Liitto Yhdessä työtä tekevän teatteriparin tiivis yhteiselo sujuu hyvin, vaikka joskus olisikin kiva, kun voisi kysyä toiselta päivän kuulumisia.
Töissä ei pussailla.
Näin vakuuttavat Nina Mamia ja Kasperi Nordman, aviopari, joka perustamassaan nykytanssiteatterissa Mamia Companyssa tekee esityksiä sekä kaksistaan että isomman ryhmän kanssa.
Ensi-iltansa on juuri saamassa lapsille suunnattu, kahden roolin Sammakkolammikko-esitys. Pariskunta vastaa tanssisadun käsikirjoituksesta ja esittämisestä. Mamia on sammakko, Nordman roskista sairastunut lammikko.
Treenejä on vedetty tunnollisesti työtä tehden.
–Kahdestaankin olemme vain työkavereita, ja isommassa ryhmässä ammattiminä vielä vähän entisestään korostuu, Mamia sanoo.
–Haluamme pitää harjoitusten maksimipituutena on 3–4 tuntia. Silloin töitä on tehtävä koko ajan täydellä teholla ja tosissaan, Nordman lisää.
Työskentely yhdessä on parin mukaan ollut aina ongelmatonta, vaikka joskus riitojakin on puhjennut.
–Ensin on voitu huutaa päät punaisina, mutta sitten naurettu. Nykyisin tällaista tosin ei enää ole ollut. Olemme aika samoilla linjoilla taiteellisissa näkemyksissä ja kun tuntee toisen, tietää aika hyvin, mitä hän kulloinkin hakee.
Mamia ja Nordman tapasivat 12 vuotta sitten helsinkiläisravintolassa, kun Nordmanin näyttelijäystävä halusi esitellä hänelle kämppiksensä.
– Näin Ninan ja sanoin välittömästi, että ”tosta tulee mun vaimo”. Joistain ihmisistä vain näkee heti sen, että heissä on särmää.
Kohteelta ei kuitenkaan tullut vastakaikua, sillä Nordman mojautti eurooppalaista poskisuudelmaa tavoitellessaan vahingossa Mamiaa heti kättelyssä suoraan suulle.
–Ei todellakaan säväyttänyt, Mamia nauraa.
Pian löytyi kuitenkin yhteinen sävel, ja pariskunnalla on ollut yhteinen koti Myyrmäessä jo 11 vuotta. Nordmanin julistuskin kävi lopulta toteen: vuosi sitten avoliittoon lisättiin i-kirjain.
8-vuotiaana Hämevaaraan muuttanut Nordman ilmoittaa kokevansa itsensä umpivantaalaiseksi ja olevansa asiasta ylpeä.
–Ei ole sattuman kauppaa, että olemme Vantaalla, me haluamme olla täällä, molemmat tekevät selväksi.
Kaupungin kulttuuritoimi, Vernissan ja Martinuksen ”huippuhenkilökunta” sekä Tanssiopisto saavat suitsutusta. Ja tietysti Raatikko.
–Raatikon katsojaluvuillehan ei pärjää kukaan, käyttöaste on lähes sata prosenttia, Nordman ihailee.
Mamia puolestaan liikuttuu lähes sanattomaksi muistellessaan nuoruudenmatkoja Helsingistä Raatikon tanssikouluun ja sen opetusta.
–Olen sinne paljosta velkaa.
Olisi niin kiva kysyä toiselta, millainen päivä hänellä oli ja mitä hän koki."
Pariskuntaa kiinnostaa laaja-alainen teatterinteko, jossa on vahvasti mukana liikepohjainen, fyysinen teatteri. Nordmanilla on takanaan tutkinto Lontoon teatterikoulusta, Mamia on opiskellut ohjaajaksi Stadiassa ja valmistunut koreografiksi Teatterikorkeasta.
Yhteinen työnteko limittyi parin muiden töiden joukkoon kuin luonnostaan heti alusta lähtien.
–Meitä yhdistää se, että kaikki tyylilajit kiinnostavat ja kaikkea kokeillaan, he sanovat ja kuvaavat työnteon yhdessä auttaneen myös henkisesti silloin, kun perhepiirissä on kohdattu vaikeita aikoja.
Yhteistä on sekin, että molemmille oli loukkaantuminen koitua kohtalokkaaksi. Nordmanin koko tulevaisuus meni katkolle, kun hän nuorena amerikkalaisen jalkapallon pelaajana sai SM-finaalissa niskamurtuman.Mamialle puolestaan lääkäri ilmoitti tanssiuran olevan polvivamman vuoksi ohi.
–Olemme kuntouttaneet itsemme työtä tekemällä.
Mamia Company on toiminut kaksi vuotta. Sen produktioissa käsitellään tärkeitä aiheita lapsillekin suunnatuissa esityksissä.
Sammakkolampeen sisältyy ympäristöasiaa, ja jo aiemmin valmistuneen Kisu Pikkulaisen tarinasta löytyy yksinäisyyden ja syrjäytymisen teema.
– Sattumoisin meillä on kotona kaksi löytökissaa, Nuppu ja Nappi, Nordman paljastaa.
Mamian mukaan tulevaisuuden haaveisiin lukeutuu mahdollisuus tehdä täysipäiväisesti työtä Mamia Companyna niin paikallisesti, ympäri Suomen kuin ulkomaillakin.
–Yksi yhteinen haave olisi varmasti sekin, että voisimme tulevana vuonna pitää kerran kuukaudessa vapaapäivän ja olla ihan vain aviopari, Nordman virnistää.
–Ja oikeastaan voisi olla yksi sellainenkin vapaapäivä, että emme olisi yhdessä. Olisi niin kiva kysyä toiselta, millainen päivä hänellä oli ja mitä hän koki.