Kirjastokirjoja pääsee Vantaalla palauttamaan keskiviikosta alkaen – uusia lainauksia ei vielä voi tehdä

Ennen pandemian tuomia rajoituksia lainattuja kirjastokirjoja ja muuta aineistoa pääsee palauttamaan keskiviikosta 6. toukokuuta alkaen. Arkisto/Anton Soinne
Leena Koivisto

Leena Koivisto

Vantaan kirjastoihin voi palauttaa lainattua aineistoa keskiviikosta 6. toukokuuta alkaen. Kirjojen ja muun aineiston vastaanoton käynnistäminen pohjautuu aulehallintoviraston päätökseen, kaupunki tiedottaa.

Aineistoa voi palauttaa Hakunilan, Koivukukylän. Lumon, Länsimäen, Martinlaakson, Myyrmäen, Pointin, Pähkinärinteen ja Tikkurilan kirjastoon arkisin kello 9–15.

Palautustapa vaihtelee kirjastoittain. Osassa aineiston voi palauttaa palautusluukun kautta ja osassa kirjaston ovelta tai aulasta.

Suurta hoppua kirjojen kiikuttamiseen ei tule, sillä eräpäiviä on siirretty eteenpäin ja lainat erääntyvät aikaisintaan 31. toukokuuta. Eräpäivät voi tarkistaa Helmet-haun Omista tiedoista.

Jos lainaa ei ole uusittu tai palautettu eräpäivään mennessä, kirjasto jatkaa laina-aikaa.

Toistaiseksi kirjastosta ei voi lainata aineistoa tai noutaa varauksia.

Kirjastoihin palautuksia tuovien toivotaan noudattavan yleisiä koronatartuntojen ehkäisemiseksi annettuja hygienia- ja turvaväliohjeita.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.