Suomessa yleisin myrkytyskuolemia aiheuttava huume on buprenorfiini. Naapurimaissa Ruotsissa ja Norjassa eniten kuolemia aiheuttaa heroiini.
Pohjoismaiden välillä on paljon eroja siinä, mitkä huumeet aiheuttavat yliannostuskuolemia. Myös kuolemien suhde väkilukuun, uhrien sukupuoli ja ikä eroavat toisistaan, selviää yhteispohjoismaisesta tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin huumeiden ongelmakäyttäjien myrkytyskuolemia vuodelta 2017.
Tulokset vahvistavat aiempaa käsitystä Suomen poikkeavasta huumeidenkäyttökulttuurista, katsoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Buprenorfiinin yleisyys Suomessa tiedetään, toteaa THL:n tiedotteessa Helsingin yliopiston oikeuskemian professori Ilkka Ojanperä.
– Toiseksi yleisin yliannostuskuolemien aiheuttaja oli yllättäen oksikodoni. Oksikodonikuolemat ovat nousussa muissakin Pohjoismaissa, Ojanperä sanoo.
Erityisesti ekstaasin aiheuttamat myrkytyskuolemat lisääntyivät Suomessa. Kokaiinimyrkytyksiä oli niin ikään aiempaa enemmän. Fentanyylimyrkytysten määrä sen sijaan laski vuoteen 2012 verrattuna.
– Heroiini aiheutti pääosan yliannostuskuolemista Norjassa ja Ruotsissa. Suomessa heroiini lähestulkoon katosi yliannostuskuolemien tilastoista vuonna 2007. Siitä lähtien heroiinin osuus kuolemantapauksissa on ollut erittäin pieni, kuvailee THL:n oikeuskemisti Pirkko Kriikku.
Opioidit, kuten heroiini, metadoni ja oksikodoni aiheuttivat suurimman osan koko pohjoismaisessa tutkimuksessa tarkastelluista myrkytyskuolemista.
Ruotsia lukuun ottamatta opioidien osuus kuitenkin vähentyi aiemmasta, minkä syynä oli stimulanttien, kuten amfetamiinin, ekstaasin ja kokaiinin aiheuttamien myrkytyskuolemien suhteellinen lisääntyminen.
Myös Tanskassa heroiini aiheutti runsaasti kuolemia, mutta metadoni piti asemansa yleisimpänä kuolemanaiheuttajana.
Islannissa huumemyrkytystapausten määrä oli pieni, vaikkakin väkilukuun suhteutettuna korkea, ja eri aineiden hajonta suurta.
Huumekuolemat ovat lisääntyneet Suomessa, Ruotsissa ja Islannissa vuodesta 1991. Norjassa ja Tanskassa kuolemien määrä on puolestaan laskenut jo yli kymmenen vuotta.
– Suomi oli pohjoismaisessa vertailussa keskitien kulkija 5,84 huumemyrkytyskuolemalla sataatuhatta asukasta kohden. Suunta on kuitenkin kohti huonompaa, sillä vastaava kuolleisuusluku oli edellisellä tarkastelujaksolla 4,61, Ojanperä toteaa.
Valtaosa huumemyrkytykseen kuolleista oli miehiä. Naisia kuolleista oli Suomessa ja Norjassa lähes neljäsosa, Islannissa vain seitsemän prosenttia.
Huumeisiin kuolleiden keski-ikä oli Tanskassa ja Norjassa keskimäärin 41 vuotta, Suomessa 35 vuotta.
Tutkimuksen aineiston mukaan huumekuolemia oli vuonna 2017 Ruotsissa 408, Norjassa 203, Suomessa 202, Tanskassa 162 ja Islannissa 15.
Tutkimusta on tehty Pohjoismaissa yhdenmukaisesti vuodesta 1991 lähtien. Edellisessä tutkimuksessa tarkasteltiin vuoden 2012 tilastoja.