Opettaja ja lapsia evakkoon toiseen kouluun – "Mikkolaan jääville palkataan sijainen"

OPETUS Kevään ajaksi tehdään väistötilaratkaisuja, koska sisäilmaoireilut jatkuvat.

Mikkolan koulussa on tehty uusia oppimistiloja, joita hyödynnetään esimerkiksi väistötiloina. Apulaisrehtori Kristian Nivala sanoo koulunkäynnin sujuvan Mikkolassa rauhallisesti ja hyvin. Marika Lumme

Marika Lumme

Mikkolan koulussa tehdään uusia väistötilajärjestelyjä, koska sisäilmaoireilut jatkuvat.

Koulun yksi neljättä luokkaa opettava opettaja ja osa luokan oppilaista siirtyy hiihtolomaviikon jälkeen Rekolanmäen kouluun. Vantaan perusopetuksen johtaja Ilkka Kalon mukaan Rekolanmäkeen siirtyvät ne yhden neljännen luokan oppilaista, jotka oireilevat ja joiden vanhemmat toivovat siirtoa.

– Suurin osa luokasta jää Mikkolan kouluun ja heille palkataan sijainen. Kyseessä on loppukevään ajan väistötilaratkaisu, Kalo selvittää.

Vanhemmat saivat tiedon väistötilamahdollisuudesta maanantaina. Päätös lapsen siirtämisestä Rekolanmäkeen tuli tehdä keskiviikkoon mennessä. Koululaisten siirrosta Rekolanmäkeen kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat

– Tämä oli liian nopea aikataulu vanhempien mielestä ja olemme siitä pahoillamme. Halusimme tehdä ratkaisuja nopeasti, koska oireilut ovat tutkimuksista ja korjaustöistä huolimatta jatkuneet, Kalo sanoo.

Vanhemmille on annettu lisäaikaa hiihtolomaviikon jälkeiselle maanantaille saakka päättää, jatkaako lapsi Mikkolassa vai siirtyykö Rekolanmäkeen.

Kyseessä on siis yksi luokka, mutta Kalon mukaan tarvittaessa vastaavia tilaratkaisuja tehdään muidenkin luokkien kanssa.

– Kyseisen neljännen luokan oppilailla on ollut oireilua keskimääräistä enemmän. Myös luokan opettaja on kärsinyt oireista, Kalo kertoo.

Hiihtolomaviikon jälkeen Mikkolassa tulee muitakin muutoksia. Yksi oireiluista kärsinyt 7.–9. luokan aineopettaja siirtyy opettamaan Mikkolan nuorisotilaan ja seurakuntakoti Mikaeliin. Lisäksi yhden opettajan mahdollista siirtymistä toiseen kouluun selvitetään.

Viimeisin Sweco Asiantuntijapalvelut Oy:n tekemä tutkimus paljasti betonilattian kosteuden olevan koholla fysiikan ja kemian luokassa sekä kahdessa varastotilassa. Tämä luokka on nyt pois käytöstä ja sen jatkotutkimukset aloitetaan hiihtolomaviikon aikana.

Toinen käytöstä poissaoleva luokka on Vega-rakennuksessa sijaitseva 1. luokan tila, jossa tehdään parhaillaan tiivistyskorjauksia. Ekaluokkalaiset ovat muutaman viikon ajan evakossa Lyyra-rakennuksessa. Tiivistyskorjauksia on tehty Vega-rakennuksessa useisiin luokkatiloihin huone kerrallaan.

Mikkolan koulun rehtori Kaija Kirvesmäen mukaan 11 työntekijää on ilmoittanut oireistaan työterveyshuoltoon ja 39 oppilaan huoltajat ovat ilmoittaneet lapsensa oireilusta kouluterveydenhoitajalle.

Kirvesmäen mukaan fysiikan ja kemian luokan opetus järjestetään joustavasti muissa tiloissa.

Osa Mikkolan koulun opettajista jätti tammikuun lopulla kaupungille vetoomuksen toiveestaan saada välittömästi riittävä määrä nano-tason ilmanpuhdistimia koululle sekä väistötila oireileville opettajille sekä oppilaille.

–Oireilevista on toki iso huoli. Paljon on kuitenkin oppilaita ja opettajia, joita asia ei koske. Kaikkien toiveena on, että löytyisi jokin ratkaisu asiaan, Kirvesmäki sanoo.

Niin Kirvesmäki kuin Vantaan tilakeskuksen johtaja Pekka Wallenius odottavat Aalto-yliopiston tutkimusten valmistumista. Walleniuksen mukaan tutkimushankkeen tulokset valmistuvat hankkeen päättyessä helmikuussa 2018. Loppuvuodesta voi olla saatavissa koulukohtaisia tuloksia.

–Tilanne on todella haastava, koska emme ole löytäneet syytä oireilulle. Voimme korjata yhden kohdan, mutta se ei ratkaise mitään, koska oireita saavat oireilevat kaikkialla koulussa. Hienoa olisi, jos yliopistotutkimus toisi konkreettista tietoa mitä voimme vielä tehdä sisäilmaolosuhteiden parantamiseksi, Wallenius sanoo.

Vantaan kaupunginhallitus käsittelee Mikkolan koulun tilannetta viikon päästä maanantaina 27. helmikuuta.

Tästä on kyse

Mikkolan koulua on tutkittu ja korjattu vuosien aikana, mutta täydellistä ratkaisua sisäilmaongelmille ei ole löytynyt.

Osa opettajista ja oppilaista kärsii erilaisista sisäilman aiheuttamista oireista.

Mikkolan koulu on yksi neljästä vantaalaisesta koulusta, joiden sisäilmaongelmien syitä selvitetään parhaillaan Aalto yliopiston tutkimuksessa. Tutkimus valmistunee vasta ensi vuoden puolella.

Mikkolan koulussa on kaikkiaan 840 oppilasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa ennen ja nyt: Rekolassa vietettiin kelluvia pirskeitä Keravanjoella jo melkein sata vuotta sitten
  2. Vahinko opetti valppaaksi – Vantaalaisen seuran keräämiä tietoja käsiteltiin laittomasti
  3. HSL ottaa bussireitit tarkasteluun Vantaalla – Tuusulanväylän linjastosuunnitelmassa pohditaan, mitkä linjat kulkevat tulevaisuudessa Tammistoon, Pakkalaan ja Aviapolikseen
  4. Mielipide: Vantaan kerrostalorakentaminen perustuu autottomuuden utopiaan – Ilman pysäköintipaikkaa jäävien asukkaiden autot päätyvät omakotialueiden riesaksi
  5. Ruotsin liigan viime kauden kingi Tuomas Määttä lähtee etsimään uusia haasteita Venäjältä – "Suomessa ei edes ymmärretä, kuinka suuri laji jääpallo siellä ja Ruotsissa on"
  6. Mielipide: Roskaaminen on viheliäinen ongelma, johon tulisi puuttua selkein ohjein ja sanktioin
  7. Mielipide: Nikinmäen vaarallisen suojatien turvallisuutta pitäisi parantaa – raskaan liikenteen käyttämän vilkkaan tien yli kulkee pian joka päivä koululaisia
  8. Vainio 8.8.
  9. Koronakevään jälkiä paikataan Vantaalla tukiopetuksella, erityisopettajilla ja koulunkäyntiavustajilla – näin syyslukukausi käynnistyy Vantaan kouluissa ensi viikolla
  10. Pääkirjoitus: Syksyllä tasapainoillaan koronan kanssa kouluissa ja työpaikoilla – Kestääkö kapasiteetti jokaisen flunssaoireisen testaamisen?
  11. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  12. Vantaan Viihdeorkesteri soittaa juhlakonsertissa 90-vuotiaan Jorma Panulan musiikkia kapellimestari-säveltäjän itsensä johtamana
  13. Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä Kaivohuoneen pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta
  14. Virossa järjestetyssä tilaisuudessa altistui koronavirukselle kymmeniä suomalaisia, joista yli puolet helsinkiläisiä – näillä laivavuoroille he palasivat
  15. Yrityksen autolle on nimettävä käyttövastaava, muistuttaa poliisi – maksut liikennevirheistä kasautuvat omistajille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Karkkihammasta kolotti Myyrmäessä – nainen söi makeisia paljain käsin kaupan irtokarkkilaatikosta, poliisi paikalle
  2. Mielipide: Vantaan kerrostalorakentaminen perustuu autottomuuden utopiaan – Ilman pysäköintipaikkaa jäävien asukkaiden autot päätyvät omakotialueiden riesaksi
  3. Peijaksessa hoidossa ollut mies varasti pyörän sairaalan pihasta keskellä yötä – vartijat saivat tuoreeltaan kiinni
  4. Suomen ”rikoshistorian raukkamaisimmasta” teosta on 27 vuotta – ex-syyttäjä Ritva Santavuori kertoo jutusta, jossa liikuntakyvytön liikemies murhattiin kotiinsa Helsingissä ja viranomaisetkin joutuivat "tappolistalle"
  5. HSL ottaa bussireitit tarkasteluun Vantaalla – Tuusulanväylän linjastosuunnitelmassa pohditaan, mitkä linjat kulkevat tulevaisuudessa Tammistoon, Pakkalaan ja Aviapolikseen
  6. P- ja I-junien vuorovälit pitenevät entistä aiemmin –  syysaikataulu muuttaa myös K-junien kulkua
  7. Koronakevään jälkiä paikataan Vantaalla tukiopetuksella, erityisopettajilla ja koulunkäyntiavustajilla – näin syyslukukausi käynnistyy Vantaan kouluissa ensi viikolla
  8. Vahinko opetti valppaaksi – Vantaalaisen seuran keräämiä tietoja käsiteltiin laittomasti
  9. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  10. Pauli, 28, huijaa nettihuijareita – vastasi älyttömällä tavalla +44-numeroon
  11. Koronaviruksen pikatestausasema aukeaa Helsinkiin – tuloksen saa tunneissa
  12. Tikkurilaan nousee VAV:n kolme uutta ympäristöystävällistä kerrostaloa – vuokrataloihin ei tule lainkaan autopaikkoja
  13. HSL-bussit siirtyvät pian talviaikaan: linjat 432 ja 739V lopetetaan, reittejä muutetaan, bussien vuorovälejä pidennetään
  14. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  15. Kaneja tappavaa tautia tavattu Vantaallakin – Rajakylästä löytyi tautiin kuollut villikani

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.