Vantaan kaupunki suunnittelee Hämeenkylässä sijaitsevan Tuomelan koulun vuokraamista hollantilaiselle Camelot Property Managementille.
Yritys tunnetaan jälleenvuokraustoiminnastaan.
Yritys haluaisi muuttaa osan Tuomelan koulun tiloista asunnoiksi, jotka se sitten vuokraisi eteenpäin.
Tuomelan koulussa on aiemminkin ollut asuntoja.
Tilakeskusjohtaja Pekka Wallenius kertoo, että vuokrasopimus on alustavien suunnitelmien mukaan tarkoitus solmia 2–3 vuodeksi. Tilat ovat tarvittaessa palautettavissa opetuskäyttöön.
Sopimusluonnokseen on kirjattu, että vuokranantajan on tarkoitus jatkokehittää kiinteistön käyttöä vuokrasopimuksen päätyttyä.
– Sopimusluonnoksessa on kohta, jonka mukaan vuokralaisen tulee ilmoittaa kirjallisesti etukäteen vuokranantajalle kaikista suuremmista muutos- ja korjaustöistä. Tilakeskus pystyy näin kontrolloimaan sitä, millaisia muutoksia kiinteistöön tehdään, Wallenius kertoo.
Tuomelan koulun lakkauttamisesta päätettiin vuonna 2013. Paikalliset aktiivit, vanhemmat, oppilaat ja osa valtuutetuista kampanjoivat tuolloin kiivaasti koulun säilyttämisen puolesta.
Viime vuosina koulu on kuitenkin ollut opetuskäytössä, sillä se on toiminut väistötilana Hämeenkylän koulun oppilaille.
Opetus uudessa Hämeenkylän koulussa alkaa elokuussa.
Tuomelan koulun tilat ovat toimineet myös alueen harrastustiloina. Tiloissa toimii muun muassa musiikkiopisto Musike.
Wallenius muistuttaa, että mikään toimiala ei virallisesti ole ilmaissut kiinnostustaan Tuomelan koulun tilojen käytöstä.
– Tekniseltä kunnoltaan koulu on edelleen käyttöikänsä päässä. Tuoreen kuntoarvion mukaan muun muassa kaikkiin vesi-, viemäri- ja lämmitysjärjestelmiin kohdistuu huomattava uusimistarve ja sähköasennukset ovat osittain alkuperäiset, hän toteaa.
Wallenius sanoo, että jo koulun ollessa väistötilana koulu on teknisiltä ominaisuuksiltaan ollut "lisäajalla".
Hän toteaa, että Tuomelan koulua ei toisaalta voi pitää tyhjilläänkään.
– Tyhjillään olevan koulun saa pahimmillaan viikossa hyvin huonoon kuntoon.
Osa valtuutetuista on sitä mieltä, että valtuutetuille olisi pitänyt kertoa Tuomelan koulun tilojen vuokraamisesta Camelot Property Managementille, eikä suunnitella tilojen vuokraamista niin sanottuna viranhaltijapäätöksenä.
Valtuustossa jätettiinkin maanantaina aloite siitä, että koulu saataisiin pidettyä opetuskäytössä lähialueen lapsille.
Aloitteessa edellytetään opetuslautakunnan vuonna 2016 tekemän päätöksen noudattamista. Tuolloin linjattiin, että Tuomelan koulukiinteistöä käytetään Hämeenkylän koulun väistötilana koulun uudisrakennuksen valmistumiseen saakka ja tämän jälkeen väistötilatarpeen mukaan vuoteen 2021 saakka.
Opetuslautakunnan vuonna 2016 tekemän päätöksen mukaan Tuomelan koulun tilannetta oli tarkoitus tarkastella uudelleen vuoden 2021 syksyllä Lounais-Vantaan kouluverkkoselvityksen yhteydessä.
Allekirjoittaneet esittivät, että Tuomelan koulua käytettäisiin jatkossakin väistötilana tai osana väistöjärjestelyjä.