Koululaiset haluavat kesätöihin – "Olisi äärimmäisen tärkeää antaa nuorille mahdollisuus kiinnittyä työelämään"

Nuoret tekevät mitä erilaisempia kesätöitä. Arkisto / Johanna Erjonsalo

Jopa 76 prosenttia kaikista yhdeksäsluokkalaisista ilmoitti aikovansa hakea kesätöitä kesäksi, kun asiaa heiltä kysyttiin ennen koronavirusta helmi-maaliskuussa, kerrotaan Talous ja nuoret TATin tiedotteessa.

Kesätyökysely on osa TAT Nuorten tulevaisuusraportti 2020 -tutkimuksen tiedonkeruuta, kyselyä tehtäessä alkuvuodesta korona ei ollut vielä vaikuttanut kesän työpaikkojen tarjontaan. Nyt tilanne on muuttunut ja monien kesätyösuunnitelmat ovat peruuntuneet tai menneet jotenkin uusiksi.

– Kesätyöt ovat nuorelle monesti ainoita mahdollisuuksia saada jotain työkokemusta ja ansaita omaa rahaa. Erityisesti nyt epävarmana aikana olisi äärimmäisen tärkeää antaa nuorille mahdollisuus kiinnittyä työelämään, kartuttaa hyviä kokemuksia tulevaa varten sekä saada toivoa ja uskoa omalle työpolulle, sanoo Talous ja nuoret TATin johtaja Liisa Tenhunen-Ruotsalainen tiedotteessa.

Hän kannustaa ihan jokaista työnantajaa pohtimaan, pystyisikö palkkaamaan nuoren kesätöihin esimerkiksi Tutustu työelämään ja tienaa -mallilla tai kaupunkien kesätyöseteleillä.

Kesätyökyselyn mukaan kaikista yläkoululaisista 65 prosenttia aikoi hakea kesätöitä kesälle 2020. Seitsemäsluokkalaiset olivat odotetusti vähiten kiinnostuneita kesätöistä ja yhdeksäsluokkalaiset eniten. Suurimmat erot kesätyöinnossa löytyvät alueellisesti, kerrotaan tiedotteessa. Innokkaimpia kesätyön hakijoita löytyy Pohjois-Karjalasta, jossa jopa 83 prosenttia yläkoululaisista aikoi hakea kesätöitä. Toiseksi eniten kesätyön hakemista suunnittelivat varsinaissuomalaiset ja eteläsavolaiset nuoret, heistä 71 prosentilla oli aikeita kesätöiden hakemiseen.

Vähiten intoa kesätöihin oli keskisuomalaisilla yläkoululaisilla, heistä vain 58 prosenttia ilmaisi aikomuksensa kesätöiden hakuun.

– Alueelliset erot herättävät kysymyksiä siitä, millaisia työelämäyhteyksiä kouluilla on ollut eri maakunnissa. Pohjois-Karjalassa on tehty paljon töitä sen eteen, että nuoret jäisivät opiskelemaan ja tekemään töitä alueelle – se varmasti nyt näkyy näissä tuloksissa. Positiiviset työkokemukset esimerkiksi yrityskylästä ja tet-jaksolta toimivat varmasti myös kannustimina kesätöiden hakemiselle, Tenhunen-Ruotsalainen jatkaa.

TAT Nuorten tulevaisuusraportti 2020 -tutkimus julkaistaan kokonaisuudessaan elokuussa 2020.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.