Mikä perusjampassa vetää naisia? – Parisuhde-ekspertti luettelee syyt

Tiina Örn

Vantaan Sanomiensisarlehti Helsingin Uutiset kysyi verkkosivuillaan lukijoilta: Kelpaako sinulle perusjamppa tai -pirkko? Kolme neljästä kyselyyn osallistuneesta vastasi kyllä.

–Tulkitsen tulosta niin, että "kyllä" vastanneille on lähtökohtaisesti tärkeää aito kohtaaminen ja sopivan parin löytäminen, kommentoi parisuhdevalmentaja, eroasiantuntijaMarika Rosenborg

Hän lisää, että kyllä-vastaus saattaa kertoa myös kyvystä nähdä itsensä realistisessa valossa.

–Suurin osa meistä ihmisistä kun kuuluu perusjamppoihin ja -pirkkoihin.

Menestyvää kumppania tuskin varsinaisesti kartetaan."

Kyselyn tulosei yllätä Rosenborgia.

–Eroryhmieni osallistujat ja yksityisasiakkaani puhuvat usein siitä, että kaipaisivat ihan tavallista kumppania itselleen. Ihmistä, jolla on aikaa myös parisuhteelle ja yhteiselämälle. Ja joka on kiinnostunut toisesta, eikä vain itsestään.

Rosenborg pohtii, että rikasta, menestyvää, komeaa tai kaunista kumppania tuskin varsinaisesti kartetaan.

–Sellainen varmasti mielellään otetaan, varsinkin jos kyseessä on hyvä tyyppi. Järkevä ihminen kuitenkin tajuaa, ettei sellaisia ole tarjolla kaikille.

Loppupelissäulkonäkö, rikkaudet tai menestys eivät ole parisuhteen hyvinvoinnin kannalta merkittävimpiä asioita, muistuttaa parien kanssa työtä tekevä Rosenborg.

–Tärkeintä on aito kohtaaminen, halu sitoutua ja taito puhua tunteistaan ja ajatuksistaan. Kumppania ei välttämättä löydy lainkaan, jos kriteerit ovat hirmu korkeat.

Parisuhteessa on tärkeää saada olla oma itsensä."

Joka neljäs kyselyynhastanneista kuitenkin kaipaa kumppanikseen henkilöä, joka on jotain enemmän kuin "ihan tavallinen tyyppi". Rosenborgillaon heille pohdittavaa:

–Kannattaa miettiä, mitä itsestä kertoo se, että haluaa tiettyjä ominaisuuksia löytyvän mahdollisesta puolisosta, ja löytyykö itsestä niitä samoja ominaisuuksia.

Parisuhde onkahden kauppa, jossa olisi tärkeää saada olla oma itsensä.

–Henkilö, joka lähtökohtaisesti kokee kuuluvansa "parempaan väkeen", voi olla aika luotaantyöntävä. Ihmissuhteissa pitäisi tulla kohdatuksiavoimesti ja myös haavoittuvat puolensa näyttäen.

Kyselyyn pääset tästä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  2. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"
  3. Filmipuisto-nimi muistuttaa Veromiehen teollisesta menneisyydestä – Flamingon viereen voi tulla asuntoja jopa 1 200 asukaalle
  4. Mielipide: Vesijuoksijoiden ryhmäytyminen on herättänyt närkästystä – iäkkäille ihmiskontaktit ovat yhtä elintärkeitä kuin happi
  5. Tikkurilan aseman lähelle avataan uusi joogastudio
  6. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  7. Triathlon-kisa aiheuttaa muutoksia liikenteelle Kuusijärven alueella – Ensi viikonlopun kisaan ilmoittautunut yli tuhat osallistujaa
  8. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  9. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  10. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  11. Mielipide: Roskaaminen ja julkisella paikalla pissaaminen eivät kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan – monissa maissa huonoa käytöstä suitsitaan sakoin
  12. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  13. Holtittomasti kaahannut huumekuski törmäili pakettiautolla kymmeniin autoihin Kehä I:llä
  14. Hänninen 12.8.
  15. Yhä useampi pelkää suurpetoja – Tuore kysely: Suomen luonnossa pelottavat eniten karhu ja punkki

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.