Vallitseeko puutarhassasi lohduton näky? "Pahimmat kasvituhot 30 vuoteen"

Puutarhat kärsivät nyt pahimmista kasvituhoista kolmeenkymmeneen vuoteen. Terveiden kasvustojen pitäisi jo vihertää, Puutarhaliitto kertoo. Arkisto/ Sirpa Repo

Marianna Simo

Jos puutarhassasi ei kuki nyt muut kuin rikkaruohot, ei ihme. Kulunut talvi oli kasveille poikkeuksellisen julma: kasvituhot ovat pahimmat kolmeenkymmeneen vuoteen. Viimeksi talvi oli kasveille yhtä rankka vuonna 1987.

Ankaran alkutalven lisäksi kasveja kuritti lyhyt ja kolea viime kesä. Tuhon koko laajuus on nyt nähtävissä, kertoo Puutarhaliitto. Terveiden kasvustojen pitäisi jo vihertää.

Talvi koitui tuhoksi etenkin syksyn istutuksille, jotka eivät ehtineet kunnolla juurtua. Vain viidellä prosentilla ammattimaisista viherrakentajista ei ole ollut syksyn istutuksissa lainkaan tuhoja, Puutarhaliitosta kerrotaan. Jopa neljänneksellä tuhoutui puolet taimista. Pahimmat tuhot koskivat tuijia ja matalia havukasveja sekä tammia, köynnöksiä, ruusuja, seppelvarpuja ja ikivihreitä perennoja.

Moni vanhemmistakin istutuksista kuoli talvella. Kasvituhoja on jopa tavallisesti hyvin talvea kestävissä lajikkeissa kuten pensasangervoissa, pensashortensioissa, pensasruusuissa ja perennoissa. Kolmen viimeisen vuoden aikana istutetuista taimista kuoli viime talvena 10–20 prosenttia.

Vastaavat tuhotalvet ovat yhä mahdollisia, vaikka ilmastonmuutos etenee ja vuoden keskilämpötilat nousevat vähitellen, Puutarhaliitto muistuttaa.

Kommentoi

Mainos: Vantaan kaupunki

Asiakkaiden onnistuminen on työn suola

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut