Myyrmäen graffitimaalaus poiki kantelun oikeusasiamiehelle

Kantelu Myyrmäkeen tammikuussa maalattujen graffitien peittämisestä on peruttu. Helmikuussa eduskunnan oikeusasiamiehelle tehty kantelu peruttiin 23. maaliskuuta. Olli Berg

Jari Pietiläinen

Eduskunnan oikeusasiamiehelle on tehty kantelu Vantaan kaupunginjohtajasta.

Kantelun tekijä on yksityishenkilö, joka pyytää oikeusasiamiestä ottamaan kantaa siihen, onko kaupunginjohtaja Kari Nenonen ylittänyt virkamiehenä toimivaltuutensa pyytäessään maalaamaan teoksen peittoon.

Kantelija viittaa Helsingin Sanomissa olleeseen haastatteluun, jossa Nenonen arvioi graffitissa olleen kritiikin olleen henkilöönmenevää ja loukkaavaa ja pyytäneensä siksi maalaamaan teoksen yli.

Myyrmäessä sijaitsevalle graffitiseinälle tehtiin kuukausi sitten maalaus, johon olivat päätyneet kolmen vantaalaisen urheilujohtajan kasvokuvat sekä teksti "Hävetkää!"

Graffitien tekijät kritisoivat tempauksellaan urheilujohtajien epäselvää rahankäyttöä ja palkankorotuksia. Pian maalauksen valmistuttua kaupunki maalasi sen peittoon, mutta graffiti ilmestyi sitkeästi uudelleen aitaan.

Viimein koko graffiti irrotettiin ja vietiin Vantaan taidemuseo Artsin suojiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  2. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"
  3. "Palautusmylly" hotkaisee pussillisen pulloja ja tölkkejä sormia tahraamatta – Tammiston Citymarketin kauppias: "Miksi tätä ei ole keksitty aiemmin?"
  4. Filmipuisto-nimi muistuttaa Veromiehen teollisesta menneisyydestä – Flamingon viereen voi tulla asuntoja jopa 1 200 asukaalle
  5. Mielipide: Vesijuoksijoiden ryhmäytyminen on herättänyt närkästystä – iäkkäille ihmiskontaktit ovat yhtä elintärkeitä kuin happi
  6. Oma raha: Juha Hyötyläinen, 54, on kerännyt arvokkaan 38 000 rahan kokoelman – Suomen sisällissodan aikaiset tilapäisrahat ovat hänen ylpeydenaiheensa: "Niissä olen varmaan suurin mahdollinen asiantuntija"
  7. Tikkurilan aseman lähelle avataan uusi joogastudio
  8. Triathlon-kisa aiheuttaa muutoksia liikenteelle Kuusijärven alueella – Ensi viikonlopun kisaan ilmoittautunut yli tuhat osallistujaa
  9. Näytteiden määrän kasvu yllätti Husin – lisää väkeä rekrytoidaan kymmenen hengen viikkovauhtia
  10. Messukeskus tarjoaa kaikille messuvieraille ilmaiset maskit
  11. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  12. Mielipide: Roskaaminen ja julkisella paikalla pissaaminen eivät kuulu sivistyneeseen yhteiskuntaan – monissa maissa huonoa käytöstä suitsitaan sakoin
  13. Etätyö jopa paransi työhyvinvointia koronakeväänä – työn imu kasvoi etenkin pienten lasten vanhemmilla
  14. Holtittomasti kaahannut huumekuski törmäili pakettiautolla kymmeniin autoihin Kehä I:llä
  15. Hänninen 12.8.

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  2. "Tämä on Suomen upein koulu" – Kuvat: Tältä näyttää Vantaan uusimmassa koulussa
  3. Puolueiden listoille on jopa tunkua – "En muista hakemuksia tulleen koskaan aiemmin näin paljon"
  4. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  5. Eikö takaisinsoittoa tullut? – 650:n vantaalaisen tiedot katosivat terveysasemien puhelinpalvelun järjestelmästä
  6. Holtittomasti kaahannut huumekuski törmäili pakettiautolla kymmeniin autoihin Kehä I:llä
  7. Vantaalle etsitään uutta varhaiskasvatusjohtajaa
  8. Vantaa joutuu laittamaan lähes 14 miljoonaa euroa lisää joukkoliikenteeseen
  9. Triathlon-kisa aiheuttaa muutoksia liikenteelle Kuusijärven alueella – Ensi viikonlopun kisaan ilmoittautunut yli tuhat osallistujaa
  10. Vantaa irtisanoi sopimuksensa siivousfirma SMC Palveluiden kanssa
  11. Hänninen 12.8.
  12. Kadunvarteen Jokiniemessä jätetystä lihanpalasta löytyi lasinsiruja – poliisi kehottaa koiran ulkoiluttajia tarkkaavaisuuteen
  13. Vanhempi voi harvoin kilpailla teini-ikäisen lapsensa kanssa parivaljakkona samassa sarjassa – Vantaa Triathlonissa viikonloppuna se on mahdollista
  14. "Palautusmylly" hotkaisee pussillisen pulloja ja tölkkejä sormia tahraamatta – Tammiston Citymarketin kauppias: "Miksi tätä ei ole keksitty aiemmin?"
  15. Vantaalaisen taiteilijan teoksia on esillä eroottisen taiteen näyttelyssä – "Taide voi palauttaa seksuaalisuuteen henkisen aspektin"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.