Lopahtiko into suunnistukseen koulun liikuntatunneilla? – Harrastus on helppo elvyttää, kuntosuunnistus on mahdollista melkein missä vain

KUNTOILU Suunnistuskursseja ja opastusta on tarjolla myös aloitteleville aikuisille.

Suunnistus kiehtoo yhä useampia niin kuntoilu- kuin kilpailumielessäkin. Ismo Aaltonen

toimitus

– Nyt harmittaa! Juuri, kun ajattelin kunnon olevan kivenkova, ei pysynyt pää perässä ja tyrin kaiken viimeisellä kilometrillä, kuuluu pettynyt puhe suunnistusreitin maalialueelta.

Tässä kiteytettynä suunnistuksen viehättävyys: suunnistuksessa fyysisillä ominaisuuksilla ei pitkälle mennä, jos ajatustoiminta ei ole täydellä teholla mukana suorituksessa alusta loppuun saakka.

Lajin salaisuus onkin kunnon ja järjen tasapainottelu. Suunnistus on luonnossa haasteita ja elämyksiä etsivän seikkailijan laji, jossa jokaiseen tasoon löytyvät sopivat harrastusmahdollisuudet, oli kyseessä sitten aloitteleva kuntoilija tai aktiivikilpailija.

Monet kuntoilijat käyvät myös kilpailuissa, Kenneth Reinikka Hyvinkään Rastilta kertoo.

– Kilpailuissa on eritasoisia ratoja ja omia ikäsarjoja viiden vuoden välein junioreista yli 85-vuotiaisiin senioreihin, Reinikka jatkaa.

Laji ei myöskään ole pelkästään jalkalaji, vaan koko kroppa on kovilla.

– Suunnistus tarjoaa monipuolisen kuormituksen keholle, kun tasapaino täytyy säilyttää epätasaisessa maastossa.

Koko vartalon kuormituksen lisäksi myös mieli saa hetken huilia muun muassa työasioilta, kun seuraavan rastiin keskittyminen vie kaiken huomion.

Suunnistus ei kehitä pelkästään kuntoa, vaan samalla se valmentaa metsässä ja vieraissa paikoissa liikkumiseen, kun kartan kanssa täytyy olla ajan tasalla ja tietää minne mennä.

Kuntosuunnistusta onkin helppo harrastaa lähestulkoon missä vain tutustuen uusiin maastoihin. Jo Uudellamaalla rastit ovat kesäkaudella meneillään lähes joka päivä. Koko Suomessa erilaisia rasteja järjestäviä seuroja on yli 250.

Myös rasteilta löytyy vaihtelevuutta jokaiseen makuun. On olemassa eri mittaisia ratoja sprinttiradoista pitkään matkaan sekä yösuunnistuksesta perinteiseen suunnistukseen.

Myös joukkuelajina suunnistus on pettämätön. Suunnistusta harrastetaan monesti viestisuunnistuksena, jolloin jokainen on suorituksellaan vastuussa koko joukkueen menestyksestä.

Suunnistus jakaa mielipiteitä kuten mikä tahansa laji. Osalla muistot ovat koulun suunnistustunneilta, jolloin vesisateessa juostiin kartta väärinpäin löytämättä ainuttakaan rastia. Mikäli näille muistoille kuitenkin haluaa heittää hyvästit, voi lajin aloittaa esimerkiksi osallistumalla suunnistuskouluun.

Suunnistuksen voi myös aloittaa rasteilla ilman seuraan liittymistä. Joillakin rasteilla aloittelijoille pyritään antamaan opastusta.

Näin aloitat suunnistuksen

Suunnistukseen tarvitset urheiluvälineet, joilla on helppo kulkea maastossa.

Usein suunnistus maksaa muutaman euron. Maksu maksetaan ennen rasteja järjestäjälle karttaa vastaan.

Mikäli suunnistus ensimmäisellä kerralla hieman pelottaa, voi sen aloittaa myös pareittain tai porukalla.

Suunnistuksessa edetään omaan tahtiin. Tahdin määräät ainoastaan sinä. Lajissa onkin helppo kehittyä sekä kunnon että ratojen suhteen.

Lisätietoja ja vinkkejä suunnistukseen osoitteessa www.suunnistus.fi

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki Business Vantaa

Yrittäjä, älä huoli huomisesta! Vantaalla valmistaudutaan jo tulevaisuuteen

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut