Hävetkää!-kohugraffitin tehnyt taiteilija maalaa nyt Jeesus-aiheisen alttaritaulun

TAIDE Jeesus piknikillä -graffititeosta aiotaan käyttää Myyrmäen monttumessussa ja muissa tapahtumissa.

Pete Hende Niemisen teos valmistuu ensi viikolla. Valmis graffitialttaritaulu voidaan purkaa osiin ja siirtää paikasta toiseen. Tuomas Massinen

Tuomas Massinen

Hävetkää!-kohugraffitista tunnetuksi tullut graffititaiteilija maalaa nyt Jeesus-aiheisen graffitialttaritaulun Vantaankosken seurakunnalle.Pete "Hende" Nieminen vastasi myöntävästi, kun 50-vuotisjuhlavuottaan viettävä seurakunta tarjosi hänelle työtä.

Helsinkiläismiehen Jeesus piknikillä on moderni mukaelma Leonardo da Vincin Viimeinen ehtoollinen -teoksesta, joka esittää Jeesusta ja kahtatoista opetuslasta.

Ensin Nieminen teki lyijykynäluonnoksen, ja viime viikolla spraymaalin käry valtasi Myyrmäen kirkon verstaan. Keskiviikkona teos oli 60-prosenttisesti valmis.

–Vielä pitäisi esimerkiksi maalata hahmoille hiuksia ja värjätä vaatteita.

Pienen työpalkkion saavan taiteilijan mukaan hahmot ovat taviksia, jotka ovat Jeesuksen kanssa piknikillä Myyrmäen väliaikaisessa tapahtumapaikassa, montussa.

–Taulussa on myös poikani, joka räplää älypuhelinta.

Kirkkoherra Hannu Pöntisen mukaan teosta käytetään ensin monttumessussa Suvivirren sunnuntaina 29. toukokuuta.

–Graffitin muotokieli sopii monttuun, sillä sen ympäristössä on paljon graffititaidetta. Teos yhdistää hyvällä tavalla sen, että ehtoollisessa on kyse yhteydestä ja yhteisön voimasta.

Jeesus piknikillä -taulusta tulee lähes viisi metriä leveä teos, joka voidaan purkaa osiin ja siirtää paikasta toiseen. Sitä on tarkoitus käyttää eri tapahtumissa.

Monttumessun jälkeen taulu viedään kirkon väliaikaiseen nuorisotilaan Patotielle kirkon sisäilmaremontin takia.

Teosta aiotaan käyttää muun muassa Helsinki Priden puistojuhlassa 2. heinäkuuta ja Vantaan herättäjäjuhlilla Myyrmäen urheilupuistossa 8.–10. heinäkuuta.

Nieminen tunnetaan Vantaalla etenkin Hävetkää!-maalauksesta, jonka hän teki graffitiartisti Deoksen kanssa. Kolmen vantaalaismiehen kasvot ja Hävetkää!-tekstin sisältänyt kohugraffiti kommentoi karulla tavalla Vantaan Sanomien tammikuista juttua, joka kertoi Myyrmäen urheilupuistoa hallinnoivan kaupungin yhtiön vallankäyttäjien törsäilystä.

Nieminen on harrastanut graffititaidetta vuodesta 1988. Hän on tehnyt myös alttaritaidetta aiemmin. Tuhopoltossa palaneeseen Kaivokselan kirkkoon hän maalasi Kaivokselan Jeesus -graffitin, kun kirkon purku oli käynnissä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa ennen ja nyt: Tuleva kartanon isäntä ajeli Humberilla – sadan vuoden takainen polkupyörä nökötti Håkansbölen tallissa
  2. Leppäkorven ja Keravanjoen uimarannoilla ei suositella uimista – Kuusijärvellä ja Vetokannaksella vedenlaatu on hyvä
  3. Vantaalla pelataan viikonloppuna Kansallista Liigaa – PK-35 Vantaa kohtaa HJK:n, TiPS sarjaa johtavan PK-35:n
  4. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  5. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  6. Ruoka: Martina, 35, on vieraillut jäätelöyliopistossa Bolognassa ja syönyt alligaattoria Miamissa – "Onnistunut ruokamatka alkaa jo kotoa"
  7. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  8. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  9. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  10. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  11. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  12. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  13. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  14. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  15. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Leppäkorven ja Keravanjoen uimarannoilla ei suositella uimista – Kuusijärvellä ja Vetokannaksella vedenlaatu on hyvä
  2. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  3. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  4. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  5. Vantaa ennen ja nyt: Tuleva kartanon isäntä ajeli Humberilla – sadan vuoden takainen polkupyörä nökötti Håkansbölen tallissa
  6. Supikoirista on tullut riesa Vantaalla – "Veromiehen supi on poikkeuksellinen tapaus"
  7. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  8. Pölyttäjien määrästä ei kannata kesän alkupuolella huolestua – Hyönteistutkija: "Jos heinäkuun lopulla ei näy kimalaisia, on jotain pielessä"
  9. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  10. Vantaalla pelataan viikonloppuna Kansallista Liigaa – PK-35 Vantaa kohtaa HJK:n, TiPS sarjaa johtavan PK-35:n
  11. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  12. Reppu joka selkään -kampanja kerää taas reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille
  13. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  14. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  15. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.