Vantaan lukiolaisten on pakko hankkia oma läppäri – "Eriarvoistaa ihmisiä"

MENOERÄ Pääsyynä on ylioppilastutkinnon muuttuminen sähköiseksi.

Jos lukiolaisella ei ole varaa omaan kannettavaan tietokoneeseen, hän voi kääntyä sosiaalitoimiston puoleen. Kuvituskuva. Arkistokuva

Tuomas Massinen

Kaupunki hankki 20000 tablettia päiväkoteihin, kouluihin, lukioihin ja ammattiopisto Variaan noin vuosi sitten.

Valtavasta tablettimäärästä huolimatta Vantaan lukiolaisten on nyt hankittava oma kannettava tietokone.

Läppäri tulee pakolliseksi elokuusta alkaen.

Taustalla on se, että ylioppilastutkinto muuttuu sähköiseksi asteittain ensi syksystä alkaen. Vuonna 2019 kaikki yo-kokeet kirjoitetaan kannettavilla. Tabletteja ei hyväksytä yo-kokeen suorittamislaitteiksi.

Vantaan sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Elina Lehto-Häggroth pitää tärkeänä sitä, että opiskelijalla on oma tietokone jo lukio-opintojen alkaessa. Jatkossa yhä suurempi osa oppimateriaaleista on sähköisessä muodossa ja kurssikokeita tehdään verkon avulla.

–Lukio-opintoja varten ei tarvitse hankkia uutta laitetta, jos kotoa löytyy kannettava tietokone. Kun oma kone on käytössä opintojen aikana, oman tutun laitteen käyttäminen on sujuvaa myös ylioppilaskokeessa, Lehto-Häggroth toteaa.

Lehto-Häggroth kertoo, että lukioissa on tarjolla jonkin verran yhteiskäyttöön tarkoitettuja laitteita, mutta omien koneiden käyttö on suositeltavaa.

Lukioihin hankittiin noin vuosi sitten 2000 tablettia.

–Toki tabletit ovat opetuskäytössä, mikä auttaa lukiolaisia valmistautumaan sähköisiin yo-kokeisiin.

Lehto-Häggroth huomauttaa, oman tietokoneen puuttuminen ei ole este opinnoille. Lähtökohtaisesti lukiolaisten odotetaan kuitenkin hankkivan tietokoneensa ja oppimateriaalinsa itse.

Apulaiskaupunginjohtajan mukaan Vantaa haluaa varmistaa sähköisten opintojen avulla, että nuoret saavat ne valmiudet, joita tulevaisuuden työelämä edellyttää.

Opetuslautakunnan jäsen: Yhdenvertaisuus ei toteudu

Vantaan opetuslautakunnan jäsen Jari Jääskeläinen (vas.) on sitä mieltä, ettei laki lukiolaisten yhdenvertaisuudesta toteudu kannettavien osalta. Monet perheet eivät pysty ostamaan omin varoin satojen eurojen arvoista kannettavaa tietokonetta.

–Kannettavien pakollisuus eriarvoistaa ihmisiä.

Jääskeläinen epäilee myös, että moni lukiolainen ei kehtaa pyytää opettajalta tai rehtorilta todistusta tietokoneen välttämättömyydestä sosiaalitoimistoa varten.

–On vaarana, että varaton nuori leimautuu ja joutuu pilkan kohteeksi koulussa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut