Asuntosijoittaja tuskailee Kivistön parkkipaikkapulaa – "Yhden paikan hinta olisi 12 000 euroa"

PYSÄKÖINTI Yksityinen vuokraisäntä tuskailee Kivistön keskustan parkkipaikkapulaa.

Kivistöön rakennetaan koko ajan lisää. Talojen väliin jäävät alueet, kuten hoivakoti Jaspiksen edustalla, täyttyvät autoista. Armi Suojanen

Armi Suojanen

Kivistöstä vaimonsa kanssa kaksi sijoitusasuntoa eläkepäivien varaksi ostanut Jan Leskinen on harmissaan. Uusi asuinalue houkuttelee vuokralaisia, mutta sopimuksen solmimisessa on ilmennyt yllättävä ongelma.

–Vuokraaminen on usein kilpistynyt siihen, ettei vuokralainen saa autolleen parkkipaikkaa, Helsingissä asuva Leskinen kertoo.

Kadunvarsilla on paikkoja vain lyhytaikaiseen pysäköintiin.

Pariskunta omistaa yksiöt lokakuun alussa valmistuneesta talosta Jaspiskujalta. Kun he ostivat asunnot, heille suositeltiin autopaikan ostamista läheisestä Ruusuparkin pysäköintitalosta.

–Yhden paikan hinta olisi ollut 12000 euroa.

Leskisen mielestä sellainen sijoitus olisi ollut iso ja vain sen takia, "jos joku haluaa käyttää mahdollisuutta" pysäköidä siellä. Kaikilla vuokralaisilla ei kuitenkaan ole autoa.

– Pitäisi olla mahdollista pysäköidä kadunvarressa tai vuokrata autopaikka kohtuuhintaan, Leskinen vaatii.

Kivistön pysäköinti Oy:n toimitusjohtaja Hannes Oksanen kertoo, että yhtiön omistamat autopaikat Ruusuparkissa ovat täynnä. Yhtiön toisessa pysäköintihallissa Rubiiniparkissa, asuntomessualueen tuntumassa, on vuokrattavana noin 20 paikkaa, joista osa on vapaana.

Kivistön keskustassa on huutava tarve lisäparkkipaikoille.

–Yhtiön näkökulmasta vuokrakysyntä ylittää tarjonnan. Sen sijaan rakennusliikkeillä on vielä runsaasti myymättömiä osakepaikkoja tarjolla, Oksanen muotoilee.

Kun Leskiset ostivat yksiöt, Kivistöä mainostettiin edistyksellisenä alueena, jossa ei välttämättä tarvita autoa. Nyt Leskisen mukaan on käynyt ilmi, että Kivistössä ei saa tai voi omistaa autoa, vaikka sitä tarvitsisi esimerkiksi perheen tai työn takia.

Myyrmäessä heillä on vielä yksi sijoitusasunto, jossa ei ole ongelmia. Siellä auton voi pysäköidä talon omalle pihalle.

–Vantaan alueet ovat tässä suhteessa epätasa-arvoisia. Ei ole hyvää kaupunkisuunnittelua, kun pysäköintiä ei ole mietitty loppuun.

Leskinen ihmettelee, miksi Kivistössä ei voisi olla edes maksullista asukaspysäköintiä niin kuin tiheästi asututussa Helsingin keskustassa.

Kivistön pysäköintitalot

Vantaan kaupungin omistaman VTK Kiinteistöjen tytäryhtiö Kivistön pysäköinti Oy omistaa osittain Rubiiniparkin ja Ruusuparkin.

Rubiiniparkissa on yhteensä 220 parkkipaikkaa ja Ruusuparkissa 478.

Kivistön Pysäköinti Oy:llä on omistuksessaan Ruusuparkissa 39 lyhytaikaiseen pysäköintiin tarkoitettua paikkaa ja Rubiiniparkissa 33. Molemmissa halleissa on vielä yhteensä noin 70 paikkaa varattuna tuleville kiinteistönostajille ja Ruusuparkissa myös 40 Aurinkokiven monitoimitalolle varattua paikkaa.

Vuokrapaikka maksaa arvonlisäveroineen noin 55 euroa kuukaudessa.

Aiheeseen liittyvää

  1. Työmaat torppaavat koulureitit Kivistössä – "Koulumatka on tosi jännittävä"
    2.10.2016 6:20

Kommentoi

Mainos: Helsingin Uutiset

Pääkaupungin keskusta on edelleen the place to be – katso tästä ytimen tarjonta

| Päivitetty

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut