Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Jokivarren mäelle Korsoon nousi majatalo – "Useimmat vieraat ovat työmatkalla"

YÖPYMINEN Keravanjoen tuntumassa aloitti helmikuussa bed&breakfast, joka on saanut lentävän lähdön.

Kodikkaalle aamiaismajoitukselle on nyt selvästi kysyntää Vantaalla. Kirkonkylään suunnitellaan toista bed&breakfastia ja helmikuun lopussa Jokivarressa aloitti Villa Jokivarsi.

Villa Jokivarsi Bed and Breakfastin yrittäjä Mari Saarenpää toteutti haaveensa ryhtyä majoitusyrittäjäksi.

– Se oli muhinut pitkään mielen perukoilla.

Työnsä puolesta matkustavat haluaisivat vaihtelua hotellille.”

Idea lähti kytemään, kun Saarenpää miehensä kanssa matkustellessaan yöpyi mieluusti b & b -paikoissa ja gasthauseissa. Silloin Suomessa ei vielä juurikaan ollut aamiaismajoitusta.

Työ hotellien vastaanotossa ja myyntipalvelussa vahvisti ajatusta juuri aamiaismajoituksesta.

– Näin, että työnsä puolesta matkustavat haluaisivat vaihtelua hotellille.

Heille hotelliyöt eivät enää ole luksusta tai juhlaa, vaan usein puuduttavaa pakkopullaa.

– Bed&breakfast on heille pääkaupunkiseudulla kodikkaampi vaihtoehto.

Saarenpää alkoi etsiä vanhaa taloa lähiseudulta, kun tuli mahdolliseksi perustaa oma yritys. Vanhojen talojen myyntihinnat ja korjauskustannukset nousivat niin korkeiksi, että lopulta uuden rakentaminen alkoi näyttää houkuttelevammalta.

Tontiksi löytyi kaksi määräalaa Korson Jokivarresta Rauskumäeltä 2015. Sieltä on lyhyt matka lentoasemalle, valtaväylille ja Helsinkiin, mutta ikkunoista näkyy pelkkää metsää.

Majoitusyrityksen paikan valinnassa sattui hauska yhteensattuma, sillä Saarenpään isoisällä oli 1950-luvulla kesämökki toisaalla Jokivarressa. Saarenpään isä vietti siellä aikaa pikkupoikana.

Saarenpää on kotoisin Espoosta, mutta asui Helsingissä ennen muuttoa Korson Leppäkorpeen 2003. Nyt hän asuu perheineen Villa Jokivarren yhteyteen rakennetussa osassa.

– Se on kätevää, kun käyn tekemässä aamiaista ja laittamassa huoneita.

Vaikka Saarenpää ei omien sanojensa mukaan ole mikään rakentajatyyppi, hän innostui villan rakennusurakasta.

– Se oli hauska projekti ja opin uutta.

Villa Jokivarsi aukesi helmikuun lopussa tänä vuonna. Heti samana päivänä Booking.comin kautta tuli varaus ja ensimmäisestä asiakkaasta vakivieras.

Juhannukseen mennessä Saarenpäällä on viimeksi ollut vapaata vain vappuna niin, ettei ole tarvinnut käydä tekemässä aamiaista tai ottaa vieraita vastaa illalla. Hän on itsekin yllättynyt vauhdikkaasta alusta.

– Paljon enemmän on ollut asiakkaita kuin olin odottanut.

Saarenpään arvio työn vuoksi matkustavien kiinnostuksesta on sen sijaan osunut oikeaan.

– Useimmat vieraat ovat työmatkalla.

Ja monet ulkomailta.

Lupaavasti lähtenyt yritystoiminta pysähtyy lyhyeksi ajaksi heinäkuussa, sillä Villa Jokivarren julkisivu pitää rapata. Silloin Saarenpäät ehkä lomailevat ennen loppukesän ruljanssin alkua.