Kaupunkipyörien sakot ärsyttivät – HKL: Käyttäjät ovat hutiloineet itse

Moni kaupunkipyörän täydelle asemalle palauttanut pyöräilijä on epäonnistunut palautuksessa ja saanut kotiin 89 euron sakon. Laura Pohjanpalo

Katja Riihola

Kaupunkipyörien epäonnistuneista palautuksista lähetetyt sakot johtuvat HKL:n mukaan pyörien palauttajien virheestä.

HKL:n mukaan palautusjärjestelmä toimii moitteettomasti, mutta osa asiakkaista ei ole osannut palauttaa pyörää oikein.

Ongelmia on ollut erityisesti pyörien palautuksissa täysille asemille.

–Täydelle asemalle pyörää palauttavan on oltava huolellinen siinä, että järjestelmä todella hyväksyy palautuksen, eikä vain taukolukitse pyörää, sanoo projekti-insinööri Samuli Mäkinen HKL:stä.

–Asiakkaan tulee varmistua siitä, että pyörä tarjoaa vaihtoehtoa Palautus, ja valitsee sen. Mikäli näin ei tapahdu, tietojärjestelmä ei kuittaa pyörää palautetuksi. Pyörän lukitusvaijeri tulee myös kiinnittää siihen pyörään, jota on palauttamassa.

Kaupunkipyöräpalvelusta vastaava HKL, palvelun operaattori CityBike Finland ja palvelun markkinoinnista vastaava HSL pahoittelevat heikkoa ohjeistusta. Sakon saaneille asiakkaille on palautettu virhemaksuja.

Tarkempi ohjeistus palautuksesta on juuri valmistunut.

–Lähetämme pian rekisteröityneille asiakkaille asiakaskirjeen, jossa kerrotaan oikean palauttamisen askeleet silloin, kun pyöräasema on täynnä, sanoo johtava asiakasohjelmasuunnittelija Tarja Jääskeläinen HSL:stä.

CityBike Finlandin asiakaspalvelu on ollut viime päivinä ruuhkautunut, ja asiakkaiden toivotaankin virheelliseen palautukseen liittyvissä sakkomaksureklamaatioissa olevan yhteydessä asiakaspalveluun sähköpostitse contact@citybikefinland.fi

Näin palautat kaupunkipyörän täydelle asemalle

Varmista ensin, että kaikki telinepaikat ovat oikeasti varattuja.

Pysäköi pyörä pyöräaseman viereen. Paina Enter ja valitse Palautus: 1

Ole tarkkana, että et vahingossa laita pyörää taukolukitukseen. Palautus ei ole valittavissa, jos järjestelmä ei tunnista asemaa täydeksi. Polkaise siis seuraavalle asemalle ja palauta pyörä sinne.

Kiepauta lukitusvaijeri viereisen pyörän, aseman rakenteen tai lähellä olevan kiinteän kohteen ympäri ja paina vaijerin pää palauttamasi pyörän ohjaustangon rungossa olevaan lukkoon. Älä kiinnitä vaijeria viereiseen pyörään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan seudun steinerkoululle rakennetaan päiväkoti – esiopetus alkaa Vallinojalla jo syksyllä
  2. Kansallinen liiga alkaa ensi viikolla – otteluohjelmaan voi tulla vielä muutoksia
  3. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  4. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  5. Mielipide: Pyöräteihin tarvitaan selkeät merkinnät – "Ihmiset eivät ajattele kumpaa puolta kulkevat"
  6. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  7. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  8. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  9. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  10. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  11. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  12. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  13. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  14. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  15. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  2. Kutistuuko Tikkurilan jättihanke? – Hyvinvointikeskuksen tarveselvitys päivitetään
  3. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  4. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  5. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  8. Vantaa helpottaa ravintoloitsijoiden arkea – terassia saa laajentaa 10 pöydällä ilman lupamenettelyä
  9. Kaupunginjohtajan avaus: Myydään Kauniala, A-Tulkkaus, asuntoja, kiinteistöjä ja saaret
  10. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  11. Liikkuva lomakoti kiinnostaa nyt myös nuorempia – käytetyistä matkailuajoneuvoista voi tulla jopa pula
  12. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  13. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Kauppojen aukioloajat laajenevat – Lähes kaikki liikkeet avoinna Jumbossa ja Myyrmannissa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.