Heureka vie tiedettä maailmalle entistä enemmän – "Pääsemme kehittämään tästä kunnon bisneksen"

TIEDE Tiedekeskus haluaa myydä näyttelyitään entistä aktiivisemmin laajemmille ulkomaisille yleisöille.

Heurekan toiminnanjohtaja Tapio Koivu haluaa kehittää Heurekan näyttelytuotantojen vientiä ulkomaille. Eräs ulkomaille lähtevistä näyttelyistä on talvilajeja esittelevä Suksi Heurekaan -näyttely. Juha Salonen

Juha Salonen

Tiedekeskus Heureka haluaa jalostaa näyttelysalkkunsa pesunkestäväksi vientituotteeksi.

Toiminnanjohtaja Tapio Koivu pitää mahdollisena, että näyttelyviennistä kertyvät tuotot voivat tulevaisuudessa jopa kymmenkertaistua.

– Jos viennin arvo on tällä hetkellä noin miljoona, niin potentiaalia on kaksinumeroisiin lukuihin. Sitä lähdemme uuden liikesuunnitelman myötä jahtaamaan, hän toteaa.

Torstaina tavoitteet saivat lisää pontta, kun Tekes myönsi tiedetalon viennin kehittämiseen vajaan miljoonan euron tuen.

– Tekesin rahoituksen myötä pääsemme kehittämään tästä kunnon bisneksen, Koivu uskoo.

Sisältöjä Heurekalla riittää. Vuosikymmenten mittaan kokoon on kertynyt suunnitelmat ja toteutukset noin 500 kohteesta, joiden markkinointiin halutaan nyt panostaa entistä systemaattisemmin.

Tehtävään palkataan alkuun kokopäivätoiminen projektinvetäjä. Hän ohjaa uusien liiketoimintojen käyttöönottoa.

Tuotantojen vuokraaminen muihin tiedekeskuksiin jatkuu vanhaan malliin.

– Silloin kun Heureka perustettiin, maailmalla oli 400 tiedekeskusta. Nyt niitä on kolmisen tuhatta, Koivu valottaa kysynnän perusteita.

Nouseva trendi on hänen mukaansa kauppakeskusten kiinnostus sisällökkäisiin näyttelyihin.

– Kiipeilyseinien ja puuhamaiden jälkeen kiinnostusta on minitiedekeskusten kaltaisiin ympäristöihin. Sellaisiin voisimme tuottaa tai vuokrata sisältöjä, Koivu sanoo.

Tavoitteena on myös laajentaa kansainvälistä verkostoa Heurekan myynnin tarpeisiin.

– Nämä agentit loisivat kontakteja ja esittelisivät tuotantojamme.

Heurekan näyttelyvuokrauksella on pitkät perinteet. Tikkurilasta on viety maailmalle erilaisia tuotantoja jo parinkymmenen vuoden ajan.

– Moni ei tiedä, että Heurekan tuottamia näyttelyitä näkee maailmalla lähes kolminkertainen määrä ihmisiä Tikkurilaan verrattuna, Koivu kertoo.

Ajankohtaiseksi esimerkiksi hän ottaa Pariisissa esillä olevan Heureka tulee hulluksi -näyttelyn. Näyttelyssä tarkastellaan erilaisin keinoin ihmismielen pimeitä puolia, mitä psyyken järkkyminen on.

Vuonna 2014 se palkittiin maailman parhaana tiedekeskuksen tuottamana yleisökokemuksena.

Talviurheiluaiheinen Suksi Heurekaan -näyttely siirtyy puolestaan Heurekasta Tukholman tekniseen museoon, jonka jälkeen sen pitäisi matkata maailmalle.

Tieteen keidas vuodesta 1989

Vuonna 1989 avatussa tiedekeskus Heurekassa on ollut esillä kaikkiaan yli 500 näyttelyä.

Vuosittain Heurekassa käy keskimäärin lähes 300 000 vierailijaa.

Tiedekeskus on eräs Suomen suosituimmista vapaa-ajankeskuksista.

Heurekassa on tällä hetkellä esillä seitsemän näyttelyä.

Tammikuussa 2017 avataan Animal´s inside out -näyttely.

Vetonaulaksi ennakoitu näyttely esittelee suurten nisäkkäiden muoviin valettua anatomiaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Peijaksessa hoidossa ollut mies varasti pyörän sairaalan pihasta keskellä yötä – vartijat saivat tuoreeltaan kiinni
  2. Karkkihammasta kolotti Myyrmäessä – nainen söi makeisia paljain käsin kaupan irtokarkkilaatikosta, poliisi paikalle
  3. Vantaalainen Nora, 22, tuli koronan pakottamana Intiasta ja ohjaa nyt joogaa omasta huoneesta
  4. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  5. Kaneja tappavaa tautia tavattu Vantaallakin – Rajakylästä löytyi tautiin kuollut villikani
  6. Miten onnistuu kimppa-asuminen koronan aikana? Vuokranantajat tekivät listan seikoista, jotka on hyvä ottaa huomioon
  7. Lisää rakentamista Otaniemeen: Biologin ja Meritekniikan alueista suunnittelukilpailu
  8. Merestä löytyi ruumiinosia Helsingissä – yhteyttä esimerkiksi paloittelusurmaan ei tämän hetken tiedon mukaan ole
  9. Helsingin legendaariseen Primulan kulmaan aukeaa tanskalainen irkkuravintola
  10. Raidejokerin rakentaminen tuo jälleen isoja liikennejärjestelyjä moneen paikkaan syksyn aikana
  11. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  12. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  13. Hidastuksia liikenteessä Helsingin ja Turun välillä – vanha risteyssilta puretaan viikonloppuna
  14. Poliisi valvoo tehostetusti liikennettä koulujen lähellä lähiviikkoina
  15. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Mies loukkaantui vakavasti tulipalossa Vantaalla, kaksi pelastui – kuva aamuyön palopaikalta – "Parvekkeella ollut irtaimistokin oli tulessa"
  2. Vantaalaismies epäilee: Maanjäristys rikkoi vantaalaiskoulun ikkunan – Seismologi ei tyrmää väitettä
  3. Kaneja tappavaa tautia tavattu Vantaallakin – Rajakylästä löytyi tautiin kuollut villikani
  4. Reipas rakentaminen näkyy Vantaalla asuntojen arvonkehityksessä – "Kysynnän ja tarjonnan laki pätee tässäkin"
  5. Vantaalainen Nora, 22, tuli koronan pakottamana Intiasta ja ohjaa nyt joogaa omasta huoneesta
  6. Maanjäristys Hakunilassa – "Vastaavaa ei ole koskaan aiemmin mitattu Vantaalla"
  7. Mielipide: On sulaa hulluutta olla käyttämättä Tuomelan koulua opetuskäytössä – "Moni kunta pitäisi tervettä koulurakennusta kullan arvoisena"
  8. STM:n päällikkö suomalaisille: "Onko välttämätöntä lähteä ulkomaille tai osallistua suureen yleisötapahtumaan?"
  9. Variston kouluun avataan koronaviruksen drive-in-testauspiste
  10. Hänninen 5.8.
  11. Pääkaupunkiseudun johtajat vaativat selkeää ja pikaista linjausta maskisuositukseen – Uusia tartuntoja ilmennyt kaikissa ikäryhmissä
  12. Helsingin Sokokselle aukeaa 3 uutta ravintolaa – osa ruoasta peräisin alakerran S-marketista
  13. Varkaat kärräsivät työkaluja ulos Rautakaupasta keskellä päivää
  14. Helsingin nastarengaskielto jakaa mielipiteet: "Nastarenkaat antavat vääränlaisen turvallisuudentunteen" – "Autosta tulee pulkka"
  15. Suosikkisaippua katosi kaupoista – kohta 50 vuotta samaa palasaippuaa käyttänyt Timo: "Ei ne toiset ole samanlaisia"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.