Kosii myös tavisperheitä – Vantaan dinosauruspuisto haluaa joukkorahoitusta

Vantaan Kivistön välittömään tuntumaan suunnitellun Jurase Park -dinopuiston rakentaminen saattaa alkaa jo kesällä 2016, mikäli maanantaina alkanut joukkorahoituskierros onnistuu.

Joukkorahoituksen turvin on tarkoitus kerätä Jurase Park-projektille 1,5 miljoonaa euroa. Rahoituksen järjestämisestä vastaa Tukholmassa sijaitseva Fundedbyme-portaali.

Rahoitus toteutetaan kolmelle eri ryhmälle suunnattavalla osakeannilla. Perheille, sinkuille ja ammattisijoittajille suunnattujen pakettien hinta liikkuu muutamasta satasesta 100 000 euroon.

Dinopuiston kokonaisbudjetti on 13 miljoonaa euroa. Tästä ensimmäisen vuoden osuus on hankkeen talousasioista vastaavan tilintarkastaja Kari Kämäräisen mukaan 8,5 miljoonaa euroa.

–Tavoitteena on, että ensimmäisenä vuonna kävijöitä olisi 700 000, hän toteaa.

Asia Invest and Development Company Limitedin toimitusjohtajan Jorma Leppäniemen mukaan rahoituksesta 80 prosenttia on koossa. Kyse on hänen mukaansa kiinalaisesta lainarahasta.

Leppäniemi arvioi rakentamisen alkavan, mikäli helmikuun lopussa päättyvä joukkorahoituskampanja onnistuu.

–Tarkoitus on osakeannin kautta saada Suomen rahoitusosuus kuntoon. Aikaa on viisi viikkoa, hän sanoo.

Leppäniemen mukaan rahat palautetaan sijoittajille, mikäli minimitavoite eli 450 000 euroa jää toteutumatta.

Jurase Park-yhtiöllä on tällä hetkellä Kivistön neljän hehtaarin tontille vuoden loppuun kantava suunnitteluvaraus.

–Rakennuslupahakemus edellyttää, että teknisten edellytysten pitää olla kunnossa rahoitusta myöten, Kivistön kaavoituspäällikkö Lea Varpanen toteaa.

Dinot nielevät 13 miljoonaa

Jurase Park-dinopuistoa kaavaillaan Hämeenlinnaväylän ja kehäradan länsipuolelle Keimolanmäkeen.

Hankkeen budjetti on 13 miljoonaa.

Teemapuiston joukkorahoituskampanja kestää 25.1.–29.2.2016.

Neljän henkilön perheosakkeen hinta on vajaat 300 euroa. Kahden hengen sinkkuosake irtoaa 195 eurolla.

Ammattisijoittajien a-osakepakettien hinta liikkuu 20 000 ja 100 000 euron välillä.

Yhtiö lupaa a-osakepaketeille 7 prosentin takuutuoton.

Lisää aiheesta

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut