Työmies nappasi kuvan sudesta Vantaalla – "Olen 100-prosenttisen varma havainnosta"

Vantaan Syväojalla tehtiin maanantaiaamuna susihavainto.

Kaivinkoneenkuljettaja Mikko Puustinen näki eläimen Toukolantien työmaalla aamuyhdeksältä. Hän ehti ottaa siitä kännykkäkuvan.

–Olen 100-prosenttisen varma havainnosta: se oli susi. Olen nähnyt susia ennenkin, sillä olen kotoisin Pohjois-Savosta, Puustinen sanoo.

Havaintoalue sijaitsee lähellä Nurmijärven rajaa, ja siellä on omakotitaloasutusta ja metsää.

Puustinen vietti kahvitaukoa kaivinkoneessaan kunnallistekniikan työmaalla, kun hän huomasi peruutuspeilistä liikettä.

–Häkellyin, kun näin, että susi kävelee tietä pitkin työmaalle. Se kulki ihan koneen vierestä, 2–4 metrin päästä. En ole aiemmin nähnyt sutta näin likeltä, Puustinen kertoo.

Eläin jatkoi matkaa viereisen omakotitalon pihalle ja katosi metsään.

–Talosta tuli asukas kysymään, näinkö saman näyn.

Puustisen mukaan alueella kävi riistamiehiä toteamassa tassunjäljet suden jättämiksi.

Vantaan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanohjaaja Martti Palokas sai aamupäivällä ilmoituksen susihavainnosta.

–Minulle ei ole aiemmin tullut tietoa alueella liikkuneesta sudesta. Lienee nuori yksilö reviirin etsinnässä, Palokas arvelee.

Lisää aiheesta

Lue lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut