Tampereen Särkänniemi Oy:n tytäryhtiö FunZones Oy lopettaa sisähuvikeskustoimintansa Lempäälän Ideaparkissa.
Särkänniemi Zones on ollut suljettuna koronavirustilanteen vuoksi maaliskuusta alkaen.
Yhtiö tiedotti asiasta tänään.
FunZonesin mukaan päätöksen taustalla on koronaviruspandemiasta aiheutunut poikkeustilanne.
– Poikkeusolot ovat asettaneet kaikki matkailutoimijat hyvin haastavaan tilanteeseen. Vastuullinen avaaminen on edellyttänyt monia erityisjärjestelyitä. Särkänniemen huvipuiston avasimme lähes puolitoista kuukautta tavallista myöhemmin. Sisäpuistojen kohdalla kevään luokkaretkisesongin menettämisellä on vielä suhteessa suurempi vaikutus. Taloudellinen tilanne on nyt tällä alalla haastava kaikille, ja tässä vaiheessa on pohdittava uudessa valossa toiminnan ja kehittämisen painopisteitä, Särkänniemen kehitysjohtaja ja FunZones Oy:n hallituksen jäsen Ville Aarresuo kertoo yhtiön lähettämässä tiedotteessa.
Särkänniemi Zones-sisähuvikeskus avattiin Ideaparkissa keväällä 2018. FunZones Oy on Tampereen Särkänniemi Oy:n tytäryhtiö, josta Särkänniemi omistaa 66,6 prosenttia ja Nordia Management 33,3 prosenttia.
Tiistaina 23. kesäkuuta Ideapark ilmoitti jatkavansa itse puiston toimintaa.
Edit 24.6. kello 8.45: Muokattu otsikkoa ja täydennetty tiedot puiston jatkosta.