Meno muuttuu yhä vegaanimmaksi – jopa lihatalo ryhtyi tekemään kasviseineksiä

RUOKAVALIOT Yhä useampi yritys haluaa tavoittaa kasvavan kuluttajaryhmän.

Yhä useampi haluaa kokeilla kasvisruokaa ja tuhannet jopa ryhtyivät tammikuussa vegaaneiksi. Oikeutta eläimille

Marketta Karjalainen

Kaikkiaan 5 500 suomalaista ilmoittautui tammikuussa mukaan Vegaaniliiton ja Oikeutta eläimille -yhdistyksen Vegaanihaasteeseen

– Se on enemmän kuin koskaan. Pääkaupunkiseudulla haasteen otti vastaan nelisenkymmentä ravintolaa, kertoo Vegaanihaasteen tiedottaja Satu Saunio

Viime viikonloppuna veganismi näytti voimansa Helsingin Suvilahdessa. Vegemessut saattoi yhteen yli 40 näytteilleasettajaa ja yli 3 200 kävijää. Kokonaan vegaaniseen tarjontaan keskittynyt ruokakulttuuritapahtuma lupaa palata ensi vuonna tuplasti suuremmassa tilassa.

– Suunnitelmat ovat jo täydessä vauhdissa, tila varattuna ja yhteistyökumppaneita ensimmäisten messujen jäljiltä mukana. Messut olivat jättimenestys ja aiomme jatkossakin vastata tähän kysyntään ja laajentaa konseptia vähitellen, messujen tuottaja Suvi Auvinen kertoo.

Tammikuussa nähtiin myös se ihme, että huippukokit tekivät huimia annoksia pelkistä kasviksista. Maailman arvostetuimmassa kokkikisassa, 30-vuotiaassa Bocuse d’Orissa, perinteisesti kalaraaka-aineesta tehty lautasannos oli päätetty vaihtaa ajan hengen mukaisesti vegaaniseksi.

Tammikuu loppui, mutta vegaanielämä jatkuu."

Tammikuu vaihtui helmikuuksi ja moni luopui sekä uudenvuodenlupauksistaan että tipattomuudesta. Mutta vegaanielämä jatkuu.

– Haasteeseen voi ilmoittautua mukaan koska tahansa. Se jatkuu koko vuoden. Näkyvin kampanjointi vain keskittyy tammikuuhun, Saunio selvittää.

Neljä vuotta sitten 700 osallistujan tempauksena käynnistynyt Vegaanihaaste on hyvä mittari veganismin suosiolle. Toinen mittari on kaupallinen kiinnostus. Viime vuonna vegaanituotteiden tarjonta hypähti aivan uudelle tasolle ja alkutalvi lupaa, että tästä vuodesta tulee vielä vilkkaampi.

– Uusia juttuja on tullut ihan hirveästi. Edellistä uutuustuotetta ei edes ehdi maistaa, kun taas tulee jotain uutta, kuvaa Saunio.

Vegaanihaasteessa väkeä autetaan selviämään arjesta lähettämällä kauppalistoja ja reseptejä. Uutuuseinekset ovat Saunion mielestä silti hyvä lisä kiireisiin hetkiin.

Jos pää menee uusien tuotteiden hehkutusta kuunnellessa pyörälle, apua voi etsiä lukuisista viime aikoina ilmestyneistä kirjoista.

Uusin, Tatu LehtovaaranVaihtoehdot lihalle, esittelee selväsanaisesti eri proteiinivalmisteet ja antaa kaikille reseptejä.

Tammikuussa ilmestynyt Vegaanihaaste kertoo mitä tapahtui, kun Maarit Kytöharju ryhtyi vegaaniksi ja opastaa helpoilla resepteillä alkuun.

Elämäni vegaanina -kirjassa joukko tunnettuja vegaaneja kertoo, miksi on vaihtanut ruokavalionsa kokonaan kasvisperäiseksi.

Tietoa Vegaanihaasteesta on osoitteessa www.vegaanihaaste.fi

Uusia kirjoja vegaaneille ja kasvissyöjille

Maarit Kytöharju: Vegaanihaaste. 31 päivää herkutellen (Gummerus, 2017)

Tatu Lehtovaara: Vaihtoehdot lihalle. Nyhtökaura, Härkis, Mifu ja muut. (Minerva, 2017)

Mia Takula: Elämäni vegaanina – 14 ihmistä huipulla. (Into Kustannus, 2017)

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  2. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"
  3. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  4. Mielipide: Vanhustoiminnan avustukset katkaistiin oudoin perustein
  5. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  6. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  7. Älä toimi näin, pyytää poliisi: Asukas löysi räjähteen ja kuljetti sen poliisiasemalle, asema jouduttiin eristämään tunneiksi
  8. Poliisilta lisää tietoa eilisestä ampumisesta Pataässä-baarissa: Ase laukesi vahingossa, uhri yhä sairaalassa
  9. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  10. Vain yksi uusi koronavirustartunta löydetty Hus-alueella tällä viikolla
  11. Mansikka on ykkönen – Näitä herkkuja suomalaiset tänä kesänä syövät, paljastaa S-ryhmän myyntidata
  12. Selvitys: Kielteisen turvapaikkapäätöksen jälkeen Suomeen jääneitä on yhteensä jopa tuhat
  13. Mihin nyt saa matkustaa ja mihin ei? Tässä lista maista, joista tulevien ei tarvitse jäädä karanteeniin
  14. Tulli varoittaa: Nuuskan kaltaisissa tuotteissa ylenpalttisesti nikotiinia – "Voisi verrata lääkeväärennöksiin"
  15. Helsinkiläisessä Pataässä-karaokebaarissa sattuneesta ampumistapauksesta saataneen lisätietoa tänään – Silminnäkijä HS:ssä: Ampumista ei edeltänyt riitaa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.