Vantaan kesän kalenteri pantiin uusiksi – Iskelmä Myyrmäki, James Blunt, agilityn MM-kisat, Helsingan keskiaikapäivä...

Menot: Peruttujen tai siirrettyjen kesätapahtumien lista on Vantaalla pitkä.

Vantaan kulttuuripäällikkö Reeli Karimäki iloitsee siitä, että osa konserteista nähdään verkossa. Vantaan päivän konsertti suoratoistetaan Vernissasta. Tiina Örn

Tiina Örn

Kesäkuun alussa järjestettäväksi suunniteltu Iskelmä Myyrmäki Food & Wine -festivaali peruuntuu tai siirtyy, vahvistaa festivaalin promoottori Kalle Keskinen.

– Tapahtuman osapuolten kanssa käydään parhaillaan neuvotteluja mahdollisesta uudesta päivästä. Uusi ajankohta paljastetaan kunhan neuvottelut ovat valmiit, toteaa Keskinen ja lisää, että uusi ajankohta yritetään löytää myös James Bluntin konsertille, jonka piti olla Myyrmäessä 7. kesäkuuta.

Tapahtumien siirron syynä on hallituksen linjaus, jonka mukaan yli 500 hengen yleisötilaisuuksia ei saa koronaepidemian vuoksi järjestää ennen elokuun alkua. Kokonaan peruttujen tapahtumien listalta löytyy muun muassa Tikkurila Festivaali.

– Hallituksen linjaus tarkoittaa, ettei Tikkurila Festivaalia voida tänä vuonna järjestää. Se järjestetään seuraavan kerran 22.–24. heinäkuuta vuonna 2021, tapahtumatuottaja Riikka Fagerholm toteaa.

Keskinen korostaa tapahtumien siirron uuteen ajankohtaan olevan kaikkea muuta kuin mutkatonta.

– Uusi päivä ei sovi kaikille lipun ostaneille ja lippujen palautukset aiheuttavat omat kulunsa. Artistien uudelleen varaaminen on ongelmallista, koska monet varaukset on tehty jo useita kuukausia sitten.

Artistien uudelleen varaaminen on ongelmallista.

Keskinen uskoo koronatilanteen näkyvän lippuostoksilla vielä pitkään varovaisuutena.

– Jatkossa liput ehkä ostetaan aina vain lähempänä tapahtumia, mikä ei ole tapahtumajärjestäjien kannalta ihanteellista.

Yksi suurimmista Vantaalla järjestettävistä yhden päivän kesätapahtumista on Vantaa-Seuran, Tikkurilan seurakunnan ja BRQ Vantaan järjestämä Helsingan keskiaikapäivä. Tapahtuma oli tarkoitus järjestää tänä vuonna 8. elokuuta.

– En näe mahdollisena, että keskiaikapäivää voitaisiin järjestää normaalisti tuhansien ihmisten tapahtumana, Vantaa-Seuran toiminnanjohtaja Riina Koivisto pohtii.

Keskiaikapäivä pyritään Koiviston mukaan kuitenkin järjestämään jossain muodossa, esimerkiksi verkkotapahtumana.

– Voisimme verkkotapahtumassa nostaa esiin pienyrittäjiä, joille tapahtuman peruuntuminen on iso vahinko, samoin kuin esiintyjille.

Vantaan kaupungin kesän kulttuuritapahtumista moni siirtyy syksylle, kertoo kulttuuripäällikkö Reeli Karimäki.

– VanDance, suuri tanssitapahtuma Myyrmäessä, on siirretty pidettäväksi 12. syyskuuta. Vantaan päivän jatkot siirtyy eri nimellä juhlittavaksi mahdollisesti elokuussa. Louhela Jam siirtyy toukokuulta mahdollisesti elokuulle.

Ihan kaikkea ei siirretä. Esimerkiksi Vantaan päivän konsertti toteutetaan suoratoistona Vernissasta perjantaina 15. toukokuuta.

Hakunilan urheilupuistossa oli tarkoitus olla heinäkuussa vilskettä. Suunnitteilla oli tapahtuma, joka olisi tuonut Vantaalle tuhansia koiraharrastajia. Korona muutti suunnitelmat ja nuorten koiraharrastajien agilityn maailmanmestaruuskilpailut jäävät tänä vuonna pitämättä.

Kisojen projektipäällikkö Tiina-Liisa Vehkalahti tietää agility-kisojen olevan vain yksi nimi pitkässä peruttujen tapahtumien listassa.

– Meidän onnemme oli se, että emme ehtineet käyttämään järjestelyihin muutamaa tuhatta euroa enempää rahaa. Aloimme jo hyvin ajoissa pohtia, tulisiko tapahtuma perua.

Urheilutapahtumista perutaan Vantaalla myös muun muassa futsalin MM-karsintaottelu, jalkapallon Vantaa Cup -turnaus, maantiepyöräilyn SM-kilpailut, Vantaan Triathlon -kisa ja Kriketin miesten MM-jatkokarsintaturnaus.

Juttua muokattu 4.5. klo 12.20. Lisätty juttuun, että Helsingan keskiaikapäivän järjestävät yhteistyössä Tikkurilan seurakunta, Vantaa-seura ja BRQ Vantaa.

Tapahtumia elo-syyskuussa

Elokuvia ja musiikkia

Myyrmäen taiteidenyö – Why So Myrtsi 27.8.

Vantaan Mahdollisuuksien tori Hakunilan urheilupuistossa syyskuussa (mahdollisesti 12.9.).

Kulttuuritalo Martinuksen ja Lumosalin tapahtumat ja konsertit on siirretty elokuulle ja syksyyn ja lastenkulttuurin koko ohjelmisto on siirretty syksyyn.

Kulttuuripalveluiden järjestämät:

Ulkoilmakonsertit: 21.–22.8. Kirjastopuistossa tai Asematiellä.

Ulkoilmaelokuvat: Tikkurilan kirjastopuistossa 11.8. (jos sataa, varapäivä on 13.8.), Jokiuomanpuistossa 22.8. (varapäivä 25.8.) sekä Backas, kartanonpuisto tai Puimala 26.8.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.