Keittiön pinnat uusiksi 100 eurolla – näin se onnistuu

Uusien teipattavien kalvojen avulla voi saada uuden ilmeen keittiöön satasella.

Uuden ilmeen loihtiminen esimerkiksi keittiöön ei enää vaadi, että koko keittiö täytyy kantaa ulos ja tuoda uusi tilalle. Kontaktimuovin tapaan kiinnittyvillä D-C-Fix -sisustuskalvoilla voi teipata lähes minkä tahansa sileän pinnan ja saada uudennäköiset kaapinovet tai pöytätasot.

Erilaisia kuoseja löytyy kymmeniä ja valikoima kasvaa jatkuvasti.

–Väreistä perinteiset valkoiset ja harmaa ovat olleet suosittuja. Jonkin aikaa poissa pysytellyt marmorikuosi tekee myös paluuta, myyntipäällikkö Jussi Petäjä Kodin Terra Tuusulasta kertoo.

Petäjän mukaan D-C-Fix -kalvot on otettu vastaan hyvin.

–Tyypillisesti asiakas ei tule varta vasten hakemaan D-C-Fix -tuotteita, mutta kun hän näkee telineen, hän innostuu suunnittelemaan, voisiko näiden avulla saada hieman uutta ilmettä kotiin.

Sen jälkeen tuunausinnostuksella on usein tapana laajentua entisestään.

–Esimerkiksi keittiötä uudistavat asiakkaat saattavat ostaa D-C-Fix -kalvot tasoille ja kaapinoville, ja sen lisäksi tuunata välitilan kaakelit kaakelimaalilla.

Petäjän mukaan kaikenlainen itse tehtävä pieni pintaremontti on lisääntynyt huomattavasti viime aikoina.

–Kalusteiden vaihtamisen sijaan tuunataan pintoja siten, että ne saadaan näyttämään aivan uudelta.

Säästetyn ajan lisäksi kalvojen laittaja pääsee myös huomattavasti halvemmalla.

–Kalvojen hinnat vaihtelevat noin 10 ja 20 euron välillä metri. Jos keskimäärin 15 ovisen keittiön oviin menee viisi rullaa, uusi ilme tulee maksamaan noin sata euroa.

Kiinnittämistä varten Petäjä neuvoo varustautumaan sumupullolla, joka on täytetty vedellä ja ripauksella Fairya.

–Lastalla voi ohjata ilmakuplia sitten, että veden ja Fairyn avulla ne liukuvat pois muovin alta. Ammattiteipparit käyttävät samaa tekniikkaa.

Työstäminen kannattaa tehdä suuren alustan päällä mattoveitsen ja ison viivoittimen avulla.

–Työvälineet ovat tärkeässä roolissa.

D-C-Fix -kalvojen lisäksi pintaremontin tekijälle löytyy laaja valikoima erilaisia sisustuspaneeleja ja levypintoja. Uusimpia tulokkaita ovat viime helmikuussa myyntiin tulleet seinäpaneelit, joita löytyy tällä hetkellä neljää erilaista kuosia.

–Jopa 280 senttimetriä korkea seinälevy kiinnitetään sellaisenaan seinään, ja sen avulla saa esimerkiksi tumman marmorisen pinnan seinälle.

Seinäpaneelin asentaminen on maalaamiseen verrattuna huomattavasti nopeampaa, mutta noin puolet kalliimpaa.

–Tällä hetkellä seinälevy maksaa 15,90. Kun nämä tulevaisuudessa yleistyvät, hinnatkin laskevat, Petäjä arvelee.

Mistä on kysymys?

D-C-Fix sisustustarrat, kontaktimuovit ja peilikalvot ovat itsekiinnittyviä tarrakalvoja sileiden pintojen päällystämiseen.

Työvälineet ovat tärkeässä roolissa D-C-Fix -kalvojen asennuksessa.

Tarvitset sumupullon, joka on täytetty vedellä ja ripauksella Fairya, ison viivaimen, mitan, laadukkaan mattoveitsen sekä tapetointilastan. Hankalia muotoja varten voi olla laadukkaat sakset.

Kalvoilla voit teipata kaapinovet, pöytäpinnat, seinäpinnat, ikkunapinnat tai melkein mitkä tahansa sileät pinnat.

Lue lisää aiheesta

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut