Korona-ajan ilmiö: äärioikeistolaiset ryhmät houkuttelevat nuoria toimintaansa – Vantaalla tietoa jaettu postilaatikoihin

Äärioikeistolaiset ryhmät houkuttelevat erityisesti yksinäisiä nuoria. Kuvituskuva. Arkisto/Johanna Erjonsalo
Marika Lumme

Marika Lumme

Koronaviruksen myötä on levinnyt ilmiö, jossa eri äärioikeistolaiset ryhmät houkuttelevat nuoria mukaan toimintaansa. Vantaan kaupunginjohtaja Ritva Viljanen kertoi asiasta kaupungin koronainfossa keskiviikkona.

Viljasen mukaan tietoa uudesta huolestuttavasta ilmiöstä on tullut poliisin ja nuorisotoimen kautta. Hän sanoo, että kohteena ovat erityisesti syrjäytyneet ja yksinäiset nuoret. Toimintaan ei houkuttele niinkään aate, vaan halu kuulua johonkin ryhmään.

– Nuori, joka on irrallaan ja ehkä myös syrjitty, on erinomainen kohde rekrytoinnille, koska jokainen haluaa kokea kuuluvansa johonkin ryhmään, Viljanen kertoo.

Ilmiö ei ole Viljasen mukaan yksin Vantaalla. Hän sanoo, että rekrytointia on tehty laajasti muun muassa kiinnittämällä mainoksia pylväisiin.

– Vantaalla tietoa on jaettu postilaatikoihinkin. Rekrytointi on ollut aktiivista, hän toteaa.

Viljasen mukaan Vantaa on vahvistanut jalkautuvaa nuorisotyötä ja tekee edelleen yhteistyötä poliisin sekä vantaalaisten järjestöjen kanssa, jotta nuorille löydetään mielekästä tekemistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Rebound puskee sinkkua toisen perään: Uutuusbiisissä pakkaan sekoitetaan iskelmätähti, auto ja Spielbergin leffa – reboundimaisen vapaasti
  2. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  3. Vastine: Avoimen päivätoiminnan määräraha joudutaan ohjaamaan lakisääteisiin palveluihin
  4. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä
  5. Vantaa on Suomen muuttotilaston ykkönen – Rohmuaa asukkaita muista kunnista
  6. Tiede: Päivällä robottien ja ihmisten välisen vuorovaikutuksen tutkija, illalla performanssitaiteilija – Rebekah Rousi, 42, halusi oppia puhumaan suomea ja sen myös teki
  7. Suurpellon ampumisesta epäillyt vangittiin murhasta epäiltyinä – STT: Toisella Helvetin enkelit -taustaa
  8. Saako urheiluvarusteiden haju yökkimään? Syypää ovat mikrobit, joita varusteet kuhisevat – Näin hajuongelmaa voi vähentää
  9. Oikeustieteelliseen valitut saavat nukkua yönsä rauhassa: Pääsykoevirhe ei vie kenenkään opiskelupaikkaa, sisään otetaan lisää väkeä
  10. Google Play -kaupassa oli taas haittaohjelma, joka ostelee kännykänomistajan laskuun – Näin suojaudut pahantahtoisilta ohjelmilta
  11. Auttava puhelin -kampanja palaa: Vie vanha kännykkä kierrätykseen, DNA lahjoittaa rahaa köyhien perheiden älylaitteisiin
  12. Hypoteekkiyhdistys: Suomen talouskasvu koronakeväänä historialliseen sukellukseen, mutta ensi vuonna noustaan
  13. Hyväntekeväisyyspyöräilyssä ensi kertaa mukana Vantaan joukkue – ryhmäpyöräilyn harjoittelu jäi vähäksi
  14. Keskusrikospoliisi: Suurpellon ampumisesta epäillyillä vahvoja kytköksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen
  15. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Työttömänä Vantaalla jo lähes sama määrä ihmisiä kuin mitä asuu Tikkurilassa, Korsossa ja Kivistössä yhteensä
  2. Vantaa on Suomen muuttotilaston ykkönen – Rohmuaa asukkaita muista kunnista
  3. Asukasyhdistyksen aktiivisuus siivitti – Vantaan ensimmäinen pumptrack-rata rakennetaan Ilolan eteläpuolelle Koivukylänväylän reunaan
  4. Tikkurilan aseman lipunmyynti ei auennut enää
  5. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  6. Mielipide: Pihat, joihin muutkin voivat poiketa, lisäävät lähiöiden yhteisöllisyyttä ja viehätystä
  7. Poliisia paenneen nuoren rattijuopon auto pyöri karkumatkalla kahdesti ympäri Pakkalassa ja Ylästössä
  8. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  9. Jokiniemestä löytyi tällä viikolla suuri määrä tuhansia vuosia vanhoja esineitä – "Löydöt ovat poikkeuksellisen kookkaita"
  10. Ilari, 29, tarttui vihdoin Sinuheen ja kertoi lukemisen edistymisestä Vantaalla tapahtuu -infotaululla – nyt luku-urakasta tietää moni muukin
  11. Vantaalaisia aikuisia opetetaan ajamaan polkupyörällä
  12. Hyväntekeväisyyspyöräilyssä ensi kertaa mukana Vantaan joukkue – ryhmäpyöräilyn harjoittelu jäi vähäksi
  13. Vuosikymmenen ensimmäinen paikallisottelu pelataan Myyrmäessä
  14. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  15. Vantaan Näyttämö tykittää syksyn täysillä – Uusi toiminnanjohtaja: "Kaupunki tullut vaikeassa tilanteessa hyvin vastaan"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.