”Sisäilmapuolue” rynni Vantaan valtuustoon – uudet valtuutetut puolustavat koululaisten oikeuksia

PÄÄTTÄJÄT Valtuustoon nousi porukka, jolle yhteistyö kouluasioissa on tuttua.

Tulevassa Vantaan kaupunginvaltuustossa nähdään monta uutta kasvoa. Peräti 43 prosenttia valtuutetuista on henkilöitä, jotka eivät olleet mukana vallastaan luopuvassa valtuustossa. Moni ensikertaa valtuustoon nousevista on ansainnut kannuksensa koululaisten oikeuksia puolustamalla.

Uuteen valtuustoon valittiin kuusi Vantaan vanhempainyhdistysten kattojärjestö Vanvaryn sisäilmatoimikunnan jäsentä. Yksi heistä on Ylästössä asuva Vanvaryn puheenjohtaja Sami Kanerva (kok.), joka sai 735 ääntä. Kanervan tuleva valtuustokausi on hänen ensimmäisensä.

Valtuustoon valittiin paljon hyviä tyyppejä."

Sisäilmatoimikuntaan kuuluu myös Vasemmistoliiton listoilta valtuustoon ensimmäistä kertaa noussut päiväkumpulainen pääluottamusmies Jari Jääskeläinen Jääskeläinen on sisäilma-asioiden ohella ottanut kantaa muun muassa Variaa koskeviin leikkauksiin.

– Eräs mies kertoi äänestäneensä minua siksi, että olen puolustanut ryhmäperhepäiväkoti Vellamoa.

Valtuustoon uutena kasvona nousee myös asolalainen Tiina Tuomela (kd.). 944 äänen saaliin kerännyt Tuomela on paitsi Vanvaryn sisäilmatoimikunnan jäsen myös allergiasairauksiin perehtynyt lääkäri. Hän on yllättynyt suosiostaan.

– Olen äänimäärästä nöyrän otettu. Tulee kiitollinen olo, kun niin moni ihminen halusi minut valtuustoon. Toivon, että voin antaa heille vastinetta.

Tuomela pohtii tulevaa valtuustotyötä.

– Valtuustoon valittiin paljon hyviä tyyppejä. Uskon, että voimme virittää yhteistyötä muun muassa kouluasioissa. Toivon uuden valtuuston kuuntelevan kuntalaisia.

Vanvaryn sisäilmatoimikuntaan kuuluu myös Perussuomalaisten listoilta valtuustoon 518 äänellä valittu Kai-Ari Lundell Vapaalassa asuvalle Lundellille kausi on ensimmäinen.

–Olen tehnyt opettajana 36 vuotta töitä vantaalaisten lasten kanssa. Lähdin tekemään kampanjaa puhtaasti asialinjalla, sillä että olen koulutuksen asiantuntija.

Kampanjassani oli koulut kuntoon -teema."

Sisäilmatoimikuntaan kuuluu lisäksi valtuustossa työtään jatkava Siru Kauppinen (vihr.) ja toimikuntaan on vastikään valittu Jan Edelmann (kok.). Edelmann nousi valtuustoon 343 äänellä.

Kouluasioissa on kunnostautunut myös moni muu valtuustopaikan lunastanut. Yhden kauden vuorotteluvapaata valtuustosta pitänyt erityisluokanopettaja Säde Tahvanainen (sd.) sai 750 äänen suuruisen luottamuksen. Tahvanaisen oma lapsi käy Kartanonkosken koulua ja oirehtii sisäilmaongelmien vuoksi.

– Kampanjassani oli koulut kuntoon -teema, toteaa Tahvanainen.

Heillä valtuusto uudistui

Valitut, jotka eivät olleet viime valtuustossa (29 henkilöä):

Sami Kanerva (kok.), Säde Tahvanainen (sd.), Maarit Raja-Aho (kok.), Tiina Tuomela (kd.), Sveta Silvennoinen (vihr.), Minna Atiye (vihr.), Eve Rämö (vihr.), Salla Lindblad-Palo (sd.), Mika Kasonen (kok.), Maija Rautavaara-Hämäläinen (vihr.), Pentti Hakulinen (kesk.), Aadan Ibrahim (sd.), Tanja Vahvelainen (ps.), Piia Kurki (kok.), Emmi Pajunen (vihr.), Jari Jääskeläinen (vas.), Antti Kari (vihr.), Kai-Ari Lundell (ps.), Jarno Eskelinen (sd.), Jenni Chen (kok.), Joel Linnainmäki (vihr.), Saba Ayub (sd.), Kirsi Mäkilaine (ps.), Siri Ahokas (kok.), Minna Kuusela (vihr.), Åstrand Stefan (r.), Jan Edelmann (kok.), Juha Hirvonen (kesk.), Minna Räsänen (sd.).

Salla Lindblad-Palon puolue korjattu 13.4. klo 9.07. Lindblad-Palo on SDP:n, ei Vihreiden, tuleva kaupunginvaltuutettu.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut