattuna Finnish Hot Rod Associationin kuukausittaisiin Cruising Night -tapahtumiin sekä jokamiehen kiihdytysajoihin.

Tekniikan Maailma tekee Malmin kentällä autojen testiajoja. Keväällä kentällä oli Päijänteen ympäriajon maaliintulo. Tapahtuma oli samalla enduron MM-osakilpailu.

Lentotoimintaa kentällä on näillä näkymin vuoden 2019 loppuun asti. Kaupunki on vuokrannut Malmin lentokenttäyhdistykselle pohjois–eteläsuuntaisen kiitoradan alueelta noin 40 hehtaaria.

Helsingin ensimmäinen lentokenttä

Rakennustyöt alkoivat vuonna 1935.

Terminaalirakennus valmistui vuonna 1938.

Kun ilma-alukset kehittyivät suuremmiksi ja painavammiksi, Tattarisuon savikkoon perustetut kiitotiet eivät pitemmän päälle olisi kestäneet rasitusta.

Päätettiin tehdä uusi Helsinki-Vantaan lentokenttä, joka valmistui 1952.

Malmi palveli silti vielä useita vuosia seuramatkojen kenttänä.

Sen jälkeen Malmista kehittyi lentäjien koulutuskeskus ja yksityisilmailun kenttä.

Malmin lentoasema sai kansainvälistä huomiota toukokuussa 1987, jolloin Mathias Rust lähti sieltä kuuluisalle lennolleen Moskovan Punaiselle torille.

Kommentoi

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut