Risikko ja Lindström tyrmäävät vihapuheen – "Poliisi tarvitsee lisää resursseja"

Sisäministeri Paula Risikko (kok.). Arkisto / Lotta Åberg

Mikko Välimaa

Sisäministeri Paula Risikko (kok.) kehottaa poliisia valmistelemaan nopeasti toimintamalleja, joilla puututaan entistä tehokkaammin vihapuheeseen.

Tämä tarkoittaa esimerkiksi vihapuhetta paljastavien, tutkivien ja ennalta ehkäisevien ryhmien entistä tiiviimpää yhteistyötä.

Lisäksi oikeusministeriön kanssa arvioidaan, tarvitaanko vihapuheen torjumiseksi lainsäädännöllisiä muutoksia.

–Emme saa turtua vihapuheeseen. Nykyisellä lainsäädännöllä näyttää olevan vaikea selvittää vihapuheen taustalla olevia tahoja ja motiiveja, ja puuttua niihin. Lainsäädäntö on myös pirstaleinen, Risikko sanoo tiedotteessa.

Risikon mukaan vihapuheeseen tulee puuttua selvästi tehokkaammin. Myös resurssit – esimerkiksi nettipoliisin toimintakyky – on arvioitava uudestaan.

–Suurin ongelma vihapuheen kanssa on se, että pidemmällä aikavälillä se on ensiaskel väkivallan suuntaan. Vaikka väkivalta ei olisi vihapuheen levittäjän henkilökohtainen tarkoitus, vastakkainasettelun kasvattaminen johtaa helposti siihen. Vihapuheelle, väkivallalle ja rasismille on oltava nollatoleranssi, Risikko painottaa.

Mahdollisia lakimuutoksia jo aiemmin väläyttänyt oikeusministeri Jari Lindström (ps.) sanoo, että jokaisella on velvollisuus edistää rakentavaa yhteiskunnallista ilmapiiriä.

–Syrjäytyminen ja syrjintä voivat edesauttaa yhteiskunnasta sivuun jäämistä ja ääritapauksissa radikalisoitumista. Ensin on ajatus, sitten ovat sanat ja sitten teot. On hyvä muistaa sananvapauden käyttämisen vastuu, oikeus- ja työministeri Lindström totesi Sananvapauden haasteet tänään -juhlaseminaarissa Helsingissä.

Lindström nosti puheessaan esille myös ääriliikkeet.

–Jo nykyinen lainsäädäntö antaa mahdollisuuksia puuttua ääriliikkeiden toimintaan. On kuitenkin selvää, että pelkästään lainsäädännölliset keinot eivät sellaisenaan riitä, vaan olennaista on myös, että yhteiskunnallinen ilmapiiri ei tarjoa kasvualustaa ääriliikkeille. Merkitystä tässä on myös esimerkiksi eriarvoistumisen ja syrjäytymisen vastaisella työllä, Lindström sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa
  2. Kenestä Vuoden vantaalainen pyöräilijä?
  3. Mielipide: Asunnottomien ja ensiasuntoa etsivien nuorten neuvontaa tulisi lisätä
  4. Se astetta rennompi voikkaharrastus – Tanssillisessa voimistelussa annetaan kropan puhua eikä stressata hyppytaidoista tai notkeudesta
  5. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  6. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  7. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  8. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  9. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  10. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  11. Lautakunta antoi pakit hollantilaisyhtiölle – Tuomelan koulua ei vuokrata Camelotille, se halutaan vuokrata paikalliselle yhteisölle
  12. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  13. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  14. Fortum aloitti YVA-menettelyn Loviisan ydinvoimalaitoksen jatkoluvasta - päätökset jatkosta parin vuoden kuluessa
  15. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Palautusmylly" hotkaisee pussillisen pulloja ja tölkkejä sormia tahraamatta – Tammiston Citymarketin kauppias: "Miksi tätä ei ole keksitty aiemmin?"
  2. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  3. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  4. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"
  5. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  6. "Tämä on Suomen upein koulu" – Kuvat: Tältä näyttää Vantaan uusimmassa koulussa
  7. Tikkurilan aseman lähelle avataan uusi joogastudio
  8. Puolueiden listoille on jopa tunkua – "En muista hakemuksia tulleen koskaan aiemmin näin paljon"
  9. Lautakunta antoi pakit hollantilaisyhtiölle – Tuomelan koulua ei vuokrata Camelotille, se halutaan vuokrata paikalliselle yhteisölle
  10. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  11. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  12. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  13. Filmipuisto-nimi muistuttaa Veromiehen teollisesta menneisyydestä – Flamingon viereen voi tulla asuntoja jopa 1 200 asukaalle
  14. Lammaslammen järvinäkymät uhkaavat peittyä – Pähkinärinteen asukkaat huolestuivat keitaansa tulevaisuudesta
  15. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.