Mies uhkasi sahata Annelta käden irti – "Kuvittelin, että ansaitsen sen kaiken"

VÄKIVALTAAnne eli vuosia väkivaltaisessa suhteessa. Vasta myöhemmin hän ymmärsi, ettei kenenkään tule sietää sellaista.

Kuvituskuva Lotta Åberg

Riikka Jokinen

Parisuhdeväkivalta on kuin syöpä. Se tappaa hitaasti, mutta varmasti, sanoo pääkaupunkiseudulla asuva Anne.

Hän tietää, mistä puhuu, sillä on kokenut toistuvasti väkivaltaa. Yksi ensimmäisistä kerroista oli 17 vuotta sitten, kun Anne oli parisuhteessa ensimmäisen lapsensa isän kanssa.

–Ensimmäisen äitienpäiväni vietin jo turvakodissa, Anne muistelee. Hän esiintyy vain etunimellään läheistensä suojelemiseksi.

Mies oli väkivaltainen erityisesti päihtyneenä.

–Hänellä oli usein "työpalavereita", joista hän kuitenkin tuli humalassa kotiin. Kerran puutuin hänen juomiseensa. Hän suuttui, otti sahan ja sahasi keittiön tuolin kahtia. Sen jälkeen hän kaatoi minut lattialle ja sanoi sahaavansa käteni irti.

Anne pääsi pakenemaan tilanteesta. Vastaavia tilanteita oli usein sen jälkeenkin.

–Kerran kotiin tullessani joka paikka oli oksennuksessa ja mies makasi makuuhuoneessa. Soitin poliisit hakemaan hänet.

–Seuraavana aamuna tapasin sosiaalityöntekijän ja poliisin. Silloin ymmärsin, ettei tämä voi enää jatkua.

Annen mitta tulikin täyteen. Mies kuitenkin vainosi vielä eron jälkeen. Lopulta tilanne rauhouttui, kun Annen asunnon oveen vaihdettiin lukot.

Myöhemmissä suhteissa Anne on kokenut henkistä väkivaltaa.

–Eräs miesystäväni kutsui kotiani jatkuvasti navetaksi. Hän myös heitti roskikseen kaiken, mikä häntä ei miellyttänyt.

–Hän myös availi postejani ja maksoi ulosottovelkojani, jonka jälkeen hän hallitsi minua asialla, Anne kertoo esimerkkejä.

Hienot kulissit pysyivät pitkään pystyssä. Muiden silmissä mies vaikutti hyvätuloiselta ja -tapaiselta.

–Kukaan sukulaisistani ei uskonut, kun sanoin, että ahdistun ja kuolen tähän suhteeseen.

Vasta myöhemmin Anne ymmärsi, kuinka vakavia ongelmia hänellä oli suhteissaan ollut.

–Kuvittelin aiemmin, että ansaitsen kaiken eikä tilanteelle voi mitään, hän muistelee.

Ajatusmaailma on tyypillinen parisuhdeväkivaltaa kokeville. Moni kokee myös häpeää.

Anne ymmärsi myöhemmin myös sen, että henkinen väkivalta oli hänelle fyysistä väkivaltaa pahempaa.

–Fyysinen väkivalta tuntui ja sattui hetken, mutta henkinen väkivalta on jatkuvasti läsnä. Se ei näy eikä kuulu kenellekään.

Anne on päässyt elämässään eteenpäin puhumalla ammattilaisten kanssa.

–Olen käynyt asioita läpi muun muassa päihdekuntoutuksessa, 14 vuotta selvinpäin ollut Anne kertoo.

Siellä hän ymmärsi tärkeitä asioita.

– Esimerkiksi sen, miten olen nojautunut aiemmin vääränlaisiin ihmisiin. Olen sietänyt sellaista, mitä minun ei pitäisi sietää.

Nyt omat rajat ovat löytyneet. Tällä hetkellä Anne on neljän lapsen yksinhuoltaja, mutta tapailee uutta miestä.

–Mies on ihan päinvastainen kuin aiemmat mieheni. Hän on normaali ihminen, rauhallinen ja tasapainoinen, Anne kertoo nauraen.

Uudelle miehelle Anne on uskaltanut näyttää haavansa ja kertoa menneisyydestään.

Annen mukaan väkivaltaiseen suhteeseen ei tule ikinä jäädä. Hänellä on tärkeä neuvo naisille:

–Sinä ansaitset parempaa, hän kiteyttää.

–Vaikka suhteessa olisi miljoona hyvää asiaa, niin väkivalta nujertaa naiseuden, itsetunnon, äitiyden ja aivan kaiken. Se on kuin syöpä. Se ei näy päällepäin, mutta kaivertaa ja syö kaiken sisältä, kunnes tappaa ihmisen kokonaan.

Hän kehottaa hakemaan apua.

–Väkivalta tunnistetaan ja siitä puhutaan. Hae siis apua. Vertaistuki on todella tärkeää, hän päättää.

Rikosuhrimaksusta apua

Ensimmäinen ympäri vuorokauden toimiva lähisuhdeväkivallan ja naisiin kohdistuvan väkivallan auttava puhelin, Nollalinja, on toiminut viime joulukuusta lähtien.

Nollalinja on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koordinoima palvelu, jonka tuottaa Setlementti Tampere ry. Puhelin palvelee numerossa 080 005 005

Puhelinpalvelua rahoitetaan rikosuhrimaksulla.

Rikosuhrimaksu peritään täysi-ikäiseltä, joka tuomitaan rangaistukseen rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vankeutta. Maksun suuruus on 40 tai 80 euroa.

Maksu ohjataan rikoksen uhreille suunnattuihin tukipalveluihin, Nollalinjan lisäksi Rikosuhripäivystykselle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  2. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  3. Kesä tuo kouluihin ja päiväkoteihin sisäilmakorjauksia – Vantaalla töitä tehdään muun muassa Askistossa, Länsimäessä, Hiekkaharjussa ja Kannistossa
  4. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  5. Fazerin vierailukeskus avautuu ensi viikolla – kesällä pihalle avataan kasvihuone
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  11. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  12. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  13. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  14. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  15. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  3. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  4. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  5. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  6. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  7. Vantaa ennen ja nyt: Vierumäen koulusta peräisin oleva vanha opetustaulu kertoo, kuinka terveyttä suojaavin keinoin vuosikymmeniäkin sitten taisteltiin – tuolloin uhkan nimi oli tuberkuloosi
  8. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  9. Fazerin vierailukeskus avautuu ensi viikolla – kesällä pihalle avataan kasvihuone
  10. "Vantaalla on alueita, joilla ei ole parkkipaikkaa vapaana" – Kotihoidon työntekijä ei usko uuden luvan ratkaisevan pysäköintiongelmaa
  11. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  12. Kesä tuo kouluihin ja päiväkoteihin sisäilmakorjauksia – Vantaalla töitä tehdään muun muassa Askistossa, Länsimäessä, Hiekkaharjussa ja Kannistossa
  13. Kaksi uimahallia pysyy Vantaalla suljettuna – Syynä remonttivirheiden korjaustyöt
  14. Kesko ja HOK-Elanto teettivät Kivistön kauppakeskuksesta uuden suunnitelman – ostoksille ehkä jo syksyllä 2022
  15. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.