Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Muistokirjoitus | Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja on poissa – Nils Lönnblad oli merkittävä vaikuttaja tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen käynnistämisessä

Vantaalaisen naisjalkapallon uranuurtaja Nils ”Nisse” Lönnblad menehtyi 23. huhtikuuta. Hän oli kuollessaan 82-vuotias.

Nisse aloitti TiPS-taipaleensa vuonna 1966, jolloin hän kertomansa mukaan päiväkävellyllä Tikkurilan urheilupuiston liepeillä oltuaan huomasikin yhtäkkiä olevansa mukana silloisessa seuran kakkosjoukkueessa.

Myöhemmin tie vei seuran edustusjoukkueeseen, minkä lisäksi pitkä ura TiPSissä piti sisällään erilaisia huoltajan, joukkueenjohtajan ja valmentajan tehtäviä. Valmentajana Nisse ehti vetää sekä poikien että tyttöjen joukkueita.

Naisten edustusjoukkuetta Nisse luotsasi sen perustamisesta alkaen vuosina 1971–1983. Tyttöjen ja naisten jalkapallo otti 70-luvun alussa vasta ensiaskeleitaan. Tarvittiin määrätietoisia henkilöitä, jotka toimivat vetureina ja käynnistivät tyttö- ja naisjalkapallon kehityksen nykyiseksi suurten massojen lajiksi.

Nisse oli yksi näistä talkoisiin ryhtyneistä pioneereista. Nissen ja TiPS naisten edustusjoukkueen matkalle mahtui muun muassa Piirin mestaruus 1975 ja yhden kauden mittainen visiitti silloisessa pääsarjassa Naisten mestaruussarjassa.

Nisse luonnehti itseään ”jonkinlaiseksi jalkapallohulluksi”. Nissen poismeno jättää aukon Tikkurilan urheilupuiston kentän laidalle, sillä hän oli viimeisinä vuosinaan vakiokasvo sekä naisten joukkueen harjoituksissa että otteluissa.

Naisten edustusjoukkueen edesottamusten seuraaminen ja joka solulla mukana eläminen oli Nisselle tärkeää, ja hän olikin joukkueen pelaajia kohdatessaan aina kiinnostunut kuulumisista.

Usein keskusteltiin jalkapallosta, mutta toistuvasti myös kaikesta muusta mahdollisesta. Jutustelu oli aina nissemäisen lämpimän huumorin sävyttämää.

Ottelutapahtumat eivät jääneet koskaan väliin ilman erittäin merkittävää syytä. Nissen vahvalla huumorilla sävytetyt ja spontaanit katsomohuudot eivät jääneet keneltäkään huomaamatta.

Nisseä jäävät kaipaamaan perheen ja ystävien lisäksi koko Tikkurilan Palloseuran seurayhteisö sekä valtava joukko jalkapallon ystäviä eri puolilta Suomea.

Arto Martikainen Kirjoittaja on TiPS naisten edustusjoukkueen joukkueenjohtaja.