Kiilan kierrätyslaitokset ahdistavat asukkaita – "Viranomaiset eivät kuuntele, valvo, eivätkä toimi"

VASTAKKAIN Asukkaat epäilevät, että jotkut laitokset rikkovat ympäristölupiaan.

Erilaisten kierrätyslaitosten määrä Kiilassa on kasvanut rajusti runsaan 20 vuoden aikana. Armi Suojanen

Armi Suojanen

Kiilan kaupunginosa luoteis-Vantaalla on erikoinen yhdistelmä kierrätyslaitoksia ja omakotiasukkaita.

Noin kahden neliökilometrin alueella on parisenkymmentä yritystä, jotka kierrättävät muun muassa metallia. Lisäksi alueella on murskaamoja.

Samalla alueella asuu yli 400 ihmistä, joille kierrätysyhtiöiden toiminta aiheuttaa monenlaista haittaa melusta erilaisiin päästöihin. Päästöt vaikuttavat myös alueen luontoon.

Ihmisten ja jatkuvasti laajenevien sekä lisääntyvien laitosten yhteiselo on vaikeaa. Nykyisistä asukkaista pitkäaikaisimmat ovat asuneet Kiilassa 1950-luvulta lähtien. Kierrätyslaitosten tulo alkoi 1990-luvun alussa eikä loppua näy.

– Ensimmäinen laitos tuli vaivihkaa. Sen jälkeen teolliset toimijat ovat lisääntyneet ja ympäristöluvat laajentuneet sekä käsittelymäärät moninkertaistuneet, kertoo Seutulan Kyläyhdistyksen sihteeri Jukka Vartiainen

Hän toivoo, että laitosten yhteisvaikutusta alueeseen vihdoin selvitettäisiin ympäristövaikutusten arvioinnilla.

Ensimmäinen laitos tuli vaivihkaa."

Kiilan ja naapurikaupunginosien asukasyhdistykset tekevät kiinteää yhteistyötä ja yrittävät pitää huolen, että laitosten haitat saataisiin pidettyä edes jollain tavalla kurissa. Asukkaat myös ymmärtävät kierrätyksen tarpeellisuuden.

–Kyse ei ole nimbystä (ei minun takapihalleni -ilmiö), vaan siitä, että yritykset eivät pysy ympäristölupiensa normeissa. Jopa mittaustuloksia saatetaan manipuloida, Vartiainen jatkaa.

Kiilan omakotiyhdistyksen rahastonhoitaja Ari Häkkinen sanoo, että yritykset eivät läheskään aina noudata ympäristölupiensa ehtoja.

–Ja sitten viranomaiset eivät kuuntele, valvo, eivätkä toimi, kun asukkaat valittavat luparikkomuksista.

Asukkaiden, Uudenmaan Ely-keskuksen, Vantaan virkamiesten ja ympäristöministeriön kanssa on nyt vireillä keskustelutilaisuuden järjestäminen.

Ympäristölupia Kiilassa

Purkupiha Oy, Degermosantie 6, betoni- ja tiilijätteen vastaanotto, betonin käsittely ja hyödyntäminen maanrakentamisessa.

Kuusakoski Oy, Hanskalliontie 3, metallien käsittely.

Vantaan moottorirata, Myllykyläntien risteyksen eteläpuolella.

Lemminkäinen Infra Oy, Bergkullantie 2 ja Myllykyläntie 7, murskaamo.

Lemminkäinen Infra Oy, Hanskalliontie 14, vireillä lupa murskaamolle.

Suomen Paalauskeskus Oy, Hanskallionkuja 1, paperin, pahvin ja muovin käsittelyä.

HSY:n puujätteen käsittelykenttä, Hanskalliontie 12. Aluetta rakennetaan, ei vielä toimintaa.

Näiden lisäksi on vielä useita muita ympäristöluvan saaneita yrityksiä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut