Petteri Orpo Verkkouutisissa: "Perussuomalaiset ei ole sama puolue kuin ennen"

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeriPetteri Orpo pitää europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon valitaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi ajatuksia herättävänä.

– Tämä on vakavan pohdinnan paikka, koska johto on vaihtunut ja perussuomalaiset eivät ole sama puolue kuin ennen, Orpo myöntää Verkkouutisten haastattelussa. Verkkouutiset on kokoomuksen äänenkannattaja Nykypäivän verkkopalvelu.

Timo Soinilla oli Petteri Orpon mukaan roolia takuumiehenä, jonka perusteella esimerkiksi hallitusohjelman kirjaus "Suomi on avoin ja kansainvälinen, kieliltään ja kulttuuriltaan rikas maa" on näkynyt hallituksen linjauksissa. Takuumiehen sanaan on voinut luottaa.

– Nyt tilanne on se, että emme tiedä, onko hallituksessa takuumiestä perussuomalaisten osalta esimerkiksi edellä mainitun kirjauksen osalta. Mielessäni on paljon avoimia kysymyksiä, joita on noussut esiin muun muassa perussuomalaisten puheenjohtajakamppailun aikana ja myös aiemmin, Orpo sanoo Verkkouutisille.

Orpo ei kuitenkaan aio vielä vetää johtopäätäksiä, voiko perussuomalaiset jatkaa myös Halla-ahon johdolla hallituksessa. Hän kuitenkin vakuttaa,että hallitusohjelmaa ei neuvotella uudelleen ja että siihen sitoudutaan edelleen.

Lue Orpon koko haastattelu täältä.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) myöntää, että perussuomalaisten puheenjohtajan vaihtuminen voi heiluttaa hallitusta.

– Kyllä, hallitus saattaa kaatua perussuomalaisten puheenjohtajavaihdoksen seurauksena, Sipilä sanoi Tallinnassa lauantaina muun muassa Helsingin Sanomille ja STT:lle.

Lue myös:

Vapaavuori: Kokoomus ei voi jatkaa perussuomalaisten kanssa hallituksessa – "Taktisia kuvioita voi pohdiskella päiväkausia, arvokysymyksiä ei"

Halla-aho: "Hallitusvastuu vaatii kompromisseja – myös muilta puolueilta"

Sipilä toppuuttelee puheita hallituskriisistä – "Maanantain jälkeen tiedetään"

Halla-ahon valinta hämmentaa muita – Li Andersson: Suomeen uudet eduskuntavaalit

Ville Niinistö Halla-ahon valinnasta: "Suomella ei ole varaa siihen, että tällainen puolue on hallitusvastuussa"

Paavo Väyrynen valmistautuu jo ennenaikaisiin eduskuntavaaleihin – "Köyhän asiaa ajava vennamolaisuus jää kodittomaksi"

Halla-aho sai värisuoran puolueen johtoon – Huhtasaari–Hakkarainen–Eerola

Perussuomalaisten puoluesihteerikisa ratkesi vasta toisella kierroksella – Slunga-Poutsalo jatkaa

Toista kierrosta ei tarvittu – Halla-ahosta perussuomalaisten puheenjohtaja

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut