Tiedekeskus Heureka liittyy heinäkuun alusta lähtien mukaan kohteisiin, joihin pääsee Museokortilla.
Vantaan Tikkurilassa sijaitseva Heureka avasi ovensa koronaviruspandemian aiheuttaman sulun jälkeen 10. kesäkuuta.
Museokortin haltijalle ovat avoinna kaikki Heurekan vuorovaikutteiset näyttelyt, planetaarioelokuvat sekä päivittäin esitettävät ohjelmat, kuten rottakoripallopelit ja tiedeteatteriesitykset.
Heurekasta voi myös ostaa Museokortin. Korttia myydään lisäksi Heureka Shopeissa Tikkurilassa ja Kampin kauppakeskuksessa.
Asiakkaat ovat kovasti toivoneet Heurekaa mukaan Museokorttiin ja nyt odotus viimein palkitaan, hehkuttaa Museokortin kehitysjohtaja Seppo Honkanen tiedotteessa.
Heurekan viestintä- ja palvelujohtaja Heli Ainoa toivoo, että uudistus tuo tiedekeskukseen niitäkin, jotka eivät ole aiemmin siellä käyneet.
– Liitymme innolla mukaan Museokortti-kohteisiin, Ainoa sanoo.
Turvallisuus huomioidaan Heurekassa muun muassa rajoittamalla päivittäistä kävijämäärää ja huolehtimalla turvaetäisyyksistä.
Lisäksi käsien desinfiointipisteitä on useita, siivousta on tehostettu ja kosketuspinnoilla käytetään viruksia ja bakteereja tuhoavaa valokatalyysipinnoitetta.
Koronasulun aikana Heurekaan rakennettiin kaksi uutta näyttelyä.
SuperPUU-näyttely esittelee puun luonnollisia supervoimia, joiden ansiosta puusta voi esimerkiksi rakentaa melkein mitä vain huonekaluista pilvenpiirtäjiin.
Heurekan tapahtumatorilla on kesän ajan esillä pienoisnäyttely Pellolta avaruuteen, jossa tarkastellaan ruohonjuuritasolta avaruuteen, miltä vilja- ja maitotuotteiden matka lautaselle näyttää.
Planetaarion ohjelmistossa on uusi avaruusaiheinen animaatioelokuva Tähtien tuolla puolen, jossa tutustutaan mm. eksoplaneettoihin sekä niiden tutkimiseen ja havainnointiin.
Lisäksi Heurekan ulkonäyttelyalueella Tiedepuisto Galileissa on uusia kohteita.
Kesäsesonkina heinäkuun alusta elokuun puoliväliin Heureka on avoinna joka päivä iltakuuteen asti.