Kaikki sai alkunsa siitä, kun Metsäliitto-yhtiöön kuulunut Finnforest rakensi Myyrmäkeen puurakenteisen stadionin. Sellaisista oli tavoitteena saada vientituote.
Stadion valmistui kesäkuussa 2000 eli tasan 20 vuotta sitten. Konsepti kaipasi pääsarjatason joukkuetta. Sellaisen se sai maaliskuussa 2002, kun helsinkiläinen liigaseura Atlantis ajautui konkurssiin.
Finnforest perusti AC Vantaan Allianssi -nimisen seuran, sai perintönä joukkueellisen liigapelaajia mutta myös noin puolen miljoonan euron velat. Allianssille myönnettiin liigalisenssi puolisentoista kuukautta ennen kauden alkua.
– Yhteishenki oli mahtava ja toiminta innokasta, kirjoittaa Allianssin hallituksen puheenjohtajana toiminut urheilun moniottelija Erkki Alaja kolme vuotta sitten ilmestyneessä elämäkertateoksessaan Kutsumus. Alaja joutui puheenjohtajaksi puolivahingossa tehtyään viestintäyrityksensä nimissä Finnforestille töitä.
– Hallituksen jäseneksi olin lupautunut. Finnforestin toimitusjohtaja Ari Martonen muutti suunnitelmiaan viime tingassa. En voinut kieltäytyä, Alaja kertoo.
Meitä syytettiin sinisilmäisyydestä ja siitä, ettemme olleet osanneet selvitellä sopimuskumppaniemme taustoja.
Erkki Alaja
Allianssi menestyi kentillä: Suomen Cup -hopea 2003, liigahopea 2004, liigacupmestaruus 2004 ja 2005.
– Mutta puolen miljoonan euron yhteiskunnallisia vastuita ei kyetty missään vaiheessa kuromaan umpeen, Alaja toteaa.
Tuon aukon paikkaajaa etsittiin ahkerasti. Toukokuussa 2005 tärppäsi.
– Eräs agentti soitti Ruotsista ja tiedusteli halukkuuttani tavata kiinalaista liikemiestä, joka on kiinnostunut sijoittamaan suomalaiseen jalkapalloon. Totta kai vastasin myöntävästi.
Neuvotteluyhteys syntyi nopeasti.
Kiinalainen liikemies Ye Zheyun, ”Mr. Ye”, vaikutti mukavalta ja jalkapallosta aidosti kiinnostuneelta. Apunaan ja tulkkinaan hänellä oli belgialaisen Lierse-seuran toimitusjohtaja Gaston Peeters.
Sopimus allekirjoitettiin 3. kesäkuuta, ja seuraavana päivänä Allianssin hallitus siunasi sen.
Papereissa sopimuksen toinen osapuoli ei ollut Mr. Ye, vaan hänen toinen belgialainen ystävänsä Olivier Suray, jonka osuus perustettavasta osakeyhtiöstä, A.C. Allianssi Oy:stä, oli 90 prosenttia. AC Vantaan Allianssi ry:lle jäi loput.
Suraysta tuli osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Sopimus julkistettiin 6. kesäkuuta.
Allianssin joukkueeseen ilmestyi kuusi belgialaista pelaajaa, ja valmentaja Ari Tiittanen korvattiin belgialaisella Thierry Pisterillä.
Kaikki vaikutti hyvältä, kunnes 7. heinäkuuta oli ohjelmassa vieraspeli Valkeakosken Hakaa vastaan. Edellisessä pelissä Tiittanen oli vielä ollut valmennusvastuussa ja Tampere United oli kaatunut Myyrmäessä 1–0.
Pisterin avauskokoonpanossa oli kahdeksan eri kenttäpelaajaa kuin TamU-pelissä, muun muassa kaikki uudet tulokkaat. Lisäksi maalivahti Henri Sillanpää oli ”sattumalta” lähetetty erään belgialaisseuran testiin.
Haka voitti 8–0. Huhujen mukaan varsinkin Aasiassa vedonlyöjät tekivät tiliä.
– Maailma muuttui äkkiä erilaiseksi. Meitä syytettiin sinisilmäisyydestä ja siitä, ettemme olleet osanneet selvitellä sopimuskumppaniemme taustoja, vaikka meillä oli koko ajan kaksi huippujuristia apunamme, Alaja kertoo.
Hän oli yrittänyt jättää pestinsä jo keväällä ennen kuin Mr. Ye ilmaantui kuvioihin. Alaja erosi kahdeksan päivää Haka-ottelun jälkeen.
Uudet omistajat noudattivat aluksi maksusopimuksia, mutta jo syksyllä tulovirta tyrehtyi. Ry irtisanoikin sopimuksen 30. marraskuuta 2005.
Haka-pelin jälkeen Allianssin kokoonpano ja ottelutulokset normalisoituivat.
Mutta maine oli mennyt ja sen myötä sponsoritkin. Allianssi jäi ilman liigalisenssiä kaudelle 2006, eikä toiminnan jatkumiselle ollut edellytyksiä.
Maaliskuussa 2006 Olivier Suray myönsi, että edelliskaudella yhden Suomen pääsarjapelin tulos oli järjestetty.
Hänen ja Mr. Yen hämäristä touhuista oli näyttöä Suomen lisäksi ainakin Belgiassa.
– Suomen poliisi ei missään vaiheessa alkanut tutkia tapausta. Toivoin hartaasti tutkimusta, sillä sitä kautta me syyttömät olisimme saaneet ”virallisemman” vapautuksen kaikista epäasiallisista syytteistä, Alaja sanoo.