Tikkurila rakennetaan kolmannen kerran – Tuleeko ”bulevardille” arvoasuntojen keskittymä?

UUTTA Tiivistahtisessa keskustan uudistamisessa on riskinsä, myöntää aluearkkitehti.

Bulevardimaisen Kielotien varteen rakennetaan tilaa kivijalkakaupoille. Havainnekuvassa Tikkurilan omalla bulevardilla nautitaan kahvilatunnelmasta. Havainnekuva

Tiina Örn

Tikkurilan aluearkkitehti Asta Tirkkonen muistaa lukeneensa, että kaupunki on kaupunki vasta kun se rakennetaan kolmannen kerran. Pian nähdään, päteekö lausahdus myös Tikkurilaan.

–Ensin Tikkurilaan rakennettiin pientaloalue, sitten 70-luvulla rakennettiin väljästi uusi Tikkurila. Nyt keskusta rakennetaan kolmannen kerran ja tällä kertaa tiiviiksi ja kaupunkimaiseksi, kuvaa Tirkkonen.

Vertaaminen Helsingin keskustaan ei ole ihan hassua.”

Huikein muutos lähivuosina tulee tapahtumaan Kielotien varrella. Pitkällä tähtäimellä uuden ilmeen saa koko Kielotie.

Lähtölaukaisut muutokselle on jo pamautettu. Grandinkulmaa vastapäätä, entiselle huoltoaseman tontille rakennetaan uutta. Asuntoja ja tilaa kivijalkakaupoille syntyy myös tontille, jossa aiemmin sijaitsi Anttila.

Tirkkonen sanoo, ettei bulevardimaiselle Kielotielle löydy vastinetta Suomesta.

–Herttoniemenrannassa on vähän samanlaista, vaikkakin siellä on väljempää. Lahti tulee mieleen ja Hämeenlinna.

Pyrkimyksenä on saada bulevardille oikean kaupungin tuntua. Vertaaminen Helsingin keskustaan ei ole Tirkkosen mielestä ihan hassua.

– Kielotielle tulee asumista, virastoja ja kauppoja. Kaikki ovat kadun varrella ehjänä jatkumona.

Helsingin Aleksanterinkadun ilmettä on kuitenkin vaikea kopioida.

–Helsingissä on vanhaa rakennuskantaa. Siellä on myös isoja kauppoja, joita Tikkurilaan ei tule.

Melun lisääntyminen on otettu huomioon.”

Tikkurilaa rakennetaan tiiviissä tahdissa. Siinä on myös vaaransa.

–Kaupunkikuvaa voi yksipuolistaa se, että näkyviin tulevat vain sillä hetkellä vallalla olevat arkkitehtuurin ilmiöt. Alueella on onneksi useampia toteuttajia, jotka käyttävät eri arkkitehtitoimistoja. Se osaltaan monipuolistaa rakentamisen ilmettä.

Uudistamisessa pyritään Tirkkosen mukaan välttämään sitä, että kaikki rakennettaisiin kerralla vauhdilla umpeen.

–Jätämme suunnankorjaamiselle varaa. Varmistamme myös, että jos jotain huomataan myöhemmin puuttuvan, niin sille on vielä tilaa.

Keskustan tiivistyminen tuo myös liikennettä. Kieltotielle aiotaan rakentaa Tikkurilaan kaivattua kadunvarsipysäköintiä, mutta läpiajoliikenne ohjataan Talvikkitielle. Myös melun lisääntyminen on otettu huomioon.

–Uusissa taloissa ei ole vilkasliikenteisimmille kaduille päin parvekkeita ja umpikorttelimaisella rakentamisella suojataan sisäpihat melulta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.