Kauppojen aukioloajat laajenevat – Lähes kaikki liikkeet avoinna Jumbossa ja Myyrmannissa

Jumbon kauppakeskus suosittelee, että liikkeet olisivat avoinna arkisin ja lauantaisin kello 10–20 ja sunnuntaisin kello 11–18. Päivi Tuovinen
Marjo Rämö

Marjo Rämö

Alkanut viikko avaa kahviloiden ja ravintoloiden ohella useita tilapäisesti suljettuina olleita liikkeitä kauppakeskuksissa. Samalla aukioloajat laajenevat kohti normaalia. Näin kerrotaan Myyrmannin ja Jumbon kauppakeskuksista.

– Kriisin ollessa syvimmillään noin 30 prosenttia liikkeistä oli suljettuina. Tällä viikolla vain muutama liike on suljettu, kertoo Myyrmannin tilanteesta kauppakeskustoiminnoista vastaava johtaja Sanna Yliniemi Cityconista.

Myös kauppakeskus Jumbon johtaja Olli Lehtoaro arvioi, että kuluvalla viikolla vain muutama yksittäinen liike on suljettuna.

Kauppakeskusten avautuminen näkyy myös laajentuneina aukioloaikoina. Täysin yhtenäisiä aukioloaikoja ei liikkeiltä kuitenkaan vaadita.

Yliniemi arvioi Myyrmannin liikkeiden olevan avoinna keskimäärin kello 10–18.

Normaalitilanteessa miniaukioloaika katutason liikkeille on arkisin 10–20 arkisin, 10–19 lauantaisin ja 12–18 sunnuntaisin.

Osa liikkeistä, kuten Citymarket, S-market ja Alko palvelevat täysin normaalein aukioloajoin.

Jumbon kauppakeskus suosittelee, että liikkeet olisivat avoinna arkisin ja lauantaisin kello 10–20 ja sunnuntaisin kello 11–18.

– Sanktioita ei ole kuitenkaan luvassa, jos jokin liike tai ketju haluaa pitää suppeammat aukioloajat, Lehtoaro toteaa.

Ennen koronakriisiä Jumbon liikkeet olivat velvoitettuja palvelemaan arkisin kello 9–21 ja sunnuntaisin kello 11–18.

Jumbon hypermarketit jatkavat toimintaansa koronakriisin vuoksi laajentamiensa aukioloaikojen mukaisesti kello 6–24 joka päivä.

Hypermarkettien laajennetuilla aukioloajoilla on haluttu tasata etenkin ruokakaupan asiakasvirtoja ja tarjota rauhallisia ostostunteja riskiryhmiin kuuluville.

Kauppakeskusten erikoisliikkeissä asioidessaan aukioloajat on edelleen syytä varmistaa etukäteen kauppakeskuksen kotisivuilta tai suoraan liikkeestä.

Kauppakeskuksista kerrotaan, että asiakkaiden määrä on lisääntynyt selvästi toukokuun aikana.

Käsihygieniasta ja turvaväleistä muistutetaan tiedotuksilla ja kuulutuksilla. Siivousta on tehostettu ja käsidesiä on saatavilla.

Myyrmannin asiakkaat voivat hakea kertakäyttöiset hanskat ja maskin R-kioskilta kauppakeskuksessa asioinnin ajaksi. Suojavarusteita aletaan jakaa tämän viikon aikana.

Kauppakeskuksessa oleskelua on pyritty rajoittamaan poistamalla penkkejä käytävätiloista. Ravintoloille ja kahviloille taas on tuotu lisäasiakaspaikkoja käytäville siellä, missä se on ollut mahdollista.

Kauppakeskukset eivät valvo sitä, kuinka paljon asiakkaita keskukseen tai sen sisällä oleviin liikkeisiin tulee.

– Kauppakeskusten vartijat valvovat yleisiä alueita, mikäli liian suuria ryhmiä kerääntyy tiettyyn paikkaan, he ohjeistavat asiakkaita, Yliniemi kertoo.

– Joillakin liikkeillä voi olla omia rajoituksiaan, Lehtoaro toteaa.

Kauppakeskuksista seurataan tarkasti yhteiskunnan ja kaupan avautumisen seurauksia ja tautitilanteen kehitystä. Uusiin tarpeisiin reagoidaan nopeasti.

Myyrmannin kauppakeskuksesta on poistettu penkkejä käytäviltä, jotta ihmiset eivät jäisi kauppakeskuksiin oleilemaan. Kertakäyttöisiä hanskoja ja maskeja saa R-kioskilta kauppakeskuksessa asiointia varten.. Armi Suojanen

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Oikeus päätti: Tammistoon ei tule Prismaa – "Hanke on nyt kuopattu"
  2. Vantaankosken hotellikylän vastustajat: Suunnitelman toteutuminen tuhoaisi virkistyskäytön ja maiseman
  3. Pula mansikanpoimijoista johti uusiin ratkaisuihin: saman pellon suomalaiset saavat ukrainalaisia isomman korvauksen – Vantaalla vain itsepoimintaa
  4. Mielipide : Kaivokselan pientalojen pihoilla ja kuisteilla liikkuu varkaita
  5. Päihtynyt ja sekava mies yritti viedä pelejä lähes 3 000 euron arvosta – hallusta löytyi myös puukko
  6. "Ajatellaan, että tehdään vain nopeasti joku pieni asia" – Joka vuosi tuhannet työntekijät loukkaantuvat pahasti pudottuaan työtehtävissä, ja siksi työsuojeluviranomainen herättelee alaa valvontahankkeella
  7. Oletko nähnyt helsinkiläistä Jeremiasta? Katosi Myllypurosta jo kesäkuussa
  8. Älä tilaa siemeniä sokkona netistä – Eksoottinen siemen voi tulla yllättävän kalliksi eikä välttämättä koskaan edes päädy multaan asti
  9. Hänninen 8.7.
  10. Ammattihuijarit iskivät taas Postin nimissä ja kymmenet ihmiset luulivat viestiä aidoksi – Rikoshyöty yli 200 000 euroa
  11. Kysely: Yli puolet suomalaisista uskoo tieteen ja asiantuntijuuden merkityksen kasvavan koronakriisin jälkeen
  12. USU: Nuorisotyöttömyys on kaksinkertaistunut korona-aikana – "Luvut ovat olleet todella hälyttäviä"
  13. Ruoka: Syötkö täytekakkua hopea- vai muovilusikalla? "Ruokailunautintoon vaikuttaa moni muukin asia kuin tekninen osaaminen", sanoo molekyyligastronomiaan perehtynyt professori Anu Hopia
  14. Pääkirjoitus: Kuinka paljon kulttuurimaisemaan voi kajota?
  15. Henkilöauton kuljettaja törmäsi pyöräilijään Kuninkaalassa

Näytä lisää

Luetuimmat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Kun tilaat uutiskirjeen, saat päivittäin sähköpostiisi tärkeimmät paikalliset uutiset. Uutiskirje lähetetään sähköpostiisi joka päivä kello 14.