Vantaalaispariskunta kyllästyi halpatyömaissa tehtyihin urheiluvaatteisiin ja kehitti oman pyöräilyvaatemerkin

TUOTEKEHITYS Sanni Pennanen ja Timo Föhr kehittelevät ja suunnittelevat ekologisia sekä eettisiä pyöräilyasuja. Valmiina on nyt kolme vaatetta.

Pyöräilevän pariskunnan, Sanni Pennasen ja Timo Föhrin, pyöräilyvaatteet on suunniteltu kotona Metsolassa. Toimitiloja katsellaan, kun ja jos sen aika tulee. Johanna Erjonsalo

Armi Suojanen

Harmitus siitä, että myynnissä ei ole Suomessa luonnonkuidusta valmistettuja pyöräilyvaatteita, sai Sanni Pennasen ja Timo Föhrin suunnittelemaan oman vaatemerkin. Vantaan Metsolassa asuvan pariskunnan Keli Clothing -pyöräilyvaatemerkkiä on esitelty ensi kertaa julkisuudessa tällä viikolla. Valmiina on kolme tuotetta.

Mietimme, olisiko kotimaiselle vaihtoehdolle kysyntää."

Kaikki sai alkunsa noin vuosi sitten.

–Olimme kävelemässä Metsolansuolla ja puhuimme pyöräilyvaatteista, Pennanen kertaa.

Suurin osa niistä on keinokuitua, neonvärisiä ja ulkomailla, halpatyövoiman maissa tehtyjä.

–Pyöräilykisojen lähtöviivalla näkee kolmea valtamerkkiä. Mietimme, että olisiko kotimaiselle vaihtoehdolle kysyntää, Föhr kertoo.

Ja lopulta he päätyivät siihen, että mikseivät he ryhtyisi kehittämään ekologisia, eettisiä ja hyvännäköisiä tuotteita itse.

Ensin pariskunta perusti osakeyhtiön, jonka he omistavat puoliksi. Sitten alkoi tuotteiden suunnittelu, materiaalin etsintä, kaavoittajan ja ompelimon haku, tuotteiden testaus ja niin edelleen.

Pennanen suunnitteli myös Kelin logon, jossa k-kirjain on "selällään" ja siitä muodostuvat tunturin huiput eli Nattastunturit Sodankylän Sompiosta. Ne selittyvät sillä, että Pennasen äiti on kotoisin pohjoisesta.

Paitojen tehostevärit tulevat suoraan Metsolansuolta: punaoranssi ja harmaa honkien rungoista ja vihreä sammaleesta.

Merinovilla valikoitui pyöräilyvaatteiden materiaaliksi monien hyvien ominaisuuksiensa vuoksi. Vaatteissa käytetään Italiassa valmistettua laadukasta, ohutta villaneulosta, joka ei kutita. Kankaan villa saadaan Uuden-Seelannin lampaista. Valmis neulos on tiheää, sileää ja kiiltävää, jota ei villaksi uskoisi.

–Se on lämmin kylmällä ja viileä kuumalla. Siihen ei pinty hien haju, Föhr kehuu.

Vaatteet ompelee jyväskyläläinen Kimperi Factory, jossa paiskitaan nyt pitkää päivää, että tuotteet saadaan lähiviikkoina myyntiin. Pikanttina yksityiskohtana voi mainita, että pyöräilytakin vetoketjut valmistetaan Mikkelissä.

Pennanen ja Föhr toivovat, että Kelistä tulee heille päätyö jonain päivänä.

–Tavoitteeni on päästä päätoimiseksi vaatetestaajaksi, Föhr ilmoittaa.

Hän sanoo, että ideoita on vaikka kuinka paljon, kuten housut ja naistenmallisto. Mutta ensin myydään historian ensimmäiset Keli Clothingin 300 paitaa ja takkia. Niitä myydään pop up -kaupoissa ja verkossa.

Keli Clothing Oy

Sanni Pennasen ja Timo Föhrin omistama uusi pyöräilyvaatemerkki.

Yrittäjäperheen tytär Pennanen, 34, on opiskellut metallimuotoilijaksi sekä filosofian maisteriksi ja työskentelee opintokoordinaattorina Aalto-yliopiston Kauppakorkeakoulussa Helsingissä.

Pennanen on nyt hoitovapaalla.

Föhr, 33, on rajavartijana Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja intohimoinen pyöräilijä. Hän myös kilpailee maastopyöräilyssä.

Korson Metsolassa asuvassa perheessä on pian vuoden täyttävä tytär.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  2. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  3. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  4. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  5. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  6. Hänninen 8.7.
  7. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  8. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  9. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  10. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  11. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  12. EU-yhteistyö poisti markkinoilta viime vuonna yli 2 200 vaarallista tuotetta – Kaikki vaaralliseksi todetut tuotteet haettavissa päivittyvästä verkkopalvelusta
  13. Heinäkuussa ollut jo yli 7 000 matkustajan päiviä – Normaalina lomakautena Helsinki–Vantaan läpi kulkee 70 000 matkustajaa päivässä
  14. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  15. Finnwatch: SUP-lautojen vastuullisuus ei vakuuta – Kolme brändiä erottui selvityksessä edukseen

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. SMC Palveluiden työntekijät siivoavat vantaalaisia päiväkoteja – Kaupunki ei epäillyt yrityksen taustoja sopimusta tehdessään
  2. Juttua päivitetty: Vantaan poliisioperaatio ohi, kohdehenkilö otettu kiinni – Liittyi "hengen ja terveyden suojaamiseen"
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Muurahaismyrkky tappaa myös mehiläiset, varoittaa Tukes – Ulkokäyttöön tarkoitettuja myrkkyjä ei parin vuoden päästä enää myydä kuluttajille
  5. Puistoruokaa jaetaan Vantaalla vielä tällä viikolla – piknikpussien jako päättyy perjantaina
  6. Leppäkorven uimarannan vedenlaatu on jälleen hyvä
  7. Koiranulkoiluttajan kauhunhetki Hämevaarassa: Puu kaatui ainoastaan senttien päähän lemmikin kuonosta – "Kuului vain rysähdys"
  8. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa
  9. Kuusijärven rantaelämää valvotaan nyt myöhäiseen yöhön – Lisäresurssit käyttöön lämpimillä keleillä
  10. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  11. Suomalaistutkimus: Sairaalahoitoa vaativa koronavirustauti vie tehohoitoon useammin kuin influenssa
  12. Kesä on erinomaista aikaa hakea töitä – Näillä 10 alalla on nyt eniten paikkoja auki
  13. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  14. Omaishoitaja: Kuljetuspalvelusta on tullut Vantaalla hölmölän hommaa – "Taksikuski tilaa kyydin asiakkaalle, joka istuu jo kyydissä"
  15. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.