Vantaa ennen ja nyt: Ennen vanhaan luokkaretki tehtiin usein lähiluontoon – Vuonna 1959 Vierumäen kansakoulun tokaluokkalaiset pääsivät kuuntelemaan kevään kohinaa Tussinkosken jylhissä maisemissa

Vierumäen kansakoulun opettaja Elna Huttunen oppilaineen retkellä Tussinkoskella keväällä 1959. Markku Immonen/Vantaan kaupunginmuseo

Anu Mönkkönen

Kevätretkiperinne on kuulunut pitkään koulujen lukuvuoden päätökseen.

Luokkaretki on odotettu ja myös yhteishenkeä vahvistava lukuvuoden huipennus. Retki toimii palkintona ahkeroinnista koulutyön eteen, mutta myös yhteisvoimin tehdystä varojenkeruusta varsinkin ylemmillä luokilla.

Alempien luokkien retket suuntautuvat yleensä lähemmäksi. Vantaalla suosittuja luokkaretkikohteita ovat nykyisin Fazerin tehtaat ja Heureka.

Aiempina vuosikymmeninä luontoretket ovat olleet yleisiä.

Vantaan kaupunginmuseon kuva-arkiston kevätretkikuvissa vuodelta 1959 ollaan retkellä lähiympäristössä.

Vierumäen kansakoulun opettaja Elna Huttunen yhdessä toisen luokan oppilaiden kanssa on lähtenyt retkelle parin kilometrin päähän Tussinkoskelle.

Toisessa kuvassa opettaja on kiivennyt Tussinkosken kalliolle, toisessa kuvaaja on tallentanut retkeläiset itse ylempää kalliolta.

Vierumäen kansakoulun opettaja Elna Huttunen oppilaineen retkellä Tussinkoskella keväällä 1959. Markku Immonen/Vantaan kaupunginmuseo

Sää on ollut jo lämmin ja usealla lapsella on kevätvaatteena villapaita. Monilla on jalassaan kumisaappaat, mutta etualalla oikealla pojalla on 1950–1960-luvun vaihteessa muotiin tulleet varrelliset tennarit. Eväänä näyttää olleen ainakin tikkunekut.

Vantaan muista koskista poikkeava jylhä ja kivikkoinen Tussinkoski on ollut koululaisille kiinnostava retkipaikka.

Tussinkosken nimestä on sanottu, että se tulisi ruotsin sanasta dusch. Sillä olisi viitattu kosken vesiputouksessa otettuihin suihkuihin.

Koskessa on käyty uimassa ja siellä on aiemmin ollut vesiränni, jonka alla suihkuja olisi myös voinut ottaa. Myöhemmin kosken kalliota on louhittu matalammaksi.

Nykyisin Tussinkosken alue on luonnonsuojelualuetta ja edelleen hieno luontoretkikohde.

Vantaan Sanomien ja Vantaan kaupunginmuseon juttusarjassa nostetaan esille paikallista historiaa tutustumalla museon kokoelmiin ja kulttuuriympäristöympäristökohteisiin. Kirjoittajat ovat museon henkilökuntaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa
  2. Kenestä Vuoden vantaalainen pyöräilijä?
  3. Mielipide: Asunnottomien ja ensiasuntoa etsivien nuorten neuvontaa tulisi lisätä
  4. Se astetta rennompi voikkaharrastus – Tanssillisessa voimistelussa annetaan kropan puhua eikä stressata hyppytaidoista tai notkeudesta
  5. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  6. Verenluovutukseen varataan edelleen aika – pandemian tuoma muutos saattaa jäädä pysyväksi
  7. Hyvinvointi: Harva ihminen on täysin symmetrinen – kehon toispuoleisuus voi aiheuttaa kipua sekä ongelmia liikkuvuuteen ja voimantuottoon
  8. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  9. Yrittäjägallup: Moni yritys aikoo jatkaa etätöitä pysyvästi – "Työtyytyväisyys on etätyön myötä selvästi enemmän lisääntynyt kuin vähentynyt"
  10. THL: Tartuntojen määrät ovat nousseet selvästi heinäkuusta, erityisesti Helsingissä ja Uudellamaalla
  11. Lautakunta antoi pakit hollantilaisyhtiölle – Tuomelan koulua ei vuokrata Camelotille, se halutaan vuokrata paikalliselle yhteisölle
  12. Raidejokeri sulki katuja töiden nopeuttamiseksi – nyt niitä avataan taas liikenteelle, Ravitielle pääsee jo ensi viikolla
  13. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  14. Fortum aloitti YVA-menettelyn Loviisan ydinvoimalaitoksen jatkoluvasta - päätökset jatkosta parin vuoden kuluessa
  15. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. "Palautusmylly" hotkaisee pussillisen pulloja ja tölkkejä sormia tahraamatta – Tammiston Citymarketin kauppias: "Miksi tätä ei ole keksitty aiemmin?"
  2. Lapset pelästyivät heitä luvatta kuvannutta miestä Rekolassa – väitti kuvaavansa Vantaan Sanomiin
  3. Odotettu maskisuositus tuli – HSL toivoo matkustajien käyttävän suojaa
  4. Pientalon tontille rakennetaan kolme kerrostaloa Hiekkaharjussa – "Tienoon tarina on vasta alussa"
  5. Kasvomaskeista tuli nyt virallinen suositus – suojaus on tarpeen esimerkiksi joukkoliikenteessä, katso muistilista maskin käytöstä
  6. "Tämä on Suomen upein koulu" – Kuvat: Tältä näyttää Vantaan uusimmassa koulussa
  7. Tikkurilan aseman lähelle avataan uusi joogastudio
  8. Puolueiden listoille on jopa tunkua – "En muista hakemuksia tulleen koskaan aiemmin näin paljon"
  9. Lautakunta antoi pakit hollantilaisyhtiölle – Tuomelan koulua ei vuokrata Camelotille, se halutaan vuokrata paikalliselle yhteisölle
  10. Lupapäällikkö: Tiivistäminen on alueiden uudistamista – "Pitäisikö tiivistämisen sijaan rakentaa kaatamalla metsää?"
  11. Poliisi: Varo tuntemattomia halaajia – anastavat vikkelästi koruja, rahaa ja pankkikortteja, useita tapauksia pääkaupunkiseudulla
  12. Junaliikennettä sotkenut onnettomuus sattui Koivukylässä – mies selvisi kuin ihmeen kaupalla
  13. Filmipuisto-nimi muistuttaa Veromiehen teollisesta menneisyydestä – Flamingon viereen voi tulla asuntoja jopa 1 200 asukaalle
  14. Lammaslammen järvinäkymät uhkaavat peittyä – Pähkinärinteen asukkaat huolestuivat keitaansa tulevaisuudesta
  15. Historia: Vantaalaiskoulun ikkunan saattoi rikkoa maanjäristys Neuvostoliitossa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.