Harvinainen 1950-luvun kirkko puretaan Tikkurilassa – kaupunginmuseo puoltaa purkamista

Erittäin huonossa kunnossa oleva Tikkurilan kirkko puretaan. Tämän jälkeen rakennetaan uusi. Jussi Vehkasalo

Don Lehtinen

Vantaan kaupunginmuseo ja Uudenmaan ELY-keskus eivät vastusta Tikkurilan kirkon purkamista. Molemmat jättivät lausuntonsa kaupunginvaltuustolle toukokuun loppuun mennessä. Kirkko on ollut pitkään sisäilmaongelmien riivaama ja siksi käyttökieltoon määrätty.

Kaupunginmuseo ja ELY-keskus pitävät vanhan kirkon purkamista erittäin valitettavana mutta perusteltuna. Kaavatyön yhteydessä tehtyjen selvitysten perusteella rakennus ei todennäköisesti voitaisi mitenkään korjata turvalliseksi ja terveelliseksi samalla kulttuurihistoriallisen arvon säilyttäen.

Vuonna 1956 valmistunut kirkko sijaitsee aivan Tikkurilan keskustassa. Se on myös yksi harvoista 1950-luvun rakennuksista Tikkurilassa.

Kaupunginmuseon lausunnon kirkko on tuonut Tikkurilan keskustaan ajallista syvyyttä. Kaupunginmuseo kehottaa ottamaan tavoitteeksi uusien rakennusten hienovaraisen yhteensovittamisen ympärillä olevaan arvokkaaseen vanhaan rakennusperintöön.

Tällä hetkellä kolme tarjoajaa on ehdolla uuden kirkon rakentajaksi. Tarjoajat jättävät tarjouksensa 29. syyskuuta mennessä ja lopullinen valinta tehdään 23. lokakuuta.

Ehdolla olevista arkkitehtitoimistoista OOPEAA Office for Peripheral Architecture on suunnitellut vuonna 2004 käyttöön vihityn Klaukkalan kirkon Nurmijärvellä ja AFKS vuonna 2010 valmistuneen Korson kirkon kunnostuksen ja laajennusosan. Verstas Arkkitehdit voitti Tikkurilan kirkon vuonna 2007 suunnittelusta järjestetyn kilpailutuksen.

Vantaan kaupunginvaltuusto tekee päätöksen Tikkurilan asemakaavasta keväällä 2018.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.