Elämä pelissä -parisuhdevalmentaja: Tämä on suomalaisen parisuhteen suurin ongelma

NÄKÖKULMA Tony Dunderfeltin mielestä parisuhde ei voi pysyä samanlaisena alusta loppuun.

Psykologi Tony Dunderfeltin mukaan suomalaisissa parisuhteissa luotetaan liikaa alkurakkauden ja ihastumisen voimaan. Luullaan, että hyvin alkanut suhde kantaa kuin itsestään vuosikymmeniä. Else Kyhälä

Teija Varis

Psykologi Tony Dunderfelt uskoo, että Suomesta voisi tulla ”rakkauden suurmaa”, jos Elämä pelissä -kaltaisten ohjelmien vinkeistä suostuttaisi oppimaan ja sitä kautta rikastuttamaan parisuhdetta.

Dunderfeltin mukaan suomalaisissa parisuhteissa luotetaan liikaa alkurakkauden ja ihastumisen voimaan. Luullaan, että hyvin alkanut suhde kantaa kuin itsestään vuosikymmeniä. Näin ei tietenkään ole.

– Lahjakas laulajakin harjoittelee joka päivä. Samoin rakkausharjoituksia voi tehdä läpi elämän. Ei ehkä joka päivä, mutta aina silloin, kun tuntuu siltä, että haluaa jälleen kokea alkuaikojen huuman, hän sanoo.

Dunderfelt kertoo Elämä pelissä -valmennuspestin muistuttaneen hänelle, miten toimivia yksinkertaisetkin parisuhdeharjoitukset voivat olla.

– Jo 30 sekunnin vastavuoroinen kuunteleminen voi antaa uusia oivalluksia rakkaimman ajatus- ja tunnemaailmasta. Myös kosketusharjoitukset, vaikka ne saattavat tuntua aluksi vähän kummallisilta, opettavat hetkessä tunnistamaan, mistä on hyvä koskettaa toista niin, että hän rentoutuu tai vaikkapa kiihottuu.

Varsinkin nykynaiset ovat hyvin tarkkoja siitä, että vaikka sulhasehdokas on mukava, komea ja koulutettu, ei suhteessa edetä pidemmälle, ellei ole sitä ”kipinää” ja ”oikeata energiaa”.

Dunderfeltin mukaan pariskuntien parisuhdetaidot ovat aina yksilöllisiä. Myös iällä on merkitystä.

– Nuorena luottamus rakkauden voimaan on suurempi. Nykynuoret ovat enemmän perillä seksuaalisuudesta kuin koskaan aiemmin ihmiskunnan historiassa. Vanhemmille sukupolville seksi on ollut suuri mysteeri ja pahimmillaan suuri ongelma, hän sanoo.

Aivan uutta on Dunderfeltin mukaan vetovoiman tärkeyden painottaminen.

– Varsinkin nykynaiset ovat hyvin tarkkoja siitä, että vaikka sulhasehdokas on mukava, komea ja koulutettu, ei suhteessa edetä pidemmälle, ellei ole sitä ”kipinää” ja ”oikeata energiaa”.

Miehille tämä on yleensä suuri ihmetyksen aihe.

– ”Miksei voida aloittaa seurustelu, kun meillä oli niin kivaa”, mies kysyy. ”Niin, oli kivaa, mutta en tuntenut kehossani sitä ihanaa vetovoimavirtausta, enkä niitä samppanjakuplia”, daami vastaa.

Juuri tähän ilmiöön Dunderfelt on perhehtynyt. Hän valmentaa miehiä ymmärtämään, miten vetovoima syntyy, ja miten sitä voi ylläpitää pitkissä parisuhteissa.

Kaiken kaikkiaan, tutkimusten valossa, suomalainen parisuhde voi kuitenkin tällä hetkellä melko hyvin.

– Tutkimusten mukaan rakkautta löytyy paljon suomalaisissa parisuhteissa. Yleinen tyytyväisyys on Duodecimin laatiman kyselyn mukaan on 83 /100.

Finnsex-tutkimuksen mukaan seksin määrä sen sijaan on vähenemään päin.

– Monet kokevat sen surullisena asiana. Ja avioeroja meillä otetaan vieläkin aivan turhan paljon, hän summaa.

Tony Dunderfelt

psykologi, tietokirjailija ja yrittäjä

toiminut kouluttajana työyhteisöjen ja esimiesten valmentajana

erityisaloja itsensä johtaminen, vuorovaikutustaidot ja ryhmäprosessin ymmärtäminen

keskittynyt viime vuosina parisuhdevalmennukseen

oli mukana Ylen Elämä pelissä -sarjassa, jonka teemana oli parisuhde

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Vantaa ennen ja nyt: Tuleva kartanon isäntä ajeli Humberilla – sadan vuoden takainen polkupyörä nökötti Håkansbölen tallissa
  2. Leppäkorven ja Keravanjoen uimarannoilla ei suositella uimista – Kuusijärvellä ja Vetokannaksella vedenlaatu on hyvä
  3. Vantaalla pelataan viikonloppuna Kansallista Liigaa – PK-35 Vantaa kohtaa HJK:n, TiPS sarjaa johtavan PK-35:n
  4. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  5. Koronavirus kiihdytti asuntojen verkko-ostamista pääkaupunkiseudulla – "Alussa kaikki ovat vähän epäileviä, että osaako tätä käyttää"
  6. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  7. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  8. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  9. Polkupyörävarkauksien sesonki kuumenee – Vuorokauden saldo Länsi-Uudellamaalla 22
  10. Koronakevät rojautti uusien henkilöautojen rekisteröinnitkin ennätyksellisen alas – sähköautojen ja hybridien suosio kasvaa edelleen
  11. Somessa on lietsottu huhuja Venäjällä sattuneesta ydinonnettomuudesta – Seurauksena mahdollisesti terveyshaittaa aiheuttava hamstrausilmiö
  12. "Sähköauto kulkisi tällä tuotannolla yli 10 miljoonaa kilometriä" – Sipoon jättimäiseen logistiikkakeskukseen asennetaan 4 000 aurinkopaneelia
  13. Vuokrat nousivat eniten isoissa kaupungeissa – poikkeusajasta huolimatta vuokra-asuntoja haettiin keväällä ennätysmäärä
  14. Kysely: Kosketuksia välttelee koronan takia enää alle puolet suomalaisista, myös luottamus asioinnin turvallisuuteen on noussut
  15. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Leppäkorven ja Keravanjoen uimarannoilla ei suositella uimista – Kuusijärvellä ja Vetokannaksella vedenlaatu on hyvä
  2. Mies yritti varastaa tavaraa omakotialueelta keskellä päivää Vapaalassa – vapaalla ollut poliisi sai kiinni
  3. Mielipide: Miksi moni jättää kädet desinfioimatta, kun tulee kauppaan?
  4. Enkelinsiipinen hanhi jouduttiin lopettamaan – Korkeasaaren asiantuntija: Ei pullaa eikä leipää vesilinnuille
  5. Vantaa ennen ja nyt: Tuleva kartanon isäntä ajeli Humberilla – sadan vuoden takainen polkupyörä nökötti Håkansbölen tallissa
  6. Supikoirista on tullut riesa Vantaalla – "Veromiehen supi on poikkeuksellinen tapaus"
  7. USU: Moni vuokranantaja vaati vuokralaiselta henkilötakaajan – Kuluttajaliitolla on erilainen suositus
  8. Pölyttäjien määrästä ei kannata kesän alkupuolella huolestua – Hyönteistutkija: "Jos heinäkuun lopulla ei näy kimalaisia, on jotain pielessä"
  9. Poliisi pidätti Helsingin Veräjämäessä kiertäneen varkaan, joka murtautui koteihin asukkaiden ollessa kotona – Yksi asukas kaadettiin kumoon
  10. Vantaalla pelataan viikonloppuna Kansallista Liigaa – PK-35 Vantaa kohtaa HJK:n, TiPS sarjaa johtavan PK-35:n
  11. "Suomenkin mittapuulla ainutlaatuinen paikka" – Håkansbölen jugendkartanon opastuskierroksia vetävä historioitsija Tuulia-Tuulia Tummavuori haluaa tuottaa kävijöille oivalluksia
  12. Reppu joka selkään -kampanja kerää taas reppuja vähävaraisten perheiden koululaisille
  13. HSL:n liikenteeseen liki 60 uudenlaista sähköbussia
  14. Poliisi otti kiinni miehen, jota epäilee usean alaikäisen tytön seksuaalisesta ahdistelusta Kannelmäessä – Uhrit satunnaisia vastaantulijoita
  15. Koivutorin uudistus käyntiin loppuvuodesta – nyt on mahdollisuus kertoa mielipiteensä siitä, miten torialueesta saisi viihtyisämmän

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.