Nelikymppinen mies joutui puukotuksen uhriksi tiistai-iltana Helsingin Rastilassa.
Poliisi sai hälytyksen Rastilan metroasemalle puoli kahdeksan aikaan ja löysi paikalta miehen, jota oli lyöty teräaseella useita kertoja vartalon alueelle.
Tekijä oli poistunut paikalta.
Uhri, vuonna 1980 syntynyt mies, toimitettiin sairaalahoitoon. Hän kotiutui kuitenkin pian saatuaan hoitoa.
‒ Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä. Varsinainen tapahtumapaikka oli Meri-Rastilan tori, joka sijaitsee Rastilan metroaseman läheisyydessä, kertoo poliisin tiedotteessa tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.
Rikoksesta todennäköisin syin epäilty on vuonna 1993 syntynyt mies, joka tavoitettiin vielä samana iltana. Häntä esitetään tänään vangittavaksi Helsingin käräjäoikeudessa.