TUTKINTA Kaupungin yhtiöstä tehty tarkastusraportti on pöyristyttävää luettavaa
Myyrmäen urheilupuistoa hallinnoivan kaupungin yhtiön, Myyrmäen Urheilupuisto Oy:n toiminnasta tehty sisäinen tarkastusraportti vuosilta 2012–2014 on kuvaus tuhansien eurojen ravintolalaskuista, kalliista matkoista, itse itselle päätetyistä palkankorotuksista ja epäselvistä sopimuksista.
Suurelta osin urheilujunioreiden perheiltä kerättävillä maksuilla elävä yhtiö on maksanut muun muassa yhtiöön täysin kuulumattoman kaupungin rakennusvalvontajohtajan Pekka Virkamäen venäläisvieraiden ravintolalaskuja useita kertoja. Enimmillään yksittäinen lasku oli lähes 5000 euroa.
Ravintolalaskuja on kymmenittäin, useimmat HJK:n ja PK35:n jalkapallo- tai Jokerien jääkiekkopelien yhteydessä. Esimerkiksi Jokerit–Lokomotiv-ottelun vip-aition lasku oli 1786 euroa. Tarkastusraportin mukaan lähes kaikissa ravintolalaskuissa kaksikolmasosaa oli alkoholitarjoilua.
Laskuissa ei ole selvityksiä, ketkä tapahtumiin osallistuivat. Ei myöskään silloisen toimitusjohtajan Erkki Salon 60-vuotisjuhlien laskuissa, joiden loppusumma oli raportin mukaan noin 10000 euroa.
Salo oli myös tehnyt itselleen ja muille yhtiön palveluksesa olleilla omavaltaisen päätöksen palkankorotuksesta.
Silloinen hallituksen puheenjohtaja, juuri kunnallisneuvoksen arvonimen saanut, kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Heikki Heinimäki (kok) on todennut, ettei hän tiennyt ravintolalaskuista ja muista epäselvyyksistä ennen kuin luki tarkastusraportin. Raportin mukaan yhtiön pöytäkirjoista ei selviä läheskään kaikkia sopimuksiin ja muihin asioihin liittyviä päätöksiä.
Vantaan Sanomien saaman salaiseksi luokitellun raportin mukaan Salo, Heinimäki ja yhtiön lainopillisena neuvonantajana toiminut kaupungin entinen projektipäällikkö Seppo Nurmi kuitenkin lounastivat usein yhtiön laskuun sisäisissä palavereissaan.
Raportissa todetaan lisäksi, että Heinimäki ja Salo toimivat yhdessä taitamattomasti erään toimitussopimuksen purkamisessa, josta koitui yhtiölle 55000 euron tappio.
Yhtiö jakoi työntekijöilleen ja kumppaneilleen lahjoja, joista kalleimmat olivat lähes 1000 euroa. Useimmmiten lahjat olivat alkoholia.
Yhtiöstä ei löytynyt kaikkia sopimuksia, joista sopimuskumpaneille maksettiin. Yhtiö maksoi muun muassa verkkosivujensa ylläpidosta 1900 euroa kuukaudessa sopimuskumppanilleen. Sopimuksia ei oltu kilpailutettu.
Yhtiön hallitus matkusti seminaareissaan Suomessa ja ulkomailla, joista koitui kymmenien tuhansien eurojen menot. Yhtiö maksoi näilllä matkoilla myös osallistujien juomakulut. Muutenkin juhlittiin: hallituksen jouluillallinen maksoi 1484 euroa, josta vain puolet oli alkoholia.