Leikkimielinen kisa poiki kymmenittäin säkeistöehdotuksia Suvivirteen – Vantaankosken seurakunnan kahden hengen raati käytti valinnassa kivi ja paperi -metodia

Vantaankosken seurakunnan pappi Jere Hämäläinen yllättyi Suvivirsi-kisaan osallistuneiden määrästä. - Säkeistöehdotusten tasokin oli niin hyvä, että tuomarointi ei todellakaan ollut helppoa. Arkisto/Leena Koivisto
Leena Koivisto

Leena Koivisto

Vantaankosken seurakunnan maaliskuun alkupuolella käynnistämä kilpailu seitsemännen säkeistön kirjoittamisesta Suvivirteen onnistui idean alkuunpanijan, yhteisöpappi Jere Hämäläisen, mukaan yli odotusten.

– En uskonut, että saisimme peräti 62 säkeistöehdotusta, hän iloitsee.

Finaalivaiheeseen edennyt epävirallinen ja leikkimielinen kisa Suomen suven kauneuden synnyttämän riemun sanoittamiseksi sai osallistujat paneutumaan asiaan tosissaan ja voittopuolisesti myös hartaudella.

– Ehdotetuissa sanoituksissa näkyi myös ajankohtaisia teemoja kuten ilmastonmuutos ja koronapandemia. Teksteissä oli voimaannuttavaa sanomaa ja toivon pilkettä vaikeaan tilanteeseen. Tämä tekee kunniaa alkuperäiselle sanoitukselle, joka kirjoitettiin 1600-luvun lopun nälkävuosien tunnelmissa.

Oivalluksia ja nokkeluuksia mahtui mukaan, vaikka selkeästi huumorin puolelle säkeistönsä painotti vain yksi kirjoittajista.

– Se oli tosi hyvä, mutta ei kyllä istunut säveleen mitenkään, Hämäläinen naurahtaa.

Karsintaraati, eli Hämäläinen ja nuorisotyönohjaaja Suvi Vanhakylä, seuloivat tekstejä kiertäen suurta kokouspöytää, jolle tulosteet kaikista ehdotuksista oli levitetty.

– Käytimme sitten värillisiä kiviä merkkaamiseen, kun osui hyvä säkeistö kohdalle, ja myös äänestämiseen. Valintaprosessista kuului jatkuva hyräily, Hämäläinen kertoo.

Metodi oli simppeli, mutta valinta ei.

– Kaikkein eniten meni aikaa kärkiviisikosta kolmen parhaan karsimiseen. Aina välillä jo olimme tiputtamassa jonkun pois ja hetken päästä se oli taas mielestämme paras.

Tulosta kuitenkin syntyi yksimielisesti ja kolmen kärkeen teksteillään nousivat Tuuli Charalambous, Paula Karvonen ja Marja Oilinki. Piispa Teemu Laajasalo valitsee voittajan, joka saa tiedon asiasta 10. toukokuuta.

Voittajasäkeistö ei päädy virsikirjaan, mutta sillä täydennetty Suvivirsi esitetään 17. toukokuuta klo 12 Vantaankosken seurakunnan nettisivuilla ja Facebook-sivuilla nettilähetyksenä.

– Ja nythän meillä on tosi paljon tässä materiaalia, johon meillä on käyttöoikeudet. Saapa nähdä, josko kilpailun tuotoksista tehdään Vantaankosken seurakunnalle vaikkapa ihan oma suvivirsi, Hämäläinen ennakoi.

Kolme finalistisäkeistöä on laulettu halukkaiden kuunneltaviksi videolle.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut