Vaskivuoren nuoret näyttelevät Suomi-klassikon – "Tarina voisi tapahtua tänäkin vuonna"

NÄYTELMÄ Vaskivuoren lukiossa kunnioitetaan Suomen juhlavuotta Häräntappoase-kirjan pohjalta tehdyn näytelmän keinoin.

Häräntappoaseessa seurataan Kertun ja Allun tuttavuuden syvenemistä. Kerttua näyttelee Yolanda Correa. Pauli Vaara on Allu. Jenni Nissi

toimitus

Vaskivuoren lukiossa saa viikonloppuna ensi-iltansa teatterikurssilaisten yhdessä ammattilaisten kanssa toteuttama Häräntappoase

Näytelmä on lukiossa neljäs laatuaan. Musikaaleja lukiossa on nähty jo vuodesta 1992.

Näytelmän tuottaja Susanna Metsälä kertoo, miten Anna-Leena Härkösen esikoisteos vuodelta 1984 valikoitui näytelmän aiheeksi.

– Halusimme kotimaisen teoksen Suomen satavuotisen historian hengessä. Klassikkoteos valikoitui, sillä se on tunnettu ja luettu teos yhä tänäkin päivänä, Metsälä kertoo.

Näytelmän ohjaaja Antti Laukkarinen on dramatisoinut suomalaisklassikon lukionäytelmäksi.

– En kokenut tarvetta siirtää tarinaa tähän aikaan tai pyrkiä ajattomuuteen, hän kertoo.

–Tarina voisi silti ihan hyvin tapahtua tänäkin vuonna, mies miettii teoksen ajattomuutta.

Ammattilaisavusta huolimatta tekevät teatterikurssin valinneet opiskelijat myös paljon itse.

Kaksi opiskelijaa on säveltänyt näytelmän musiikin ja toteuttanut sen äänimaiseman, ja yksi toimii ohjaajan assistenttina.

Metsälä ja Laukkarinen kuvailevat opiskelijoita motivoituneiksi.

–Teatterikurssilla nuoret oppivat alan ammattilaisten kanssa yhdessä tekemällä, miten suuri produktio toteutetaan, Metsälä kuvaa kurssin tarjoamaa opetusta.

–Tämä ei ole vain puuhastelua, Laukkarinen painottaa.

Uudet opetussuunnitelmat painottavat Metsälän mukaan erilaisia oppimistapoja.

–Yritysyhteistyö on yksi opintosuunnitelman osa-alue, johon kurssimme vastaa.

Parikymmentä vuotta vanhassa teoksessa ja sen tuoreessa dramatisoinnissa soitetaan lankapuhelimella ja lähetetään kirjeitä. Tämä ei nuoria näyttelijöitä haittaa.

Häräntappoase on Allua näyttelevästä Pauli Vaarasta hyvä valinta juhlavuoden näytelmäksi.

–On hienoa, että nuoret huomioidaan, hän pohtii näytelmän näkökulmaa teemavuoteen.

Kerttua näyttelevä Yolanda Correa on samaa mieltä.

–Loppujen lopuksi pääteemat ovat samanlaisia kuin nykynuorilla, Correa arvioi.

–Tunteet pysyvät nuorilla samanlaisina.

Molemmat kokevat omanikäisen roolihahmon näyttelemisen hieman helpommaksi.

–Saa käyttäytyä aika luonnollisesti, Vaara arvioi.

Häräntappoaseen ohella lukiossa riittää kulttuuririentoa loppuvuodeksikin. Viimeinen käyttöpäivä -näytelmä tekee esitysvierailun Moskovaan, ja äitienpäiväksi on luvassa konsertti.

Vuoden vaihteen jälkeen odotettavissa on jälleen yksi musikaali.

Teksti: Jenni Nissi

Häräntappoase Vaskivuoressa

Perustuu Anna-Leena Härkösen esikoisteokseen Häräntappoase (1984).

Ensi-ilta: 8.4. klo 19 Vaskivuoren lukion auditoriossa (Virtatie 4).

Muut näytösajat: Su 9.4. klo 15, ti 11.4. klo 19, ke 12.4. klo 19 ja ke 19.4. klo 19.

Lisäksi koululaisnäytöksiä päivisin.

Liput ennakkoon 10/15 e., ovelta 12/17 e..

Dramatisointi ja ohjaus: Antti Laukkarinen

Näytelmä on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Liput sekä lisätietoa: vaskivuorenesitykset.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  2. Vantaan kirjastot avaavat ovensa maanantaina – suosituksena pikainen asiointi ja itsepalvelun käyttö
  3. Kyytiä tarjonnut kaksikko varasti rollaattorin kanssa liikkuneen miehen rahat Myyrmäessä – Poliisi pyytää vihjeitä
  4. Vain kaupunki suostuu kommentoimaan talohanketta Viertolassa – "Vaikuttaa siltä, että keskeneräisen talon ostaneet on jätetty yksin"
  5. Asuntorakentamista lykätään Kivistön keskustassa
  6. Nyt katseet kohti pönttöjä – pesivistä linnuista kerätään tietoja
  7. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  8. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  9. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia
  10. Vainio 30.5.
  11. Pääkirjoitus: Kivistön palveluilla alkaa olla kiire – alueen asukkaat kaipaavat kipeästi ennen kaikkea perusarkeaan helpottavia toimintoja
  12. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  13. Uutissuomalaisen debatti: Varman Risto Murto: Nuorille työntekijöille pitää tarjota muutakin kuin korkeita veroja ja supistuvia palveluita
  14. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  15. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Vain kaupunki suostuu kommentoimaan talohanketta Viertolassa – "Vaikuttaa siltä, että keskeneräisen talon ostaneet on jätetty yksin"
  2. Vartijoiden Tikkurilan asemalla puhuttama mies huitaisi kohti ja pakeni – talttui kiinni otettaessa vasta pippurisumutteella
  3. Kyytiä tarjonnut kaksikko varasti rollaattorin kanssa liikkuneen miehen rahat Myyrmäessä – Poliisi pyytää vihjeitä
  4. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  5. Kivistön uusimman kauppahankkeen eteneminen näyttää mutkistuvan – "Tontin käyttö ei ole kahden kaupparyhmittymän asia"
  6. Jenni Isokoski on opiskellut neljässä eri lukiossa – Ylioppilaaksi hän valmistui Nettilukiosta, isänsä epäilyistä huolimatta
  7. Salibandyliigasta tuli F-liiga – uusi nimi oudoksuttaa Vantaalla: "Vähän fiksumpi olisi saanut olla, kestää hetken totutella"
  8. HSL:n asiakkaat raivostuivat: Vapaavalintainen kausilipun kesto poistuu, kun HSL yhdenmukaistaa kortin ja sovelluksen lippuvalikoiman – "Kehitys kulkee tässä vahvasti väärään suuntaan"
  9. Asuntorakentamista lykätään Kivistön keskustassa
  10. Vantaan kirjastot avaavat ovensa maanantaina – suosituksena pikainen asiointi ja itsepalvelun käyttö
  11. Vantaa ennen ja nyt: Hiekkaharjun koulun Hyvä kaveri -patsaat taas jaossa – Mutta miksi kuvanveistäjä Raimo Jaatinen lisäsi suunnittelemaansa veistokseen variksen?
  12. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  13. Nuorisotilat avautuvat ensi viikolla: maksutonta toimintaa koulujen alkuun saakka – "Tuodaan pelit pihalle ja laitetaan musiikki soimaan"
  14. Koronatesteissä käyneiltä vain harvoilta löytyy virusta – Vantaalla drive in -pisteessä testauskapasiteettia on paljon enemmän kuin potilaita
  15. Mielipide: Nyt on aika leikata päättäjien palkkioita – Esimerkin voima on tärkeää, koska tulevat taloudelliset päätökset ovat kovia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.