Tutkimus: Aviapolis on Vantaan kasvun vetojuhta

TALOUS Suuret kauppakeskukset Dixi ja Jumbo toiveikkaimpia.

Jumbon kauppakeskuksen yritykset suhtautuvat luottavaisesti viiden seuraavan vuoden kasvunäkymiin. Juha Salonen

Juha Salonen

Aviapoliksen työssäkäyntialue on vantaalaisen yrityselämän kiistaton vetojuhta.

Alueen yritysten liiketoiminta kasvoi vuosina 2013–2014 keskimäärin lähes 40 prosentilla.

Tikkurilan alueella yritysten liikevaihto kasvoi vastaavana aikana keskimäärin kymmenellä prosentilla.

Aviapoliksessa yritysten väliset erot olivat toisaalta jyrkemmät kuin tasaisemman kehityksen Tikkurilassa.

Suurimmat kasvuodotukset paikantuivat alueiden kauppakeskuksiin, Aviapoliksen Jumboon ja Tikkurilan Dixiin.

Myyrmäki jää selvästi kahden muun alueen jalkoihin. Myyrmäessä bisneksen kasvu vuosina 2013–2014 jäi kolmeen prosenttiin.

Tulokset selviävät Vantaan kaupungin tilaamasta, vantaalaisten yritysten elinvoimaa selvittäneestä laajasta tutkimuksesta.

Tutkimuksen toteuttivat Laurea Ammattikorkeakoulun oppilaat.

– Aviapoliksessa ja Tikkurilassa Vantaan tekemät satsaukset näkyvät jo myös yritysten menestyksenä. Sen sijaan Myyrmäen alueella nämä ovat vielä edessä, Laurean lehtori Marilla Kortesalmi sanoo viitaten esimerkiksi Dixin ja kehäradan luomaan asemaseudun vetovoiman kasvuun.

Aviapoliksessa usko kasvuun on vankka erityisesti Jumbon kauppakeskuksen yrityksillä. Seuraavan viiden vuoden kuluessa kannattavuuden ennakoidaan kohenevan ja myös työpaikkatarjonnan lisäätyvän.

Myös Flamingon ja Vantaanportin korkean osaamisen yritykset arvioivat kannattavuutensa parantuvan jonkin verran. Työllisyyden ennakoitiin paranevan selvästi.

Sen sijaan lentokentän alueen yritysten kasvuodotukset ovat selvästi vähäisemmät. Tähän ei löydetty yksiselitteistä syytä.

Tikkurilassa puolestaan uskotaan kauppakeskus Dixin tuovan elinvoimaa asemanseudulle. Dixin yritykset uskovat korkeista vuokrista huolimatta kannattavuuden kasvuun ja työllistämiseen seuraavien viiden vuoden kuluessa.

Jumbon puoleensa vetämien asiakasvirtojen arvellaan palaavan Tikkurilan keskustaan.

Poikkeuksen tekee jälleen Myyrmäki. Kauppakekus Myyrmannissa seuraavan viiden vuoden trendiksi nähdään pikemminkin liiketoiminnan hienoinen hiipuminen kuin kasvu. Alueella on vähän yrityksiä Aviapolikseen ja Tikkurilaan verrattuna.

Yritysten henkilöstökulut kasvoivat kautta linjan. Aviapoliksessa henkilöstökulut kasvoivat eniten korkean osaamisen yrityksissä, kuten konsultointi- ja suunnitelutoimistoissa.

Liikevaihtoon suhteutettuna henkilöstökulut nousivat Aviapoliksessa vähemmän kuin Tikkurilan ja Myyrmäen alueella.

Myyrmäessä tilanne oli päinvastainen, jossa yritysten liikevaihto oli keskimäärin pienintä, henkilöstökulut puolestaan suhteessa suurimmat.

Tutkimuksessa analysoitiin 747 yrityksen liikevaihtoa, kannattavuutta ja henkilöstökuluja. Haastatteluin tiedusteltiin yritysten työllistämisaikeita ja kannattavuusodotuksia.

Aiheeseen liittyvää

  1. Aviapoliksesta puuttuvat liityntäpysäköintipaikat – tästä se johtuu
    27.2.2016 7:20

Kommentoi

Mainos: Tuukka Saimén

Talous ensin

| Päivitetty

Mainos: Lauri Kaira

Blogi: Mitä Sote-uudistus muuttaa Vantaalla?

| Päivitetty

Mainos: Jonna Weckström ja Elina Nykyri

Turvataan sote-uudistuksessa järjestöjen toimintaedellytykset!

Uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut