Seniorit hurahtivat kauppakeskuksessa kuntoiluun – "Liikunta on motivaatiokysymys"

SENIORIT Jumbon kauppakeskuksen kävelyillä kulutetaan kaloreita säästä huolimatta.

Liikkeelle lähdetään Anne Pakarisen johdolla. Kävellessä pyöritellään myös käsiä ja hartioita. Päivi Tuoivnen

toimitus

Hieman ennen kello yhdeksää maanantaiaamuna Jumbon keskusaula on autio, ja liikkeet ovat vasta availemassa oviaan.

Aukiolle alkaa kuitenkin kokoontua väkeä. Alkamassa on kauppakeskus Jumbon, viihdekeskus Flamingon ja Vantaan kaupungin yhteinen, erityisesti senioreille suunnattu kauppakeskuskävely.

Tasan yhdeksältäAnne Pakarinen, Vantaan liikuntapalveluiden erityisliikunnan suunnittelija, pyrähtää joukon keskelle ja kuuluttaa kävelyn alkavan. Suunta otetaan kohti Jumbon uutta siipeä.

Puolessa tunnissa kauppakeskus kolutaan lähes kokonaan läpi. Portaat, kaiteet ja penkit pidetään hyötykäytössä.

–Lastenleluja ei vielä ole hyödynnetty, Pakarinen naurahtaa, kun matka jatkuu penkeillä tehdyiltä istumaannousuilta eteenpäin.

Pian Stockmannin viereisissä kierreportaissa käy kuhina.

–Portaat viisi kertaa! Pakarinen komentaa.

Myös liukuportaita noustessa ja laskeuduttaessa on tarkoitus kävellä.

Jumbon ja Flamingon käytävillä on kuntoiltu viime vuoden syyskuusta alkaen.

–Meillä on toimintatuokioita lapsille kerran kuussa, ja tämä senioreille suunnattu kävely tuntui hyvältä lisältä tarjontaan, Jumbon markkinointipäällikkö Paula Lindfors kertoo.

Kävelyitä on tällä haavaa suunniteltu toukokuulle asti. Sen jälkeen on tarkoitus katsoa uudestaan, jatketaanko toimintaa. Palaute on ainakin ollut positiivista. Tyytyväisiä ovat niin osallistujat kuin kauppojen edustajatkin.

Kävelyn päätteeksi tutustutaan keskusten tarjontaan ja juodaan pullakahvit.

Kahvikupin äärellä korsolainen Rauha Malkki kertoo tulleensa kävelylle ensimmäistä kertaa.

–Kyllä kannatti.

Seurassa olevalle Teuvo Tahvanaiselle kerta on toinen.

Kahvin jälkeen kiinnostuneet pääsevät vielä kokeilemaan virtuaalilaseja elämyspuisto Pikseliin, kerrosta alemmas.

Yksi heistä on niinikään Korsosta paikalle tullut Pekka Saari Hänestä on hyvä, että ihmisiä saadaan ”narrattua” liikkeelle eri tavoin.

–Liikunta on motivaatiokysymys, herra pohtii.

Kaikki mukaan kävelylle

Kävelyt järjestetään maanantaina 6.3. ja 3.4. sekä tiistaina 2.5. kello 9–9.45. Tapaamispaikka on Jumbon keskusaulan Info-piste.

Päällysvaatteet voi jättää säilytykseen kävelyn ajaksi.

Osallistuminen on maksutonta ja kaikille avointa.

Espoossa viikoittaisia kävelyitä järjestetään Sellossa, Isossa Omenassa ja Entressessä. Uutuutena ovat kulttuurikävelyt WeeGeessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaan seudun steinerkoululle rakennetaan päiväkoti – esiopetus alkaa Vallinojalla jo syksyllä
  2. Kansallinen liiga alkaa ensi viikolla – otteluohjelmaan voi tulla vielä muutoksia
  3. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  4. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla
  5. Mielipide: Pyöräteihin tarvitaan selkeät merkinnät – "Ihmiset eivät ajattele kumpaa puolta kulkevat"
  6. Yksi huume pk-seudulla nousee nyt ylitse muiden – "Käytetään ennätyksellisen paljon"
  7. Kielen värjäävästä hittikarkista ei toistaiseksi ole löytynyt vääryyksiä – tätä elintarvikelisäainetta on tutkittu
  8. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  9. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  10. "Maksimiyleisökapasiteetti on 450 henkeä" – huippumusasta nautitaan sittenkin Helsingin perinteisessä festaripaikassa kesäkuussa
  11. "Ohikulkijat joutuivat väistelemään korkealta pudonneita tölkkejä" – poliisi epäilee nuorten miesten nakelleen juomatölkkejä Helsingin 134-metrisestä tornitalosta
  12. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  13. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  14. Kuusikymppinen mies sai vakavia vammoja – Poliisi pyytää havaintoja törkeästä pahoinpitelystä Pohjois-Espoossa
  15. Uutta tietoa Espoon Mäkkylän räjähdyksestä: Räjähteet olivat ansa poliiseille

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Lähden nyt pois ja lyön ensimmäistä, joka yrittää estää" – kolmekymppinen mies raivostui putkaan vietäessä
  2. Kymmenet tutkijat vetoavat: Käytä maskia julkisella paikalla, vaikka huivia jos ei muuta – "Auttaa pelastamaan ihmishenkiä"
  3. Kutistuuko Tikkurilan jättihanke? – Hyvinvointikeskuksen tarveselvitys päivitetään
  4. Teetkö sinäkin tämän virheen kauppareissulla? – käsidesiäkin voi käyttää väärin
  5. Kilpailutus on vain yksi mahdollinen tapa edetä Kivistön hankkeessa – "Ei ole kenenkään intresseissä, että asia on tässä jamassa"
  6. Hus: Koronaviruspotilaita enää 1,7 prosenttia hengitystieoireisista, potilaita joutunut uudelleen teholle sekavuuden takia
  7. Mielipide: Muutaman kilometrin säteellä lentoasemasta on mitä kauneimpia luontokohteita – Vantaalla voitaisiin kehittää kestävästi tuotettua lähimatkailua turisteille
  8. Kaupunginjohtajan avaus: Myydään Kauniala, A-Tulkkaus, asuntoja, kiinteistöjä ja saaret
  9. Vantaa helpottaa ravintoloitsijoiden arkea – terassia saa laajentaa 10 pöydällä ilman lupamenettelyä
  10. Liikkuva lomakoti kiinnostaa nyt myös nuorempia – käytetyistä matkailuajoneuvoista voi tulla jopa pula
  11. Lipunmyynti loppuu kaukojunissakin koronaviruksen takia– "Algoritmi maksimoi etäisyyden muihin matkustajiin"
  12. Vantaalainen lasitaiteilija Saara Korppi, 34, teki voitokkaan viinilasin – ideat syntyvät luonnosta
  13. Kauppojen aukioloajat laajenevat – Lähes kaikki liikkeet avoinna Jumbossa ja Myyrmannissa
  14. Saitko laskun tuotteesta, jota et ole hankkinut? Olet saattanut joutua identiteettivarkauden uhriksi, näistä merkeistä sen tunnistaa
  15. Mielipide: Asukaspysäköinti toisi uutta tuloa velkaiselle Vantaalle – Tietyllä alueella rajaton pysäköinti vuosimaksulla

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.