Henkinen väkivalta paljastuu vuosien viiveellä – "Silloin mielenterveys on järkkynyt"

VÄKIVALTA Yleensä vain fyysinen lähisuhdeväkivalta tulee poliisin tietoon. Poliisi voi määrätä perheen sisäisen lähestymiskiellon.

Naisten Linja auttaa väkivaltaa ja sen uhkaa kohtaavia naisia. Kuvistuskuva

Mia Lagström

Yleisillä paikoilla tapahtuvassa väkivallassa useimmiten kyse on aamuyön tunteina ravintolan edustalla tapahtuvasta pahoinpitelystä, jonka uhrina ja tekijänä on mies.

Sen sijaan kodeissa tapahtuvan väkivallan uhri on pääsääntöisesti nainen.

–On toki niitäkin poikkeuksia, että isäntä tulee tekemään rikosilmoituksen häntä piesseestä naisesta. Se on kuitenkin hyvin harvinaista, rikoskomisario Markku Lylykangas Hyvinkään poliisiasemalta kertoo.

Parisuhdeväkivalta on useimmiten toistuvaa ja saattaa kestää vuosia.

Poliisi kirjaa ilmoituksen pahoinpitelystä ja lievästä pahoinpitelystä ja käynnistää esitutkinnan aina kun tapaus vastaan tulee. Poliisi voi määrätä myös väliaikaisen perheen sisäisen lähestymiskiellon.

–Kuten muutkin lähestymiskiellot, sille on oltava tietyt lakiin perustuvat edellytykset.

Lähestymiskielto on hyvä keino turvata uhri ja viheltää peli poikki siinä vaiheessa, kun nainen on joka viikonloppu nenä poskella ja mies putkassa.

–Kun mies joutuu lähtemään kotoaan, eikä saa nähdä perhettään, alkaa hän yleensä ajatella asioita.

Lähes aina poliisille tehtävien rikosilmoitusten taustalla on fyysinen väkivalta. Se on helposti todennettavissa ja nähtävissä.

Henkisen väkivallan näyttäminen toteen on huomattavasti vaikeampaa. Lylykankaan mukaan rikoslain 21. luvun 5. pykälä pitää sisällään myös henkisen väkivallan.

Harvemmin siitä rikosilmoituksia tehdään, mutta se on mahdollista.

–Tällöin on yleensä kyse useiden vuosien henkisestä väkivallasta, joka on johtanut mielenterveyden järkkymiseen, Lylykangas selittää.

Hyvin pitkälle henkinen väkivalta on piilorikollisuutta, joka ei poliisille asti päädy. Parisuhteiden lisäksi henkistä väkivaltaa voi esiintyä myös työpaikoilla.

Työpaikkakiusaamiseen pitää tarttua ripeästi, muutoin koko työyhteisö alkaa voida pahoin.

Kiusaamistapauksissa kannattaa olla yhteyksissä työsuojeluviranomaisiin. Tarpeen mukaan he tekevät asiasta tutkintapyynnön poliisille.

Mutta vielä takaisin julkisilla paikoilla tapahtuvaan väkivaltaan, miten nainen voisi suojella itseään? Pitäisikö sujauttaa turvasuihke laukkuun?

Lylykankaan mukaan asiat eivät ole hyvin, jos poliisin tulee antaa neuvoja siitä kuinka suojautua.

–Lähtökohtaisesti asiat pitäisi hoitaa niin, että jokainen voi sukupuoleen ja ikään katsomatta liikkua ilman että tarvitsee pelätä.

Jokaisella on kuitenkin oikeus puolustautua tarpeellisia voimakeinoja käyttäen. Missä puolustamisen raja kulkee, on vaikeammin määriteltävissä.

–Voi sanoa, että heti kun tilanteesta pääsee irti, tulee paeta ja soittaa poliisille, jotta tekijä saadaan kiinni.

Lylykangas toivoo, että ihmiset tiedostaisivat, että puskaraiskauksia sattuu suhteellisen harvoin.

Useimmiten raiskaus tapahtuu tilanteessa, jossa uhri ja raiskaaja ovat olleet jollain tasolla tekemisissä.

–On saatettu puhua puhelimessa tai tavattu ravintolassa ja sovittu yhteisestä illanvietosta.

Tämä ei tietenkään poista sitä, että raiskaus on aina rikos.

Naisten Linja

Naisten Linja on valtakunnallinen ja maksuton neuvonta- ja tukipuhelin väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille naisille ja tytöille sekä heidän läheisilleen.

Naisten Linjaan voi soittaa ma–pe klo 16–20 sekä la–su klo 12–16, puh. 080002400.

Yhteyttä voi ottaa myös netin kautta osoitteessa www.naistenlinja.fi

Valtakunnallisen Rikosuhripäivystyksen palveluista löytyy tietoa osoitteessa www.riku.fi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  2. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  3. Kesä tuo kouluihin ja päiväkoteihin sisäilmakorjauksia – Vantaalla töitä tehdään muun muassa Askistossa, Länsimäessä, Hiekkaharjussa ja Kannistossa
  4. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  5. Fazerin vierailukeskus avautuu ensi viikolla – kesällä pihalle avataan kasvihuone
  6. Lässytätkö lemmikillesi? Voit voittaa SM-tittelin ja lemmikille vuoden ruoat – Arttu Wiskari, Eevi Teittinen ja kumppanit avaavat kisan
  7. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta
  8. "Oli aika vilkas yö" – Mäkkylän räjähdys aiheutti mittavan poliisioperaation, jota naapuri seurasi parvekkeeltaan
  9. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  10. Helsinkiläisen Saara Arvan katoamista tutkitaan henkirikoksena, mutta ruumista ei ole löytynyt ja poliisi joutui vapauttamaan epäillyn
  11. SAK: Nuorille tarjolla nyt roimasti vähemmän kesätöitä kuin viime vuonna, mutta vielä kannattaa yrittää
  12. Taloudellinen, turvallinen – Suomalaiset ovat autokaupoilla järkikansaa, eikä korona ole saanut lykkäämään hankintahaaveita
  13. Päivittyvä juttu: Espoon räjähdystä tutkitaan kahtena murhan yrityksenä, poliisien vammat eivät vaatineet sairaalahoitoa – Tämä tapauksesta nyt tiedetään
  14. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  15. Evan tutkimus: Enemmistön mielestä talouskriisi on yhtä tärkeä torjua kuin koronaviruksen leviäminenkin – Yrittäjät halukkaimpia tinkimään omista eduista yhteiseksi hyväksi

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Muori nukkuu, se ei halua puhua" – 3-vuotiaan Dilaran puhelinsoitto pelasti aivoinfarktin saaneen isoäidin hengen
  2. Vantaalle Backaksen kartanon alueelle on tulossa Muumien maailma – Maailman ensimmäiseen Muumi-sisäpuistoon odotetaan vuosittain puolta miljoonaa kävijää
  3. Jatkotartuntoja ei ole todettu Vantaan kouluissa tai päiväkodeissa – 120 henkilöä on kotikaranteeneissa
  4. Ilolan koulussa koronavirustartunta – 14 asetettu kotikaranteeniin altistuksen vuoksi
  5. Poliisi on varautunut Vantaalla nuorten kokoontumisiin ainakin kolmessa suosikkipaikassa – "Vanhemmat, vastatkaa tuntemattomasta numerosta tulevaan puheluun"
  6. THL:ltä uusi karttasovellus: Täällä ihmisillä on koronaoireita – Suuret kaupungit ja kaksi sairaanhoitopiiriä erottuvat joukosta
  7. Vantaa ennen ja nyt: Vierumäen koulusta peräisin oleva vanha opetustaulu kertoo, kuinka terveyttä suojaavin keinoin vuosikymmeniäkin sitten taisteltiin – tuolloin uhkan nimi oli tuberkuloosi
  8. Heidi Foxell TiPSin mentoriksi
  9. Fazerin vierailukeskus avautuu ensi viikolla – kesällä pihalle avataan kasvihuone
  10. "Vantaalla on alueita, joilla ei ole parkkipaikkaa vapaana" – Kotihoidon työntekijä ei usko uuden luvan ratkaisevan pysäköintiongelmaa
  11. Nuorilta kaahareilta kortit kuivumaan – Tuusulanväylällä nopeutta 160 km/h
  12. Kesä tuo kouluihin ja päiväkoteihin sisäilmakorjauksia – Vantaalla töitä tehdään muun muassa Askistossa, Länsimäessä, Hiekkaharjussa ja Kannistossa
  13. Kaksi uimahallia pysyy Vantaalla suljettuna – Syynä remonttivirheiden korjaustyöt
  14. Kesko ja HOK-Elanto teettivät Kivistön kauppakeskuksesta uuden suunnitelman – ostoksille ehkä jo syksyllä 2022
  15. Tunnistatko tätä miestä? – "espanjalainen asunnonomistaja" huijannut ainakin neljää vuokra-asunnon etsijää Helsingissä ja kysellyt asuntoja myös Turusta ja Tampereelta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.